Vuoden lääkemainos valittu
Vuoden lääkemainos julkistettiin Farmasian Päivien avajaisissa. Vuoden lääkemainos on Lääketeollisuusliiton tunnustus hyvästä lääkemainonnasta. Palkinnon sai Sterling Health Oy:n Panadol-kampanja, joka on toteutettu yh-teistyössä mainostoimisto Ogilvy & Matherin kanssa. Raati piti kampanjaa mm. sympaattisena, linjakkaana ja selkeänä sekä lääkemainonnan erityisvaatimukset huo-mioon ottavana hyvänä toteutuksena. Lisäksi sen todettiin eroavan lääkemainonnan valtavirrasta hy-vällä tavalla.
Mainoksen valinneeseen raatiin kuuluivat lääkealaa tuntevien edustajien lisäksi sekä tiedotusvälineiden että kuluttajien edustaja. Palkinnon luovutti raadin puheenjohtaja apulaisprofessori Pirjo Vuokko Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitokselta. Lääkäriedustajana raadissa oli toiminnanjohtaja Harri Vertio Terveyskasvatuksen keskuksesta.
Raati totesi, ettei lääkemainonnassa ollut tapahtunut kuluneen vuoden aikana mitään suuria muutoksia.
Alan omaehtoisella valvonnalla on lääkkeiden markkinoinnissa keskeinen asema. Lainsäätäjän ja lääkevalvontaviranomaisten sääntelyn lisäksi lääkkeiden markkinointia ja mainontaa ohjaavat Lääkemarkkinoinnin ohjeet, joita ajanmukaistetaan tarpeen mukaan.