Vainajalla on paljon kerrottavaa
”Meidän pöydällä ihmisellä ei ole enää mitään salaisuuksia. Kaikki paljastuu.”
– CSI-tyyppisiä sarjoja en pysty katsomaan. En todellakaan kulje korkokengissä tapahtumapaikoilla viisastelemassa. Katri Virtanen ymmärtää kuitenkin suuren yleisön kiinnostuksen aihepiiriin.
– ‘Oikeaa’ lääkäriä painaa vastuu pitää potilas hengissä. Oikeuslääkärin paine syntyy siitä, että lausunnon perusteella joku voi menettää vapautensa vuosikausiksi, pohtii Katri Virtanen.
Oikeuslääkärin ihmiskäsitys syntyy vainajasta. Oikeuslääkäri Katri Virtanen THL:n Turun yksiköstä muistuttaa kuitenkin, että kuolemansyyn selvityksessä on läsnä vainajan koko elämä. Eikä hänen elämänsä ulkoisilla puitteilla ole enää merkitystä.
"Kaikkeen tottuu. Ei työ tule uniin, mutta avaussalissa välillä surettaa. Joskus sanonkin vainajalle, että voi sua. Voi, kun olisit saanut apua.
Varsinkin jostain mitättömästä syystä itsemurhan tehneet nuoret on tosi kurjia. Samoin psyykkisesti sairaat, joilla on jokin hoitosuhde, mutta hoidon resurssit eivät selvästikään ole riittäneet.
Työ muistuttaa jatkuvasti siitä, ettei koskaan tiedä, mikä on se viimeinen päivä. Se vaikuttaa omaan ajatteluun. Jos haluaa jotain tehdä, se kannattaa tehdä nyt eikä joskus. Ei sitku.
Kutsumusammatti on juhlallinen sana, mutta kyllä tämä mun juttu on. Silti en esimerkiksi uhraisi vapaa-aikaa työlle. Ei paljon lohduta, että on tehnyt työtä yötä myöten ja kaikki viikonloput, jos loman alkajaisiksi ajaa väsyksissä päin rekkaa."
En ainakaan patologiksi
"Koulu meni vähällä vaivalla. Pääsykokeisiin ei sitten tullut luettua niin kuin olisi pitänyt, joten meni useampi vuosi ennen kuin pääsin lääketieteelliseen.
Jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, koska ehdin nähdä paljon. Luin vähän aikaa fysiikkaa ja ammattikorkeassa biotekniikkaa. Tein töitä margariinitehtaan liukuhihnalla ja laboratoriossa. Sain laajempaa näkemystä kuin jos olisin päässyt lääkikseen suoraan lukiosta.
Opiskeluaikana päätin, ettei minusta tule kirurgia eikä patologia. Sitten vähän vahingossa päädyin patologialle amanuenssiksi, auttamaan opetuksessa ja tekemään avauksia kesäaikana.
Kun valmistuin, ajattelin, että ainakaan sinne en mene. No, sitten kollegakaveri tuli kysymään, että tulisitko hetkeksi, että hän pääsisi tutkimusvapaalle? Sille tielle jäin.
Pidin kovasti patologin työstä, mutta myös oikeuslääketiede alkoi kiinnostaa. Tuntui, että kaikkein mielenkiintoisimmat keissit kääntyivät aina sille puolelle.
Kun tuli tilanne, että patologialta tarjottiin puoltatoista kuukautta sijaisuutta ja THL tarjosi puoltatoista vuotta erikoistumiseen ja todennäköisesti jatkoa, ei ollut vaikea päättää."
Keskitetty malli toimii
Muutamia vuosia sitten oikeuslääketieteellinen viranomaistyö siirtyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen organisaatioon. Toiminta keskitettiin viiteen yliopistokaupunkiin. Keskustelu uudistuksesta oli kiivasta.
"Henkilökohtaisesti koen, että uusi normaali on vakiintunut. Ainakin Turussa muutos on sujunut ihan hyvin.
On paljon järkevämpää, että vainajat liikkuu, kuin että lääkärit käyttävät työaikaansa kulkemalla pitkin maita ja mantuja.
Tilat, välineet ja avustajat ovat paikallaan, kuvantaminen ja muut tutkimukset saatavilla.
Sen verran olen tehnyt lääketieteellisiä ruumiinavauksia maakunnissa, että tiedän, mitä on mennä pikku sairaalan pikku avaussaliin, joka on viimeksi remontoitu 70-luvulla.
Kyse on työn laadusta. Keskitetyssä ympäristössä pystytään tekemään yhdenmukaista työtä. Kuljettelu vaikuttaisi myös näytteisiin.
Näin on hyvä, eikä pelkästään siksi, että olen mukavuudenhaluinen. En haluaisi kuluttaa vapaa-aikaani auton ratissa.
Oikeuslääketiedettä vaivaa yliopistojen henkilökunnan vähäisyys. Alan professoreitakin on vain kaksi. On halukkaita kouluttautumaan, mutta ei ole ollut kouluttajia.
THL on ottanut tästä kopin, ja meillekin on perustettu koulutusvirkoja. Tulevaisuus näyttää hyvältä."
Patologia tarvitsee resursseja
Katri Virtanen asettelee sanansa varoen mutta silti suoraan, kun hän pohtii toisen erikoisalansa patologian kipupisteitä.
