Rakenteita on, osaajia ei
Palveluketjut kuntoon ja paljon lisää koulutusta. Näillä eväillä palliatiivinen hoito saadaan toimimaan, Tiina Saarto uskoo.
– Tulevaisuudessa tarvitsemme myös lääkäreille jatkokoulutusohjelman palliatiivisesta lääketieteestä, Tiina Saarto sanoo.
Palliatiivisten kotisairaaloiden kattavuus*) Suomen eri alueilla
Suomalaisessa terveydenhuollossa ei ole riittävästi palliatiivisen hoidon osaamista. Näin voisi kiteyttää palliatiivisen hoidon professori, HYKS Syöpäkeskuksen ylilääkäri Tiina Saarron näkemyksen palliatiivisen hoidon tilasta.
Saarto vetää asiantuntijaryhmää, joka tuotti runsas vuosi sitten julkaistun palliatiivisen hoidon järjestämistä koskevan suosituksen.
Tällä viikolla ryhmä jätti perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle väliraportin palliatiivisen hoidon nykytilasta ja tarvittavista parannuksista.
Erityispätevyys on 160 lääkärillä
Palliatiivinen hoito ei toteudu niin kuin pitäisi. Saarto antaa silti terveydenhuollolle kiitosta.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon.
Kun ihmiset elävät vanhemmiksi kuin ennen ja moni kuolee hiipumalla, tarvitaan yhä enemmän elämän lopun hoitoa. Saarto muistuttaa, että jo 65 prosenttia maailman ihmisistä kuolee erilaisiin kroonisiin tauteihin.
Suomessa on tällä hetkellä kaksi palliatiivisen hoidon professuuria, Helsingissä ja Tampereella. Käypä hoito -suositus julkaistiin vuosi sitten. Lääkäriliiton erityispätevyyden on voinut suorittaa vuodesta 2007 alkaen. Sen on suorittanut 160 lääkäriä.
Alueellinen tasavertaisuus ei toteudu
Väliraportista käy ilmi, että perustason rakenteet ovat melkein kaikkialla Suomessa olemassa. Se tarkoittaa, että kotisairaanhoitoa on tarjolla ja kotisaattohoitopotilaille on tukiosasto, johon pääsee tarvittaessa.
Erityistason palveluissa on kuitenkin suurta vaihtelua. Kotisairaalaverkoston kattavuus vaihtelee alueittain. Kotisaattohoitoa tarjoavia kotisairaaloita on noin 60, mutta niistä vain puolet tarjoaa erityistason hoitoa.
Erityistason saattohoito-osastoja on tavallisesti isoissa kaupungeissa. Pienemmillä paikkakunnilla perustason saattohoitoa saa terveyskeskuksen vuodeosastolla.
– On alueita, joilla rakenteita ei vielä ole luotu, mutta osalla niistä on jo suunnitelmat valmiina, Saarto toteaa.
Suuressa osassa keskussairaaloita ja kaikissa yliopistosairaaloissa on palliatiivinen poliklinikka. Varsinaisia palliatiivisia keskuksia monipuolisine palveluineen on vielä vähän. Konsultaatiotoiminta on järjestetty puutteellisesti.
Palliatiivinen hoito pitäisi saada perusopintoihin
Suuri ongelma on, ettei palliatiivista osaamista ole riittävästi. Palliatiivinen hoito kuuluu lähihoitajien perusopintoihin, mutta ei sairaanhoitajien eikä lääkäreiden, ainakaan systemaattisesti.
– Se pitäisi saada mukaan, mutta eihän esimerkiksi lääkäreiden perusopintoihin voi lisätä mitään ottamatta jotain pois, Saarto toteaa.
Vaikka palliatiivinen hoito saataisiin perusopintoihin, kestää kauan ennen kuin kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla on palliatiivisen hoidon osaamista. Siksi tarvitaan myös täydennyskoulutusta.
Lisäksi erityistasolla tarvitaan erikoistumiskoulutusta. Lääkärit voivat suorittaa palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden. Sairaanhoitajien erikoistumiskoulutus alkaa 2020.
– Tulevaisuudessa tarvitsemme myös lääkäreille jatkokoulutusohjelman palliatiivisesta lääketieteestä.
Osaajien määrän vähäisyydestä seuraa, että erityistason palliatiivinen hoito on haavoittuvaista. On erinomaisia kotisairaaloita, joiden palliatiivinen toiminta romahtaa, kun ainoa erityispätevyyden hankkinut lääkäri jää eläkkeelle tai vaihtaa työpaikkaa.
