Valtuuskunnan jäsenistä vaihtui yli puolet
Liiton jäsenet ovat valinneet uuden valtuuskunnan vuosiksi 2001-2003. 60-jäsenisestä valtuuskunnasta vaihtui yli puolet. Vanhan valtuuskunnan jäsenistä oli asettunut ehdolle 43 lääkäriä ja heistä valittiin 24. Uusia valtuuskunnan jäseniä on näin ollen 36. Valtuuskuntaan oli tarjolla 372 ehdokasta.Erikois-, sairaala- ja yksityislääkärien vaalirengas oli vaalien voittaja ja nousi samalla valtuuskunnan suurimmaksi ryhmäksi 25 edustajalla. Se sai edellisiin vaaleihin verrattuna yhden lisäpaikan, kun NLY menetti nyt kaksi paikkaa. ”NLY! Sanele ehdot” –vaalirengas sai tällä kertaa 23 edustajaa. Perusterveydenhuollon vaalirengas sai 12 edustajaa, joten se lisäsi paikkalukuaan yhdellä.
Äänestysaktiivisuus laski jonkin verran kolmen vuoden takaisista vaaleista. Äänioikeuttaan käytti nyt 61,2 prosenttia liiton jäsenistä, kun edellisissä valtuuskunnan vaaleissa vuonna 1997 äänestysprosentti oli 64,3. Vuonna 1994 äänestysprosentti oli 59,7 ja kaikkien aikojen ennätys on vuodelta 1982: 66,2 prosenttia.
Nyt vaaleissa äänesti 11 285 liiton jäsentä, kun edellisissä vaaleissa luku oli 11 290. Tämän vuoden vaaleissa oli vajaat 900 äänioikeutettua enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Nyt äänioikeutettuja oli 18 433, kolme vuotta sitten 17 556.
Edellisessä valtuuskunnassa oli naisia 23 eli heillä oli 38,3 prosentin edustus. Nyt naisten määrä laski 18 edustajaan eli naisten osuus uudesta valtuuskunnasta on 30,0 prosenttia.
Vaalien ääniharava oli psykiatrian alan vaaliliitosta Kari Pylkkänen 179 äänen henkilökohtaisella äänimäärällä. Erikois-, sairaala- ja yksityislääkärien vaalirenkaasta muita menestyjiä olivat Jaakko Karvonen 152, Hannu Westerinen 141, Harri Juusela 137 Tuija Tenhunen 132, Juhani Ahovuo 125, Timo Juvakoski 124, Auli Malinen 121 ja Pekka Anttila 118 äänellä.
NLY:n vaalirenkaasta eniten ääniä saaneita olivat Timo Kaukonen Pohjois-Suomen erikoislääkärit ja tutkijat vaaliliitosta 124 äänellä, Tiina Backman TYKS-piirin nälkäiset sairaala- ja erikoislääkärit –vaaliliitosta 115 äänellä ja Ari Palomäki 92 äänellä TAYS-piirin spesialistit ja tutkijat –vaaliliitosta.
Perusterveydenhuollon vaalirenkaasta olivat ääniharavia Kirsti Pakkala työterveyslääkärien vaaliliitosta 117 äänellä sekä Kunnallislääkärien vaaliliitosta Riitta Keskitalo 83 äänellä ja Kaisa Nissinen-Paatsamala 80 äänellä.
Pienin henkilökohtainen äänimäärä, jolla tuli valituksi, oli 36 ääntä. Vaalilautakunta vahvistaa tulokset 20.11. järjestettävässä kokouksessa, jolloin niistä tulee virallisia.