Sopimus hylättiin, miten jatketaan? (pääkirjoitus SLL 20/2001)

Vaikka ensimmäisen sovintoesityksen taso oli ennakkoarvioiden mukainen, sen sisältö oli ennakoitua pelkistetympi. Neuvottelujen alussa elätellyt toiveet lääkärien työolosuhteiden parantamisesta virkaehtosopimuksen avulla ovat neuvottelujen kuluessa haihtuneet työnantajan haluttomuuteen. Parannusehdotusten kehittely olisi vaatinut pidemmän, esimerkiksi neljän vuoden sopimuskauden, josta työnantaja on kuitenkin ehdottomasti kieltäytynyt. Valtakunnansovittelijan esitykseen sisältyy edelleen ehdotus joidenkin tähän tähtäävien työryhmien asettamisesta. Ehdotus on kuitenkin puhtaasti kosmeettinen, sillä työryhmien töiden realisoimiseksi ei ole ehdotettu lainkaan varoja. Neuvottelut ovat tylyllä tavalla osoittaneet, että käytetyllä sopimusmenettelyllä ei työn sisältöön juuri voida puuttua, ja melko puhtaaseen raharatkaisuun on tyydyttävä. On ironista, että asiaa tuntemattomat syyttävät tästä lääkäreitä: ”Työolosuhteista puhutaan, mutta rahaa vain halutaan”.

Miten käsikirjoitus tästä eteenpäin jatkuu? Vuoden 1984 lakossa hylättiin niin ikään valtakunnansovittelija Teuvo Kallion ensimmäinen, 15.5. annettu sovintoesitys. Valtio rahoitti tuolloin suoraan kunnallista terveydenhuoltoa, ja valtioneuvosto puuttuikin peliin. Se päätti, että ensimmäisen tarjouksen raharaamia ei saa ylittää, mutta rakenteellisia uudistuksia tarjoukseen voidaan tehdä. Valtioneuvosto antoi 18.5. valtakunnansovittelijalle muutaman päivän aikaa tehdä uusi tarjous, ja Lääkäriliitolle ilmoitettiin, että ellei seuraavaa tarjousta hyväksytä, lakko lopetetaan lailla. Toinen tarjous tuli 19.5., se oli selvästi ensimmäistä anteliaampi ja hyväksyttiin äänestyksen jälkeen.

Tällä kertaa tilanne on poliittisesti huomattavan rauhallinen, mutta valtakunnansovittelija on silti vaikean tehtävän edessä, kun hänen tulisi löytää uudelle tarjoukselle poliittista tukea. Hän ei voi lähteä titraamaan hyväksyttävää tasoa antamalla tarjouksia viikon välein. Hänen kannaltaan olisi tietenkin parasta, jos seuraava tarjous hyväksyttäisiin. Tämän tasoisen tarjouksen kypsyttely vaatii vielä aikaa.

Paineet kuitenkin kasvavat senkin vuoksi, että edessä on kesä, jolloin terveydenhuoltoa muutenkin ajetaan alas. Onkin luultavaa, että ennen juhannusta saadaan sovintoesitys. Elleivät poliitikot aktivoidu, sen antaminen ajoittunee haarukan leveydestä johtuen lähemmäksi juhannusta kuin toukokuun loppua.

Mitä tapahtuu juhannuksen jälkeen, jos toistakaan sovintoesitystä ei hyväksytä? On todennäköistä, että seuraava vakava yritys tehdään vasta elokuussa, mutta silloin koko kysymyksen asettelu on muuttunut. Vielä toistaiseksi kysymys kuuluu: ”Minkälaisin ehdoin virkaehtosopimus tehdään?” Jos lakolla ei elokuussa ole edelleenkään loppua näkyvissä, ruvetaan kysymään, selvitäänkö lääkärilakosta lainkaan, ainakaan ilman että terveydenhuollon palvelurakenne, lääkäreiden palkkausjärjestelmä ja neuvottelumekanismi oleellisesti muuttuvat. Potilaat tarvitsevat joka tapauksessa hoitoa ja lääkärit haluavat tehdä työtään, eikä mikään pysty pysyvästi estämään kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Mutta millaisin ehdoin ja kenen kanssa neuvotellen? Onko pakko ruveta pohtimaan vaihtoehtoja kuukausipalkkaiselle virkasuhteelle? Kun yhteiskunnan rakenteet alkavat olla uhattuina, nousevat esiin myös poliittiset paineet lopettaa lakko pakkokeinoin. Lääkäreillekin on lailla taattu oikeus ajaa asioitaan myös laillisen lakon avulla, ja tällainen menettely olisi vastoin demokratian pelisääntöjä. Se olisi muutoinkin selvästi vaikeampaa kuin 80-luvulla. Ammattiyhdistysliike on vakiinnuttanut asemansa tulopolitiikan tärkeänä osana ja valtiovallan tupo-sopimuskumppanina, ja lakko-oikeuteen kajoaminen merkitsisi syvällistä puuttumista ay-liikkeen perusoikeuksiin. On tietenkin toivottavaa, että näin pitkälle ei jouduttaisi.

Kaikki on luonnollisesti kiinni siitä, pystytäänkö neuvottelutoiminnalla tuottamaan sellainen sovintoesitys, joka Lääkäriliiton valtuuskunnalle kesäkuussa kelpaisi.

MARKKU ÄÄRIMAA