Vuorovaikutusta oppii harjoittelemalla

Ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija katsoo vielä vastaanottotilannetta potilaan silmin. Potilaan kuuntelemisen ja haastattelemisen harjoittelu on osa lääkäriksi kasvamista. Myös tunteet on opeteltava kohtaamaan.

Harjoittelu ja palaute ovat parhaat konstit, joilla lääketieteen opiskelija oppii potilastyössä tarvittavia vuorovaikutustaitoja.

- Vuorovaikutustaitoja ei opi luennoilla, vaan pienryhmissä, joissa käytetään aktivoivia menetelmiä ja annetaan suoriutumisesta palautetta, kertoo pedagoginen yliopistonlehtori Eeva Pyörälä Helsingin yliopistosta.

Vuorovaikutustaitoja on laajemmin opetettu lääketieteen opiskelijoille parinkymmenen vuoden ajan. Sitä ennen ajateltiin, että vuorovaikutustaidot opitaan mallioppimisen kautta, seuraamalla vierestä vanhemman kollegan työskentelyä.

- Vuorovaikutusta täytyy saada itse harjoitella. Mallioppimisessa on myös se ongelma, että kaikki mallit eivät aina ole hyviä, Pyörälä muistuttaa.

Vuorovaikutuskoulutusta pidetään jo itsestäänselvänä osana lääkäriopintoja, ja opetusta on kaikissa Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Opettamisen tavat vaihtelevat jonkin verran. Maailmalla käytetään opetuksessa varhaista potilaskontaktia ja simuloituja potilastilanteita, ja molemmat mallit ovat käytössä meilläkin.

Tunteiden kohtaamista

Helsingissä tärkeä osa opetusta on simulaatio, jossa potilaan roolissa on näyttelijä. Myös potilaita tavataan jo ensimmäisenä opiskeluvuonna.

- Simulaatiot ja aidot potilastilanteet tukevat toisiaan. Simulaatiossa voi käsitellä vaikeita tilanteita ja niistä saa potilaalta palautetta. Oikeilta potilailta ei palautetta yleensä saa, Eeva Pyörälä toteaa.

Vaikeiden tilanteiden harjoittelu on turvallista, kun potilaan roolissa on näyttelijä.

- Sairaana ihminen on äärirajoillaan ja tunteet voivat olla voimakkaita. Tunteiden kohtaamista harjoitellaan paljon: välillä näyttelijä on raivoava potilas, seuraavaksi masentunut. Tunnelma voi vaihtua potilaasta toiseen, Pyörälä kuvaa.

Helsingissä vuorovaikutustaitoja mitataan opintojen lopussa laajassa näyttötentissä.

Haastattelua harjoitellaan

Tampereella vuorovaikutustaitojen opetus aloitetaan luennoilla ja analysoimalla videolta vastaanottotilanteita. Simulaatiota käytetään kolmannella vuosikurssilla, kun harjoitellaan potilaskeskeistä haastattelutyyliä.

- Opiskelijat haastattelevat potilaan, jotka meillä ovat potilasjärjestöjen vapaaehtoisia kokemuskouluttajia. Haastattelu videoidaan ja arvioidaan, yleislääketieteen professori Elise Kosunen kertoo.

- Arvostelussa kiinnitetään huomiota lääkärin läsnäoloon potilastilanteessa: miten hän keskittyy kuuntelemaan potilasta, millä tavoin kuljettaa haastattelua, keskeyttääkö potilasta. Myös sanattomaan viestintään ja tunnetason kommunikointiin kiinnitetään huomiota.

Vuorovaikutustaitojen opetus huipentuu viimeisenä opiskeluvuonna perusterveydenhuollon harjoittelussa videoituun todelliseen potilastilanteeseen, joka arvioidaan yhdessä opettajan kanssa.

- Huomiota kiinnitetään sekä kliiniseen osaamiseen että vuorovaikutuksen toimivuuteen, kertoo Kosunen.

