Ajan­kohtai­sta

Psykiatristen potilaiden kuolemanriski kohoaa jo sairauden alussa

Tupakointi ja aikuistyypin diabetes ovat tärkeimmät tautikuolleisuutta ennustavat tekijät psykoosia sairastavilla. Jo ensimmäisen sairaalajakson jälkeen kuolleisuus on muita korkeampi.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/188018SDCRGB1.jpg

Mielenterveyshäiriöihin liittyvä kuolleisuus on heti ensimmäisen sairaalahoitojakson jälkeen korkeampi kuin muiden suomalaisten. Tämä käy ilmi tuoreista tutkimuksista, joista toinen on julkaistu Plos One Journalissa ja toinen Psychosomatic Medicine -lehden uusimmassa numerossa.

Uusien mielenterveyspotilaiden tautikuolemat ovat 2–3 kertaa tavallisempia kuin muiden suomalaisten. Tautikuolleisuus on suurinta eli noin 3–4-kertaista ensimmäistä kertaa päihde- ja persoonallisuushäiriöiden takia hoidetuilla henkilöillä. Ensimmäistä kertaa mielialahäiriöiden takia hoidettujen kuolema on keskimäärin noin 2,5 kertaa tavallisempi kuin muiden samanikäisten suomalaisten. Uudet mielenterveyspotilaat kuolevat erityisesti tartuntatauteihin sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Jo ennestään tiedetään, että elinajan odote mielenterveyden häiriöiden takia sairaaloissa hoidetuilla henkilöillä on 15–20 vuotta alempi kuin muilla suomalaisilla. Sitä vastoin uutta on se, että ylikuolleisuutta esiintyy jo ensimmäisen sairaalahoitojakson jälkeen ja varsinkin ensimmäisenä vuonna sairaalasta pääsyn jälkeen.

Terveys 2000-tutkimuksen mukaan tupakointi ja aikuistyypin diabetes ovat tärkeimmät tautikuolleisuutta ennustavat tekijät psykoosia sairastavilla: kumpaankin liittyi nelinkertainen riski kuolla seuranta-aikana.

Terveyspalvelujen heikko saatavuus ja epäterveelliset elintavat aiheuttavat mielenterveyspotilaiden ylikuolleisuutta. Kun päähuomio on psyykkisissä oireissa, fyysisten sairauksien oireita tunnistetaan huonosti. Lisäksi mielenterveyskuntoutujat putoavat helposti pois terveyttä edistävästä toiminnasta kuten liikunta- tai laihdutusryhmistä.

On myös mahdollista, että mielenterveyden häiriöiden lääkehoito ja eriytynyt psykiatrinen hoitojärjestelmä lisäävät kuolleisuutta. Ylikuolleisuuden vähentäminen edellyttää nykyistä kokonaisvaltaisempaa hoitoa ja yhtenäisempää hoitojärjestelmää.

Kuva: Pixmac

Otsikko korjattu 27.2. klo 16.10. Alkuperäinen otsikko: "Jo ensimmäinen sairaalajakso lisää psykiatristen potilaiden kuolleisuutta"

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030