Vuorovaikutusta oppii harjoittelemalla
Ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija katsoo vielä vastaanottotilannetta potilaan silmin. Potilaan kuuntelemisen ja haastattelemisen harjoittelu on osa lääkäriksi kasvamista.
http://www.laakarilehti.fi/pics/vuorovaikutus4_2.jpg
Harjoittelu ja palaute ovat parhaat konstit, joilla lääketieteen opiskelija oppii potilastyössä tarvittavia vuorovaikutustaitoja.
– Vuorovaikutustaitoja ei opi luennoilla, vaan pienryhmissä, joissa käytetään aktivoivia menetelmiä ja annetaan suoriutumisesta palautetta, kertoo pedagoginen yliopistonlehtori Eeva Pyörälä Helsingin yliopistosta.
Vuorovaikutustaitoja on laajemmin opetettu lääketieteen opiskelijoille parinkymmenen vuoden ajan. Sitä ennen ajateltiin, että vuorovaikutustaidot opitaan mallioppimisen kautta, seuraamalla vierestä vanhemman kollegan työskentelyä.
– Vuorovaikutusta täytyy saada itse harjoitella. Mallioppimisessa on myös se ongelma, että kaikki mallit eivät aina ole hyviä, Pyörälä muistuttaa.
Vuorovaikutuskoulutusta pidetään jo itsestäänselvänä osana lääkäriopintoja, ja opetusta on kaikissa Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Opettamisen tavat vaihtelevat jonkin verran. Maailmalla käytetään opetuksessa varhaista potilaskontaktia ja simuloituja potilastilanteita, ja molemmat mallit ovat käytössä meilläkin.
Tunteiden kohtaamista
Helsingissä tärkeä osa opetusta on simulaatio, jossa potilaan roolissa on näyttelijä. Myös potilaita tavataan jo ensimmäisenä opiskeluvuonna.
– Simulaatiot ja aidot potilastilanteet tukevat toisiaan. Simulaatiossa voi käsitellä vaikeita tilanteita ja niistä saa potilaalta palautetta. Oikeilta potilailta ei palautetta yleensä saa, Eeva Pyörälä toteaa.
Vaikeiden tilanteiden harjoittelu on turvallista, kun potilaan roolissa on näyttelijä.
– Sairaana ihminen on äärirajoillaan ja tunteet voivat olla voimakkaita. Tunteiden kohtaamista harjoitellaan paljon: välillä näyttelijä on raivoava potilas, seuraavaksi masentunut. Tunnelma voi vaihtua potilaasta toiseen, Pyörälä kuvaa.
Helsingissä vuorovaikutustaitoja mitataan opintojen lopussa laajassa näyttötentissä.
Haastattelua harjoitellaan
Tampereella vuorovaikutustaitojen opetus aloitetaan luennoilla ja analysoimalla videolta vastaanottotilanteita. Simulaatiota käytetään kolmannella vuosikurssilla, kun harjoitellaan potilaskeskeistä haastattelutyyliä.
– Opiskelijat haastattelevat potilaan, jotka meillä ovat potilasjärjestöjen vapaaehtoisia kokemuskouluttajia. Haastattelu videoidaan ja arvioidaan, yleislääketieteen professori Elise Kosunen kertoo.
– Arvostelussa kiinnitetään huomiota lääkärin läsnäoloon potilastilanteessa: miten hän keskittyy kuuntelemaan potilasta, millä tavoin kuljettaa haastattelua, keskeyttääkö potilasta. Myös sanattomaan viestintään ja tunnetason kommunikointiin kiinnitetään huomiota.
Vuorovaikutustaitojen opetus huipentuu viimeisenä opiskeluvuonna perusterveydenhuollon harjoittelussa videoituun todelliseen potilastilanteeseen, joka arvioidaan yhdessä opettajan kanssa.
– Huomiota kiinnitetään sekä kliiniseen osaamiseen että vuorovaikutuksen toimivuuteen, kertoo Kosunen.
Helsingin yliopistossa potilashaastattelun ja vastaanottotilanteen läpiviennin harjoittelu on sijoitettu toisen vuoden keväälle, ennen kolmannen vuoden klinikkajaksoa.
– Klinikassa opetettiin aiemmin yhtä aikaa potilaan tutkiminen ja haastatteleminen. Tutkiminen on niin haastavaa, että vuorovaikutus joutui väistymään. Nyt kun haastattelun tekeminen opetetaan ensin, he osaavat sen jo aika hyvin klinikassa, Pyörälä kertoo.
Taitoja kannattaa hioa myöhemminkin
Opiskelijat suhtautuvat lähes poikkeuksetta innostuneesti vuorovaikutustaitojen opetukseen. Motivaatiota lisää tieto siitä, että pian tilanne on edessä todellisuudessa.
Elise Kosunen on huomannut, että kun ensimmäisen vuoden opiskelijat käyvät tutustumassa terveyskeskuksen tai sairaalan toimintaan, he osaavat vielä katsoa vastaanottotilannetta potilaan näkökulmasta.
– Tässä vaiheessa opiskelijat kiinnittävät paljon huomiota kommunikaatioon. Tutkimuksista on jonkin verran näyttöä siitä, että kun teoreettisen vaiheen jälkeen siirrytään sairaalakeskeiseen opetukseen, potilaan kohtaaminen jollain tavalla kapeutuu. Vuorovaikutusopetusta pitäisikin olla enemmän ja jatkuvasti, Kosunen pohtii.
Hän muistuttaa, että lääkäreistä tehtyjen kantelujen ja valitusten perimmäisenä syynä on usein epäonnistuminen kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Taitoja siis kannattaisi hioa.
– Jos vuorovaikutukseen ei millään tavalla kouluteta, ihminen urautuu omiin toimintamalleihinsa.
Erikoistumisopinnoissa vuorovaikutuskoulutusta on hyvin vähän. Kosusen mielestä sitä pitäisi olla tarjolla ainakin kaikilla kliinisillä aloilla.
Kentältä tuleva palaute on kuitenkin myönteistä: lääkärien vuorovaikutustaidot ovat paremmat kuin ennen.
– Yhtä ainoata oikeaa toimintatapaa ei ole. Hyvä vuorovaikuttaja osaa sopeuttaa vuorovaikutuksensa potilastilanteeseen, Kosunen summaa.
Anne Seppänen
Kuva Sami Perttilä
Lue juttu kokonaisuudessaan 7.2.2014 ilmestyvästä Lääkärilehdestä 6/2014
