Silmänliike-tutkimus on monitieteistä yhteistoimintaa
Silmänliike-menetelmää käytetään kehittyneiden rekisteröintilaitteiden ansiosta yhä useammalla tieteenalalla. Menetelmää sovelletaan erityisesti psykologiassa, neurotieteissä, kliinisessä tutkimuksessa sekä käytettävyystutkimuksessa.
11. European Conference on Eye Movements kokosi viime viikolla Turkuun yli 200 tutkijaa 17 maasta. Mukana oli niin lääkäreitä, psykologeja kuin insinöörejäkin, joita kaikkia tarvitaan alan tutkimuksessa.
Illinoisin yliopistossa työskentelevä professori John Sweeney kiinnostui silmänliike-tutkimuksesta erikoistuessaan psykiatriaan 1970-luvulla.
- Skitsofrenia on kaikessa kammottavuudessaan aina kiehtonut minua. Tuolloin oli vallalla oppisuunta, joka korosti ympäristön merkitystä taudin puhkeamisessa. Syyllisiksi saatiin niin koti, äitisuhde kuin muutkin ulkoiset kasvuympäristöön liittyvät tekijät, Sweeney kertoo.
- Kun aivojen kuvantamismenetelmät kehittyivät, ja opittiin tuntemaan aivojen biokemiallisia reaktioita, skitsofreniankin kuva laajeni.
Varhaiset havainnot
Silmänliikemenetelmää alettiin käyttää psykiatriassa 70-luvun puolivälissä, jolloin Philip Holzman teki uraauurtavat havaintonsa. Skitsofreniaan liittyviä silmänliikehäiriöitä ei esiintynytkään vain skitsofrenikoilla, vaan myös heidän terveillä lähisukulaisillaan.
- Tuoreimmat havainnot on saatu silmänliikehäiriöiden liittymisestä myös muihin aivojen toimintahäiriöihin, dementiaan, autismiin, tarkkaavaisuushäiriöihin ja pakkoneuroosiin, kertoo John Sweeney.
Hänen mukaansa esimerkiksi muistihäiriöt voidaan monia muita keinoja varhaisemmin havaita juuri silmänliikemenetelmällä. Mutta tästä tiedosta on soveltavaa hyötyä vasta kun varhaisia muistihäiriöitä pystytään hoitamaan ja ehkäisemään tai viivyttämään esimerkiksi Alzheimerin taudin syntyä.
- Silmänliiketutkimus on kuitenkin yksi tapa tutkia aivojen toimintaa, joka vielä nyt 2000-luvun alussakin tunnetaan paljon huonommin kuin monen muun ihmisen elimen toiminta, John Sweeney huomauttaa.
Lääketutkimuskin käyttää hyväkseen silmänliikemenetelmää; ei tosin niin laajasti kuin Sweeney soisi.
- Psykiatriassa kliininen lääketutkimus on aina ongelmallista, koska lääkkeiden vaikutuksia ei pystytä todentamaan yhtä suoraviivaisesti kuin monella muulla erikoisalalla. Lääkkeen puoliintumisaika, vaikutusaika ja sivuvaikutusten ilmaantuminen ovat yksilöllisiä ja usein vaikeasti mitattavia, Sweeney sanoo.
- Silmänliike-menetelmää hyväksikäyttäen saamme ainakin yhden selkeän mittarin lääkkeen vaikuttavuuden tutkimiseen. Yksilölliset vaihtelut ovat pieniä, joten tuloksetkin ovat vertailukelpoisia. Silmänliikkeet antavat tietoa, miten nopeasti lääke vaikuttaa ja koska sen vaikutus heikkenee. Myös sivuvaikutukset voivat olla juuri tarkkaavaisuutta häiritseviä, Sweeney kertoo.
Professori John Sweeney myöntää, että silmänliike-tutkimus on maailmalla vielä melko suppean tutkijapiirin harrastamaa.
- Toisaalta antoisaa tässä on joukon monitieteisyys; lääkärille on haastavaa tehdä yhteistyötä tekniikan asiantuntijoiden ja käyttäytymistieteilijöiden kanssa.
