Ura ei lopu oikeudenkäyntiin

Syyte kuolemantuottamuksesta on luultavasti yksi vaikeimpia tilanteita, joihin lääkäri voi ­ammatissaan joutua. Ilman henkistä kärsimystä hän ei varmasti oikeusprosessia läpäise, 
mutta selviytyminen on mahdollista, psykiatrian professori Jyrki Korkeila uskoo.

http://www.laakarilehti.fi/pics/jyko.jpg

Kirurgin erehdys oli kuolemantuottamus, sanomalehden otsikko julistaa.

Uutisen taakse kätkeytyy vuosia kestänyt prosessi: poliisikuulusteluja, oikeudenistuntoja ja piinaavaa odottelua.

– Joutuminen julkisesti syytetyksi ja mahdollisesti tuomituksi potilaan kuolemasta lienee ammatillisesti lähes ­raskainta, mitä lääkärille voi tapahtua, luottamuslääkäri, psykiatrian professori Jyrki Korkeila pohtii.

Hänen mukaansa asia osuu suoraan ammatillisen itseluottamuksen ytimeen.

– Valtaosa lääkäreistä asettaa oman ­rimansa hirvittävän korkealle – paljon ylemmäs kuin kukaan muu voisi heiltä edellyttää. Tunnolliselle, itsestään jatkuvasti kehitettävää etsivälle ihmiselle ­kokemus onkin äärimmäisen koette­leva, Korkeila toteaa.

Hän muistuttaa, että oikeusprosessin kohteeksi joutuminen missä tahansa asiassa on yksi stressaavimmista mahdollisista elämäntilanteista. Potilaan kuolemasta syytetty lääkäri on kuitenkin luultavasti vielä vaikeammassa paikassa kuin kaahaamisesta tai veronkierrosta epäilty.

– Ihmisen koko ammattitaito on tietyllä tavalla kyseenalaistettu. On tapahtunut vahinko, jota ei voi enää korjata, Jyrki Korkeila kuvailee.

Kollegoiden tuki tarpeen

Jo yksin oikeusprosessin kesto koettelee sen kohteeksi joutuvaa. Kaksi tai kolme vuotta on aivan tyypillinen käsittelyaika.

– Prosessin pitkittyessä depression riski nousee huomattavan korkeaksi, Korkeila sanoo.

Lisäksi syytetty lääkäri kohtaa itselleen ennestään ehkä täysin vieraan poliisien ja juristien maailman. Usein myös tiedotusvälineet kiinnostuvat ­oikeudenkäynnistä.

– Kaikki tämä kasvattaa lääkärin henkistä kuormaa. Tuki on siis ehdottomasti tarpeen: yksin taakka on turhan raskas kannettavaksi.

Korkeilan mukaan joku voi kaivata ammattilaisten tarjoamaa keskusteluapua. Välttämätöntä sen hakeminen ei kuitenkaan ole, jos tukea löytyy muutoin riittävästi.

– Perhe ja ystävät ovat totta kai tärkeitä, mutta myös kollegoita kaivataan rinnalle. Heidän kanssaan keskustelemalla tapahtuneen voi ehkä asettaa ammatillisesti oikeisiin mittasuhteisiin.

Kuule huolet

Korkeila rohkaiseekin syytetyksi joutuneen lääkärin työtovereita ottamaan ­asian puheeksi ja osoittamaan myötätuntoa.

– En usko, että terveydenhuollon työyhteisöissä työnnetään ketään aktiivisesti syrjään tällaisissa tilanteissa, ainakaan, jos taustalla ei ole lääkärin päihteidenkäytön kaltaista räikeää laiminlyöntiä. Mutta monesti vaikeista asioista vaietaan. Ajatellaan, että ollaan hienotunteisia. Tai ei vain yksikertaisesti tiedetä, mitä sanoa.

Korkeila korostaa, että tahdikkuudeksi tarkoitettu käytös kuitenkin tuntuu tukea tarvitsevasta helposti ulkopuolelle jättämiseltä.

– Ja kun kollegan kanssa sitten puhuu asiasta, hänen epäilyksiään ja itsesyytöksiään on syytä kuunnella. Tapahtuneen vähättely ei välttämättä auta. ­Hedelmällisempää on analysoida yhdessä, mitä korkeintaan on saattanut tapahtua.

Jyrki Korkeilan mukaan haasteista huolimatta prosessista on täysin mahdollista selvitä ammatillisesti ja henkisesti.

Haussa 
hyvityksen tunne

Entä olisiko kuolemantapausten päätymistä oikeuteen asti mahdollista välttää?

– Virheisiin kiihkottomasti ja avoimesti suhtautuva ilmapiiri helpottaa ­tietysti näitäkin tilanteita, samoin asioiden hyvä käsittely tuoreeltaan omaisten kanssa, Jyrki Korkeila pohtii.

Hän arvioi aina kuitenkin olevan ihmisiä, jotka haluavat hakea oikeusteitse hyvityksen tunnetta läheisen meneh­dyttyä.

– Tavallaan oikeusprosessi siis saattaa tulla eteen kenelle hyvänsä meistä ­lääkäreistä. Itse voin erään nuorena kokemani tapauksen perusteella hieman aavistella, millainen tilanne tuo on, Korkeila sanoo.

– Silloin ei edes ollut kyse yksin minun virheestäni eikä asia edennyt kuin valituksen asteelle. Silti se oli kova paikka kaksi vuotta lääkärinä toimineelle nuorukaiselle, hän jatkaa.