Helsingin yliopistossa potilashaastattelun ja vastaanottotilanteen läpiviennin harjoittelu on sijoitettu toisen vuoden keväälle, ennen kolmannen vuoden klinikkajaksoa.

- Klinikassa opetettiin aiemmin yhtä aikaa potilaan tutkiminen ja haastatteleminen. Tutkiminen on niin haastavaa, että vuorovaikutus joutui väistymään. Nyt kun haastattelun tekeminen opetetaan ensin, he osaavat sen jo aika hyvin klinikassa, Pyörälä kertoo.

Taitoja kannattaa hioa myöhemminkin

Opiskelijat suhtautuvat lähes poikkeuksetta innostuneesti vuorovaikutustaitojen opetukseen. Motivaatiota lisää tieto siitä, että pian tilanne on edessä todellisuudessa.

Elise Kosunen on huomannut, että kun ensimmäisen vuoden opiskelijat käyvät tutustumassa terveyskeskuksen tai sairaalan toimintaan, he osaavat vielä katsoa vastaanottotilannetta potilaan näkökulmasta.

- Tässä vaiheessa opiskelijat kiinnittävät paljon huomiota kommunikaatioon. Tutkimuksista on jonkin verran näyttöä siitä, että kun teoreettisen vaiheen jälkeen siirrytään sairaalakeskeiseen opetukseen, potilaan kohtaaminen jollain tavalla kapeutuu. Vuorovaikutusopetusta pitäisikin olla enemmän ja jatkuvasti, Kosunen pohtii.

Hän muistuttaa, että lääkäreistä tehtyjen kantelujen ja valitusten perimmäisenä syynä on usein epäonnistuminen kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Taitoja siis kannattaisi hioa.

- Jos vuorovaikutukseen ei millään tavalla kouluteta, ihminen urautuu omiin toimintamalleihinsa.

Erikoistumisopinnoissa vuorovaikutuskoulutusta on hyvin vähän. Kosusen mielestä sitä pitäisi olla tarjolla ainakin kaikilla kliinisillä aloilla.

Kentältä tuleva palaute on kuitenkin myönteistä: lääkärien vuorovaikutustaidot ovat paremmat kuin ennen.

- Yhtä ainoata oikeaa toimintatapaa ei ole. Hyvä vuorovaikuttaja osaa sopeuttaa vuorovaikutuksensa potilastilanteeseen, Kosunen summaa.

➤ Lue myös artikkeli s. 387-93.

Tabletista voi olla apua

Uusia teemoja vuorovaikutuksenkin opetuksessa ovat monikulttuurisuus ja sosiaalinen media. Lääkärin on esimerkiksi opittava työskentelemään tulkin kanssa ja myös ilman tulkkia ja kokonaan ilman yhteistä kieltä.

Opiskelijat ovat sosiaalisessa mediassa kaiken aikaa. Heidän on sisäistettävä, ettei siellä saa käsitellä työpaikan asioita eikä potilaita tunnistettavasti. Riskien ohella yliopistonlehtori Eeva Pyörälä löytää digitaalisuudesta ja sosiaalisesta mediasta myös paljon positiivisia haasteita.

- Jos lääkärillä on luonteva suhde sosiaaliseen mediaan, hän osaa kannustaa potilaitaan etsimään kohtalotovereita verkosta, hän huomauttaa.

Pyörälä kertoo, että jo opiskelijatkin tunnistavat tietokoneella kirjoittamisen olevan vuorovaikutuksen este vastaanottotilanteessa. Tilanne kohenee, jos tietokoneena onkin tabletti, jonka lääkäri tuo potilaan ja lääkärin väliin niin, että vartalon suunta kohdistuu potilaaseen. Tabletilta lääkäri voi myös näyttää kuvia, joiden avulla selventää potilaalle, mistä tämän vaivassa on kyse.

