”Että on joku jolta voi kysyä”

Mentori Pauliina Paananen on vuoden lääketiedettä ­opiskelleelle Ossi Jaloselle se ­tavallinen lääkäri, jolta voi kysyä, miltä työ tuntuu.

Mentorointi on ajatusten vaihtoa. – Minulla ei ole antaa oikeita vastauksia, sanoo Pauliina Paananen.

– Helposti näyttää, että muut jaksavat ja saavat aikaan enemmän, pohtii Ossi Jalonen.

Kuusi vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta muuttua tavallisesta opiskelijasta lääkäriksi, toteavat Pauliina Paananen ja Ossi Jalonen.

Anestesiologian erikoislääkäri Pauliina Paananen muistaa hyvin ensimmäisen tapaamisen mentorointiryhmänsä kanssa. Vastassa istui kymmenen tuppisuista, vasta opintonsa aloittanutta medisiinaria.

– Silloin mietin, miten tämä tulee sujumaan.

Sittemmin kymmenen hengen pienryhmä on tutustunut toisiinsa ja mentoriinsa paremmin. Tapaamisissa on ollut hyvä ja luottamuksellinen tunnelma. Kevään henkilökohtaisissa tapaamisissa moni avautui hyvin henkilökohtaisistakin asioista, Paananen kertoo.

Yksi ryhmän jäsenistä on Ossi Jalonen. Hän kuvaa juuri opintonsa aloittaneita vaikutusalttiiksi porukaksi, joka imee mentorin joka sanan. Jalosella ei ole lääkärisukulaisia tai muita tuttuja, joilta lääkärin arjesta voisi kysellä. Niinpä kuva lääkäriydestä on syntynyt lähinnä omista kokemuksista potilaana. Mentori on ainoa, joka voi kertoa, miltä tuntuu kohdata pahasti sairas lapsi tai mitä tehdä, kun mokaa.

– On tosi tärkeää tietää, että on joku, jolta voi kysyä.

"Minulla ei ole oikeita vastauksia"

Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa mentorointi kuuluu opetusohjelmaan. Ryhmä tapaa muutaman kerran vuodessa koko opiskeluajan. Ensimmäisenä vuonna puhutaan hyvinvoinnista, kollegiaalisuudesta ja salassapitovelvollisuudesta. Toisen vuoden alussa, ennen ruumiinavauskurssia, keskustellaan kuoleman kohtaamisesta. Mentorin päätehtävä on tukea opiskelijoita lääkäriksi kasvamisessa. Paananen painottaa, ettei hänellä ole opetusvelvollisuutta.

– Minulla ei ole antaa oikeita vastauksia.

Mentorit tekevät vapaaehtoistyötä. Heidän joukossaan on kaikenlaisia lääkäreitä vastavalmistuneista professoreihin. Mentori sitoutuu kuudeksi vuodeksi saman ryhmän ohjaajaksi. Entä sen jälkeen?

– Tämä on minun ensimmäinen ryhmäni. Voihan olla, että yhteys säilyy valmistumisen jälkeenkin.

Paananen pohti hetken, ennen kuin suostui pyyntöön lähteä mentoriksi. Hän ei ole katunut, vaan kokee medisiinareiden ohjaamisen innostavaksi. Aivan vaivatonta se ei kuitenkaan ole. Tapaamisiin on valmistauduttava ja opiskelijat kohdattava avoimin mielin.

– Jos aika ei tahdo riittää perusarjen pyörittämiseen, ei ehkä kannata tähän hommaan ryhtyä. Mutta jos ajatus yhtään innostaa, niin suosittelen lämpimästi.

Tavallista, arkista lääkäriyttä

Paanasen tehtävänä on myös ajatella opiskelijoiden hyvinvointia. Jaksamisesta on puhuttu ryhmässä paljon.

– Helposti näyttää siltä, että muut jaksavat ja saavat aikaan enemmän. Sitten sitä miettii, että mitä itse teen väärin, Ossi Jalonen sanoo.

Paananen nyökyttää. Hän sanoo muistavansa hyvin, miten paljon opiskeluaikana tuli hötkyiltyä turhaan.

– Muistutan mielelläni, että rauhallisemminkin voi ottaa.

Molemmat ovat sitä mieltä, että varsinkin opintojen alussa odotukset voivat olla liiankin korkealla. Valmiin lääkärin ajatellaan tietävän ja osaavan kaiken. Kuusi vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta muuttua tavallisesta opiskelijasta Lääkäriksi. Se synnyttää paineita.

– Pauliina ikään kuin kuroo umpeen sitä kuilua, joka omassa päässä syntyy oman itsen ja lääkärin ihannekuvan väliin, Jalonen sanoo.

– Juuri näin. Minä haluan edustaa tavallista, arkista lääkäriyttä, Paananen komppaa.

Syksylle Paananen on järjestänyt ryhmälleen tutustumiskäyntejä omalle työpaikalleen. Tarkoitus on päästä näkemään työpaikan arkea, ei niinkään oppia anestesiologiaa.

– Opiskelijalle työpaikkakäynti on kuin uusi vuosi. Opinnot kun ovat vielä aika teoreettisia, Jalonen kiittää.

Mentoreita moneen lähtöön

Turussa lääketieteen perustutkinto-opiskelijoiden mentorointiohjelma alkoi nykymuotoisena vuonna 2016. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus nosti ohjelman viime vuonna parhaiden käytänteiden joukkoon.

Myös muissa lääketieteellisissä tiedekunnissa mentorointi on käynnistetty tai sitä ainakin harkitaan. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa toiminta alkaa tänä syksynä. Sitä on tarjolla opiskelijoille kolmannesta vuosikurssista alkaen. Helsingin yliopistossa käynnistettiin mentorointi nykyisessä muodossaan vuonna 2017. Se kestää koko opiskeluajan. Mentoreissa on sekä opettajia että yliopiston ulkopuolisia lääkäreitä.

– Vuosittain tarvitaan 20 uutta mentoria. Uusia mentoreita on välillä vaikea saada rekrytoitua. Toisaalta mukaan lähteneet mentorit ovat olleet tyytyväisiä, kertoo mentorointiohjelmasta vastaava kliininen opettaja Otto Helve.

Oulussa mentorointi aloitettiin viime keväänä. Kokeneita lääkäreitä yliopiston ulkopuolelta rekrytoidaan toimintaan parhaillaan. Tässä vaiheessa mentorointia on tarjolla kliinisen vaiheen opiskelijoille. Tampereella on meneillään mentoroinnin pilotointi yhteistyössä Tampereen Lääkäriseuran ja Duodecimin paikallisosaston kanssa.

Mentorointi on muutenkin yleistynyt viime vuosina. Lääkäriliitto järjesti muutama vuosi sitten mentorointiohjelman maahanmuuttajalääkäreille. Nuorten Lääkärien Yhdistyksellä ja Suomen Erikoislääkäriyhdistyksellä oli mentorointiprojekti Jyväskylän seudulla vuonna 2017.