Sama pykälä kaikille

Lakimies Hannele Pöyry Lääkäriliitosta kertoo, että potilaan menehtymisen tutkiminen kuolemantuottamuksena eroaa monin tavoin muista terveydenhuollon virheiden käsittelytavoista.

– Suomen laki ei tunne erikseen kuolemantuottamusta lääkärin ammatissa tai muussakaan työssä. Kuolemantuottamuksella tarkoitetaan kaikkia niitä ­tilanteita, joissa ihminen on huolimattomuudellaan aiheuttanut toisen kuoleman, Hannele Pöyry sanoo.

Rikosoikeudellisesti sama pykälä siis koskee yhtä lailla väärän väistöliikkeen liukkaalla tiellä tehnyttä autoilijaa kuin potilaansa vahingon vuoksi menettänyttä lääkäriä.

– Ehkä juuri tämä liikennevertaus voi auttaa asettamaan asian oikeisiin mittasuhteisiin. Kuolemantuottamus jo sanana kuulostaa tietysti todella pahalta lääkärin ammatin yhteydessä, mutta kyse on tosiaan lain silmissä samanveroisesta asiasta: usein vain tarkkavaisuuden hetkellisestä herpaantumisesta tuhoisin seurauksin, Pöyry huomauttaa.

Poliisi aloittaa

Mahdollisen hoitovirheen käsittely terveydenhuollon sisällä noudattaa omaa portaikkoaan: asiasta keskusteleminen hoitopaikassa, vastaavalle johtajalle ­jätetty muistutus ja viimein kantelu Valviraan. Taloudellista korvausta puolestaan haetaan potilasvakuutuskeskuk­sesta.

– Rikosprosessi sen sijaan on toisenlainen, se lähtee liikkeelle poliisin saamasta tutkintapyynnöstä. Tavallisimmin sen tekevät kuolleen potilaan omaiset, Hannele Pöyry kertoo.

Poliisi voi hankkia esitutkinnassaan tietoja monin tavoin: kuulustelemalla epäiltyä lääkäriä ja hänen työtovereitaan sekä pyytämällä lausuntoja esimerkiksi Valvirasta ja oikeuslääkäriltä. Prosessi raukeaa jo esitutkintavaiheessa, jos ­poliisi toteaa, ettei kuoleman ja lääkärin toimien välillä ole riittävää syy-yhteyttä.

Seuraavaksi syyttäjä arvioi, riittääkö näyttö syytteen nostamiseen. Mikäli ­oikeuteen mennään, saattaa juttu pisimmillään käydä läpi kaikki oikeus­asteet.

– Vuosien prosesseista siis on kyse. Lisäksi rinnalla voi samaan aikaan olla käynnissä käsittely potilasvakuutuksen puolella, Pöyry toteaa.

Kollegiaalisuus kärsii

Pöyryn mukaan rikostutkinnan kohteeksi joutuvan lääkärin kannattaa hakea myös juridista apua varhaisessa vaiheessa.

– Yhteydenotolla tänne omaan liittoon on hyvä aloittaa. Voimme kartoittaa yhdessä tapahtunutta ja auttaa sopivan avustajan löytämisessä. Hän voi ­tulla mukaan jo poliisikuulusteluihin. Lisäksi on mahdollista oma-aloitteisesti hankkia asiantuntijalausuntoja ja muita todisteita kaikkien näkökantojen esille tuomiseksi.

Viimeistään tuomioistuimessa on syytä käyttää juridiikan ammattilaista, sillä ensikosketus oikeuslaitokseen on lääkärille yleensä hämmentävä kokemus. Pöyry kertoo, että asioita tarkastellaan rikosprosessissa varsin toisin kuin lääkärit ovat tottuneet.

– Esimerkiksi potilasvahinkojärjestelmässä katsotaan myös hoidon kokonaisuutta eikä yksilöidä nimenomaisesti kenenkään virheitä. Rikosprosessi sen sijaan pakottaa ihmiset puolustautumaan ja vierittämään syytä toisilleen, mikä ei totutusti kuulu kollegiaalisuuteen.

Itsetutkiskelu ja ”miksi en toiminut toisin” -pohdinnat ovat Pöyryn mukaan varmasti tarpeen, mutta oikeusistuin ei ole niiden oikea näyttämö.

Ei vaikuta 
ammattioikeuksiin

Tuomion saaminen kuolemantuottamuksesta edellyttää kiistatonta näyttöä siitä, että ilman lääkärin laiminlyöntiä potilas olisi selviytynyt. Oikeus voi myös tehdä päätöksen tuomitsematta jättämisestä, vaikka näyttö olisi sen mielestä riittävää.

Lain mukaan rangaistusasteikko kuolemantuottamuksesta on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Käytännössä tuomitut seuraamukset ovat yleensä 30–70 päiväsakkoa.

Hannele Pöyry korostaa, ettei edes syylliseksi toteaminen vaikuta lääkärin ammatillisiin oikeuksiin tai asemaan.

– Itseluottamusta tuomio varmasti ainakin aluksi nakertaa mutta ei toivottavasti vie halua toimia lääkärinä. Olen varma, että kollegatkin suhtautuvat pääsääntöisesti ymmärtävästi.

Pöyryn mukaan useimmiten kyse on äärimmäisen nopeista päätöksistä, kun esimerkiksi päivystystilanteessa on arvioitava kiireessä, paineessa ja monesti vähäisin esitiedoin jatkotutkimusten tarvetta.

Mari Vehmanen
Kuva: Vesa-Matti Väärä