Ajan­kohtai­sta

Roope Leppänen ilmoittautui koronarokottajaksi

Hän pitää vakavana tilannetta, että kaikilla riskiryhmäläisillä ei ole vielä kolmansia rokotteita.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Espoon sairaalan johtava ylilääkäri Roope Leppänen teki tiistaina ensimmäisen koronarokotusvuoronsa. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi rokottajaksi viime viikolla, kun Espoo kysyi työntekijöitä mukaan urakkaan.

– Ihan mukavasti meni. Alkuun pientä säätämistä, vähän kuin tulisi uuteen työpaikkaan. Siitä se lähti nopeasti sujumaan, hän kertoo vuoron jälkeen.

Hän teki iltavuoron kello 16–20.15 kauppakeskus Ison Omenan rokotuspisteellä. Rokotettavat tulivat ajanvarauksella viiden minuutin välein. Leppänen keskusteli tulijoiden kanssa ja pisti rokotteen, työpari kirjasi tapahtuman.

Mikä sai ilmoittautumaan rokottajaksi?

– Olen ajatellut, että kaikista koronatoimista juuri rokottamiseen kannattaa tällä hetkellä panostaa. Ja sitten oma ajatus oli, että talkoisiin täytyy pyrkiä sitten osallistumaankin, Leppänen sanoo.

Hän pitää vakavana tilannetta, että kaikilla riskiryhmäläisillä ei ole vielä kolmansia rokotteita.

– Omikron-variantti tuntuu sen verran uhkaavalta, että helpottaa myös omaa päivätyötäni, mitä useampi yli kuusikymppinen on kolmannenkin rokotuksen saanut.

Leppänen sai rokotusvuorossaan huomata, että joukossa oli myös useita ensimmäisiä rokotteitaan hakevia nuoria.

– Se oli minulle vähän yllätys, mutta oli erittäin kiva juttu, että tätäkin osastoa oli paljon. Kannattaa pitää rokotusasiaa yllä, saadaan kattavuusprosenttia vielä nostettua.

Suosituksen muutos toi vipinää

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suositti perjantaina kolmannen rokotuksen välin lyhentämistä sekä riskiryhmillä että muilla. Rokotusten piiriin tuli suuri määrä ihmisiä ja kunnille kiire saada lisää rokottajia.

Leppänen arvioi, että suurin tarve on nyt muutoksen alussa. Hän toivoo, että kollegat innostuvat lähtemään mukaan koronarokotuksiin talkoohengessä.

Lue myös

Rokotusten järjestäjiä hän kannustaa tekemään ulkopuolisten mukaan tulon mahdollisimman helpoksi.

Hän uskoo, että prosesseja saadaan hiottua uuden tilanteen vaatimaan malliin pikkuhiljaa. Lisäapua tilanteeseen on luvassa sitäkin kautta, että työterveyshuolto saadaan mukaan rokotuksiin.

Roope Leppänen on menossa rokottamaan myös ensi viikolla.

– Onhan tämä kiva kokemus. Tietää olevansa hyvän puolella pahaa vastaan, se on aina mukavaa.

Lääkäriliiton sivuille on koottu kuntien ja kuntayhtymien yhteystietoja rokottamaan hakeutuville.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030