- Yritän aina miettiä, missä mennään nyt ja mikä on se maailma, jossa opiskelijat tulevat työskentelemään.

Roolipeli on pehmeä alku

- Tervetuloa, Maija Meikäläinen. Olen lääkäri Saukkonen, valkotakkinen Aki Saukkonen tervehtii ja kättelee Riikka Kalliojärveä.

- Minkä vuoksi olet tullut lääkäriin?

- Olen nukkunut tosi huonosti, Kalliojärvi aloittaa. Saukkonen katsoo häntä ymmärtäväisen näköisenä.

Essi Peltomaa, Eeva-Liisa Paavola ja Joel Telkkä tarkkailevat vieressä, Telkkä pitää kättä nyrkissä suun edessä ja hymyilee.

Tästä se lähtee, näin opetellaan kohtaamaan potilas.

Helsingin Biomedicumin seminaarihuoneessa leijuu tasainen puheensorina, kun 25 toisen vuosikurssin opiskelijaa harjoittelee viidessä ryhmässä vuorovaikutustaitoja roolipelin avulla.

"Olit tosi asiallinen"

Saukkonen vetää vastaanottotilanteen sujuvasti. Lopuksi lääkäri, potilas ja havainnoijat keskustelevat ja arvioivat lääkärin sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta.

- Vähän jäistä lähteä neuvomaan, mitä pitäisi tehdä, Saukkonen toteaa.

- Olit tosi asiallinen, tuntui hyvin luontevalta. Kysymyksiä olisi ehkä voinut tulla enemmän, potilasta esittänyt Kalliojärvi sanoo.

Peltomaa, Paavola ja Telkkä kehuvat Saukkosen rauhallisuutta, katsekontaktia ja kykyä kuunnella potilasta. Saukkonen puhui ymmärrettävästi ja etäisyys potilaaseen oli hyvä.

Istuma-asento jakaa näkemyksiä. Paavolan mielestä se olisi voinut olla parempi, Kalliojärvi ei kiinnittänyt asiaan huomiota.

Saukkonen riisuu takin ja antaa sen Kalliojärvelle, on potilaan vuoro ryhtyä lääkäriksi.

Taidot kuntoon ennen klinikkaa

Roolipeli kuuluu toisen vuoden potilashaastattelujen harjoittelujaksoon. Yliopistonlehtori Eeva Pyörälä vastaa jaksosta ja opastaa opiskelijoita harjoituksessa.

- Idea on, että opiskelijat harjoittelevat ensin keskenään ja saavat kokemuksen, että pystyvät viemään tilanteen läpi. Opiskelijat kokevat näyttelijöiden haastattelut todella antoisina, mutta jännittävät niitä. Näyttelijän kanssa onkin haastavampaa, kun tunteet ovat mukana. Se on iso juttu ensimmäisellä kerralla.

Pyörälän mukaan kokemus on osoittanut, että vuorovaikutusta on hyvä harjoitella hyvissä ajoin ennen klinikkaan menoa. Kliininen tutkiminen voi jännittää, mutta kommunikaatio ei ainakaan töksähtele.

- Jokainen harjoitus on nuorille hyvästä, Pyörälä sanoo.

Toiset huomaavat hölmöt jutut

Lääkäri Saukkosen ryhmän mielestä palaute on harjoituksessa tärkeää.

- Tuli paljon sellaista, että teki esimerkiksi sormilla jotain liikettä hermostuneena ja vain pöydän toisella puolella olevat huomasivat sen, Essi Peltomaa sanoo.

Opiskelijat katsovat, että roolipeli on pehmeä alku vuorovaikutustaitojen harjoittelussa. Lisäksi se sitoo opiskeltuja asioita todellisuuteen.

- Pitääköhän näyttelijän kanssa pokka? Saukkonen miettii.

- Kunhan se ei ole Salkkareista tuttu, Telkkä toteaa.