"Patologian ongelma on ainakin Turussa, ettei ole virkoja. Kiinnostusta alalle on, erikoistuviakin on, mutta erikoistumisen jälkeen työtilanne on tosi haastava. Osa valmistuneista on joutunut lähtemään muun alan töihin.
Virkoihin ei riitä rahaa, vaikka tiedossa on, että porukkaa tarvitaan.
Ennen vanhaan tutkimukset olivat paljon suppeampia kuin nykyisin. Jos silloin tietty määrä näytteitä edellytti tietyn määrän lääkäreitä ne tutkimaan, laskelma ei pidä enää paikkaansa.
Nykyisin patologilta pyydetään esimerkiksi aiempaa yksityiskohtaisempia lausuntoja ja molekyylipatologisia lisätutkimuksia syöpätapauksista. Näin saadaan hoito valittua oikein, kohdennettua lääkehoidot ja arvioitua ennusteet. Kaikki tämä niistä yksinkertaisista kudospaloista, jotka ennen on vain valettu laseiksi ja katsottu, ja sillä siisti.
Yksilöllistyvä lääketiede lisää patologin työtä, mutta tuntuu, ettei tämä ole mennyt perille päättäville tahoille. Diagnostiikkapuolellakin tarvittaisiin lisää resursseja.
Patologia ei ole pystynyt pitämään puoliaan. Alalla on edelleen myös sellaista nöyrää uhrautuvaisuutta, ei osata vaatia. Ei ole tietynlaista kirurgimentaliteettia.
Soisin, että Lääkäriliitossa kiinnitettäisiin vielä enemmän huomiota tämmöisten pienten alojen ja yliopistolaisten asian ajamiseen.
En ole ollut Lääkäriliitossa aktiivinen, mutta olen ylpeä Lääkäriliiton jäsen. Liittoon on kunniakasta kuulua. Vaikka on kyse ammattiliitosta, se on kuitenkin jotain enemmän.
Ei ajeta pelkästään lääkäreitten, vaan myös potilaitten ja yhteiskunnan etuja. Tähän liittyy toive, että Lääkäriliitto ottaisi entistä vahvemmin kantaa somessa leviävää hölynpölytietoa vastaan."
Kilauta oikeuslääkärille, kollega
"On kurjaa, jos kollegat pohtivat kuolemansyyn selvittämiseen liittyviä asioita yksinään, kun hyvin vois soittaa meille.
Olin pitämässä terveyskeskuskoulutusta ja korostin, että sitten soitatte, jos on hankala tapaus. Mietitään yhdessä, mitä tehdään.
Vanhempi terveyskeskuskollega sanoi, että onpa jännää. Kun on tottunut siihen, että oikeuslääkäri on sellainen hiukan pelottava ja etäinen hahmo, johon ei oteta yhteyttä missään tilanteessa.
Tietojen jakamista pitäisi saada vielä helpommaksi, mutta siinä on lainsäädännöllinen ongelma. Teemme viranomaistyötä. Kaikki tutkimukset tehdään poliisin määräyksestä, ja tiedotusvastuu on poliisilla. Meillä ei ole oikeutta antaa tietoja suoraan eteenpäin.
Monesti kovasti haluais kertoa potilaansa ongelmien kanssa painiskelleelle kollegalle heti, että löytyi tämmöistä. Niin en saa tehdä. Voi vain vinkata poliisille, että tapauksesta kannattaisi laittaa tieto lääkärille.
Yhteistyössä kollegojen kanssa ollaan menossa hyvään suuntaan. Oikeuslääkinnän valtakunnallinen konsultaatiolinja lähentää meitä, mutta ainakin itselleni saa soittaa suoraankin.
Yhteistyö poliisin kanssa on mukavaa, ja poliisit on kivoja. Enkä sano näin vain sen takia, että mieheni on poliisi. Lääkäreihin verrattuna poliisit ovat mutkatonta väkeä.
Poliisit ovat myös maallikkoja. Oikeuslääkäri on tulkki lääkäreitten ja poliisien välillä.
Minunkin piti nollata asetukset, kun vaihdoin patologialta oikeuslääketieteelle. Patologialla olin tehnyt vuosikaudet lausuntoja muille lääkäreille, mutta nyt niitä pitääkin tehdä poliisille ja omaisille. En voi käyttää ammattikieltä, vaan pitää kirjoittaa ymmärrettävää suomea.
Sama koskee kliinikkoa, joka esimerkiksi ilmoittaa poliisille vainajasta. Huomaa, että monet eivät tule ajatelleeksi, että lausuntoa lukee maallikko.
Jos poliisi ei tekstistä ymmärrä, mistä on kyse, hän soittaa mulle. Kun on vartin kuunnellut poliisin lukevan pitkälle erikoistuneen lääkärin kirjoittamaa epikriisiä, josta ei itsekään ymmärrä puoliakaan, alkaa tehdä mieli herätellä kliinikoita. Miettikääpäs, mitä tarkoitusta varten tekstejä kirjoitatte.
Ei vie paljon aikaa kirjoittaa asia selkeään muotoon. Istahtaa vain hetkeksi ja miettii, miten selitän nämä puolitoista aanelosta lääkärilatinaa muutamalla rivillä suomeksi.
Yksinkertaistamisen jalo taito olisi hyvä oppia."
