Silpominen ei lopu vaikenemalla

Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on niin vaikea aihe, ettei sitä ole oikein rohjettu ottaa esille edes terveyden­huollossa, sanoo ­ylilääkäri Maija Jakobsson.

Silpomisesta vaikeneminen on Maija Jakobssonin mielestä väärää kunnioitusta.

– THL on kehittänyt keskusteluavuksi Tiedä ja toimi -kortit ja hyviä mallilauseita, kuinka asian voi ottaa esille, sanoo Maija Jakobsson.

Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen yleisyydestä Suomessa asuvien keskuudessa ei ole tarkkoja tietoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että Suomessa olisi 10 000 naista, jotka ovat käyneet läpi silpomisen. Riskissä joutua silvotuksi olisi arvion mukaan noin 650–3 080 tyttöä.

Eduskunnalle jätettiin viime vuonna kansalaisaloite tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämisestä erillisellä lailla. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa tällaista erillislakia ei ole, vaan silpomista arvioidaan rikoslain perusteella. Suomessa ei ole annettu yhtään rikostuomiota silpomisesta.

Eduskunnan lakivaliokunta katsoi mietinnössään, että tyttöjen ja naisten sukuelimien silpomisen rangaistavuutta on tarpeen selkeyttää. Selkeyttävät säännökset tulee kuitenkin sisällyttää rikoslakiin, ei erillislakiin.

Valiokunta perusteli näkemystään sillä, että Suomessa rangaistussäännökset vakavimmista teoista sijoitetaan rikoslakiin. Laki kattaa myös ulkomailla tehdyt silpomiset.

Eduskunta äänesti asiasta marraskuun alussa ja katsoi, että silpominen on säädettävä nykyistä selvemmin rangaistavaksi rikoslaissa.

Panostettava ennaltaehkäisyyn

Lääkäriliitto piti lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa kansalaisaloitetta hyvänä ja perusteltuna. Liitto luonnehti silpomista järkyttäväksi pahoinpitelyksi, joka on jo toimenpiteenä äärimmäisen kivulias. Verenvuoto- ja tulehduskomplikaatioiden vuoksi silpominen voi jopa vaarantaa hengen.

Tytön tai naisen ongelmat virtsaamisessa, kuukautishygieniassa, yhdynnässä ja synnytyksessä ovat myös yleisiä, silpomisen laajuusasteesta riippuen, lausunnossa todetaan.

Lääkäriliitto kannatti rikoslain täsmentämistä. Lisäksi liitto korostaa panostamista ennaltaehkäisyyn. Olennaisen tärkeä osa siinä on äitiys- ja lastenneuvoloilla, kouluterveydenhuollolla, päiväkodeilla, koululla ja maahanmuuttajanaisten kotouttamisella.

– Rikoksen toteaminen ja rankaiseminen eivät tietenkään korjaa jo toteutunutta psyykkistä ja somaattista vauriota. Rangaistuksen uhka saattaa kuitenkin vahvistaa informaatio-ohjausta ja toimenpiteen vahingollisuuden ymmärtämistä, sanoo toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri katsoi, että silpomisen kriminalisoivaan erillislainsäädäntöön on tarvetta, koska se korostaa asian tärkeyttä. Ilmiön kitkemiseen Suomesta tarvitaan kuitenkin myös määrätietoista ohjausta ja valistusta erityisesti riskialueilta kotoisin olevien maahanmuuttajaryhmien parissa, HUS:n lausunnossa arvioidaan.

Väärää kunnioitusta

HUS:n alueella hoidetaan suurin osa niistä synnyttäjistä, jotka ovat kotoisin maista, joissa silpominen on yleistä.

– Kätilöt ovat tehneet synnytyssalissa aika paljon ympärileikkauksen avaustoimenpiteitä. Aikaisemmin niitä ei kuitenkaan kirjattu eikä niihin merkitty diagnoosikoodia, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, ylilääkäri Maija Jakobsson HUS:n Hyvinkään sairaalasta.

Silpominen on niin vaikea aihe, ettei sitä ole oikein rohjettu ottaa esille edes terveydenhuollossa, hän ajattelee.

– Ei haluta sekaantua toisten kulttuuriin, ja koko asia on hyvin vaikea ottaa puheeksi.

