Siesta lisää sydäninfarktin riskiä?
Etelän asukkaiden tapa viettää siestaa ottamalla pienet nokkaunet ei ehkä sovikaan länsimaisen elämäntyylin omaksuneille ihmisille, kerrotaan Journal of Epidemiology -lehdessä. Noin tuhannelle costaricalaiselle tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että niillä, jotka nukkuvat päiväunet päivittäin, on 50 % suurempi riski sairastaa sydäninfarkti.
Unen aikana elimistö vaipuu lepotilaan ja herätessä katekolamiinin hermojärjestelmää stimuloiva vaikutus nostaa sykettä ja verenpainetta. Pitkään on tiedetty, että sydänperäiset vaivat ilmaantuvat herkästi aamun ensimmäisinä tunteina. Valtimonkovetustaudista kärsivillä nämä muutokset saattavat aiheuttaa tukoksia ja sydäninfarkteja.
Saman mekanismin arvellaan toimivan päiväunilta herätessä. Aiemmin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa lepo oli tarpeen työn fyysisen raskauden ja keskipäivän kuumuuden vuoksi. Aktiivisesti työssä liikkuvalla maatalousväestöllä ei ollut samanlaisia sydäninfarktin riskitekijöitä kuin istumatyötä tekevillä nykypäivän kaupunkilaisen elämäntyylin omaksuneilla henkilöillä.
- 1
- (C) Medical Presscrps News Service/ Distributed by The New York Times