Turun yliopiston PET-keskus mukaan EU:n Marie Curie -harjoitteluohjelmaan
Valtakunnallisessa PET-keskuksessa toimiva professori Pirjo Nuutilan ja professori Juhani Knuutin tutkimusryhmä on saanut Euroopan unionilta Marie Curie Training Site -statuksen.
Myönnetyn taloudellisen tuen turvin nuoret ulkomaiset tutkijat voivat tehdä vierailuja PET-keskukseen. Statukseen liittyvä taloudellinen tuki PET-keskukselle on kokonaisuudessaan 150 000 euroa (noin 900 000 markkaa) neljän vuoden aikana.
PET-keskus on ensimmäinen Marie Curie -harjoittelukeskus Turun yliopistossa ja ainoa lääketieteen alan Marie Curie -status Suomessa. Koko maahan kaikkea tutkimusta koskevia vastaavia statuksia on myönnetty muutama.
Ohjelman tavoite on lisätä eurooppalaista tutkijavaihtoa ja -koulutusta. Siihen käytetään Euroopan unionissa kaikkiaan 858 miljoonaa euroa. Marie Curie Fellowship -ohjeiden mukaisesti EU tukee alle 35-vuotiaiden väitöskirjatyötä tekevien tutkijoiden lyhyitä, 3-12 kuukauden tutkijavierailuja Training Site -keskuksiin.
Nuutilan ja Knuutin työryhmä tutkii positroniemissiotomografiaa apuna käyttäen diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja sen riskitekijöiden aiheuttamia aineenvaihdunnan ja verenkierron häiriöitä. Tutkimusryhmässä työskentelee tällä hetkellä vetäjien lisäksi kuusi muuta senioritutkijaa ja 12 väitöskirjan tekijää. Ryhmä on julkaissut kahdeksan väitöskirjaa ja noin 60 alkuperäisartikkelia. Siinä on tähän mennessä työskennellyt kahdeksan ulkomaalaista tutkijaa eripituisia jaksoja.
Marie Curie Fellowshipin koordinaattori Pirjo Nuutila uskoo, että nyt saatu rahoitus vahvistaa muiden eurooppalaisten tutkimusryhmien kanssa meneillään olevaa yhteistyötä. Se todennäköisesti houkuttelee tutkijoita hakeutumaan Turkuun myös muista keskuksista ja ryhmistä.
Marie Curie Training Site -ilmoitukset ovat luettavissa EU:n kotisivulta (http://www.cordis.lu/improving/src/hp_mcf.htm) kesän jälkeen.