Jakobssonin mielestä vaikeneminen on kuitenkin väärää kunnioitusta. Varsinkin silpomisen laajimman muodon, infibulaation, psyykkiset ja fyysiset vaikutukset ovat järkyttävät.

Puhuminen on signaali

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kehittänyt keskusteluavuksi Tiedä ja toimi -kortit ja hyviä mallilauseita, kuinka asian voi ottaa esille, Jakobsson muistuttaa.

Neuvolassa tieto ympärileikkauksesta kysytään nykyään rutiininomaisesti taustatietona kaikilta raskaana olevilta, samalla tavalla kuin kysytään esimerkiksi tupakoinnista. Tämä tieto siirretään myös THL:n Syntymärekisteriin.

Suomen Gynekologiyhdistys suosittelee, että silvottu ensisynnyttäjä lähetetään aina äitiyspoliklinikalle keskustelemaan avauksesta ja syntyvän lapsen oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen.

Jakobssonin mukaan käytäntö on yleistymässä.

– Minusta tämä on signaali, että emme halua lakaista asiaa maton alle. On hyvin tärkeää, että nainen voi mennä keskustelemaan asiasta raskauden aikana. HUS:ssa on tarvittaessa tehty ympärileikkauksen avauksia jo ennen synnytystä. Synnytyksessä avausleikkaus on tietenkin pakko tehdä, jos lapsi ei mahdu syntymään. Uudelleen sulkua Suomessa ei tehdä.

On myös naisia, jotka sanovat, ettei avausleikkausta tehdä.

Asenteet muuttuvat

Silpomisen avaus on kuitenkin yleistymässä muutenkin kuin synnytyksen yhteydessä. Kun silpomisesta on alettu puhua, avausleikkaukseen hakeutuu jonkin verran aivan nuoriakin tyttöjä.

– Moni heistä on sanonut, että äiti tietää avausleikkauksesta ja on siitä iloinen. Minusta tuntuu, että asenteet muuttuvat ilahduttavasti, Jakobsson sanoo.

Hänen mielestään asenteisiin vaikuttaa oleellisesti syntyminen Suomessa tai pitkä asuminen täällä ja varsinkin peruskoulu. Koulutus ja kouluympäristö muokkaavat suhtautumista.

Jakobsson arvioi, että nuorten tyttöjen lähettäminen ulkomaille silvottaviksi ei ole kovin yleistä.

– Sen tiedetään olevan rikollista, ja tiedetään, että siitä voi jäädä kiinni. Silti tapauksia on, ja niitä on enemmän kuin tiedämme. Usein puhutaan isoäideistä, jotka kaappaavat tytön ympärileikattavaksi. Minäkin olen joutunut tekemisiin tämän asian kanssa, Jakobsson kertoo.

Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on lastensuojelulain perusteella velvollisuus ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille sekä silpomisesta että silpomisen uhasta.

Mitä voi kysyä?

Vaikka asenteet muuttuvat, ei lääkärin silti ole helppo luovia kulttuurien välissä.

– On haastavaa miettiä, mitä voi kysyä. Jos potilas tulee avausleikkaukseen, gynekologilla on minusta oikeus ja myös velvollisuus kysyä, milloin ja miten ympärileikkaus on tehty.

Kynnys kysyä madaltuu, kun asian on ottanut puheeksi muutaman kerran ja syntyykin hyvä keskustelu. Monet nuoret tytöt eivät kuitenkaan halua puhua ympärileikkauksesta kovin paljon, koska kokemus on ollut niin traumaattinen.

– Jotkut potilaat eivät halua puhua asiasta lainkaan. Silloin en jatka keskustelua.

Jakobsson ottaa ympärileikkauksen usein puheeksi myös synnyttämään tulevien pariskuntien kanssa. Aika monet tuovat selvästi esiin tietävänsä, että Suomessa laki kieltää silpomisen.

Otollinen hetki ottaa asia esille on vastasyntyneen terveystarkastus, johon yleensä osallistuvat sekä vauvan äiti että isä.

– Lastenlääkäri voi tuoda asian esiin positiivisesti: lapsi on täydellinen tällaisena, eikä häntä pidä vahingoittaa millään lailla.