Sairaanhoitopiirit koordinoimaan hoitoa
Kunnat eivät pysty kukin yksinään järjestämään palliatiivista hoitoa. Monilla alueilla Suomessa tehdäänkin hyvää yhteistyötä kuntien kesken. Parhaiten palliatiivinen hoito toimii Saarron mukaan Siun soten kaltaisilla alueilla, joilla kuntayhtymä vastaa kaikesta terveydenhuollosta. Tällöin vältytään sen pohtimiselta, kuuluuko hoito perusterveydenhuollolle vai erikoissairaanhoidolle.
Saarto painottaa, että tulevaisuudessa sairaanhoitopiirien pitää koordinoida toimintaa omalla alueellaan. Sairaanhoitopiirit vastaavat siitä, että palliatiivisen hoidon kokonaisuus toimii, eikä palveluketjussa ole aukkoja. Ne vastaavat myös täydennyskoulutuksesta.
Yliopistosairaanhoitopiirien tehtävä on koordinoida koko erva-alueen toimintaa ja vastata opetuksesta, koulutuksesta, tutkimuksesta ja hoidon kehittämisestä.
Kysymys ei ole rahasta
Saarron mukaan palliatiivisessa hoidossa ei ole kyse suurista rahoista. Lisävakansseja tarvitaan ja rakenteisiinkin kaivataan muutoksia, mutta kaiken kaikkiaan kysymys on asenteesta ja siitä, että kerätään palliatiivisen hoidon osaaminen yhteen.
Tällä viikolla julkaistua väliraporttia seuraa tämän vuoden lopussa loppuraportti. Sitä varten asiantuntijaryhmä ja sairaanhoitopiirit luovat yhdessä kehitysehdotuksen jokaiselle sairaanhoitopiirille.
Loppuraporttiin saadaan myös mukaan selvitys palliatiivisen hoidon nykytilasta sosiaalipuolella. Myös sille luodaan laatukriteerit. Iso osa saattohoidon tarvitsijoista on vanhuksia, jotka ovat kotihoidossa tai asuvat hoitokodeissa ja palvelutaloissa.
– Liian usein kuoleva vanhus viedään päivystykseen tai terveyskeskuksen vuodeosastolle. Saattohoidon pitäisi tulla vanhuksen luokse. Siinä tarvitaan koko palliatiivisen hoidon ja saattohoidon hoitoketjun yhteistyötä.
› Lue myös: Hyvä kivunlievitys vanhuksen saattohoidossa s. 540
– Oli yllätys, että kentällä on niin vähän osaamista, Tiina Saarto kertoo.
Alueelliset erot ovat isoja
Väliraportin mukaan palliatiivisen hoidon palveluketjut eivät toimi missään täydellisesti. Pisimmällä ollaan HUS:ssa. Muita alueita, joissa palliatiivinen hoito toimii suhteellisen hyvin, ovat Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan, Päijät-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan keskussairaaloiden alueet.
Palliatiivisen hoidon saatavuuden yksi mittari on kotisairaalan kattavuus.
– Palliatiiviseen hoitoon ja kotisaattohoitoon erikoistunut kotisairaala on peruspilari, johon kaikki muut palvelut nojaavat, Tiina Saarto sanoo.
Saattohoidon tarvitsijoita on 30 000
Suomessa kuolee vuosittain noin 53 000 ihmistä. Valtaosa kuolee sairauksiin.
Arvioiden mukaan Suomessa on palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarvitsijoita noin 60 000. Heistä noin puolet tarvitsisi varhaista palliatiivista hoitoa, puolet erityistason palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa.
Syöpäpotilaiden palliatiivisen hoidon tarpeesta tiedetään eniten. Vuodessa kuolee 12 000 syöpäpotilasta. Heistä arviolta puolet tarvitsisi erityistason saattohoitoa.
Näin sen pitäisi mennä
Vuosi sitten julkistettu suositus perustuu kolmiportaiseen malliin, jossa palliatiivinen ja saattohoito jaotellaan hoidon vaativuuden mukaan. Perustason palvelut turvaavat saattohoidon lähellä kotia.
Perustasoon kuuluvat sairaaloiden vuodeosastot, kotihoito, vanhainkodit ja tehostettu palveluasuminen.
Erityistasolla saattohoito on pääasiallinen toimi ja henkilökunta on erityiskoulutettua. Erityistasoon kuuluvat kotisairaala, saattohoitopaikat, saattohoito-osastot tai saattohoitokodit, palliatiiviset poliklinikat ja konsultaatiotiimit.
Vaativan erityistason muodostavat yliopistosairaanhoitopiirien palliatiiviset keskukset. Palveluihin kuuluu avohoidon palliatiivinen poliklinikka, psykososiaalisen tuen yksikkö, palliatiivinen vuodeosasto, saatto-osasto tai saattohoitokoti sekä erikoistunut kotisairaala.
Sairaanhoitopiirit koordinoivat toimintaa omilla alueillaan. Jatkossa myös sosiaalitoimi, päivystykset ja pelastuslaitos integroidaan mukaan palveluketjuun.
