Pramipeksoli on aiheuttanut äkillisiä nukahtamisia
Parkinsonin taudin hoitoon hyväksytyn lääkeaineen pramipeksolin on Yhdysvalloissa raportoitu aiheuttaneen äkillisiä nukahtamisia. Euroopan lääkearviointivirasto oli kesäkuuhun mennessä saanut Yhdysvalloista 19 ilmoitusta pramipeksolin käyttöön liittyneestä äkillisestä nukahtamistaipumuksesta. Potilaista 14 joutui nukahtamisen takia liikenneonnettomuuteen. Osa potilaista oli nukahtanut tuntematta mitään varoittavia oireita, kuten voimakasta väsymystä.
Pramipeksoli on Suomessa myynnissä kauppanimellä Sifrol. Sitä käyttäviä potilaita arvioidaan olevan 200-1 000. Pramipeksoli sai myyntiluvan Euroopan yhteisön alueella vuonna 1997.
Sifrolin myyntiluvan haltija Boehringer Ingelheim on tiedottanut lääkäreille lääkkeen käyttöön liittyvistä uusista haittavaikutuksista ja ilmoittanut käyttöä koskevista varotoimista.
Pramipeksolihoidossa olevia potilaita on kehotettava olemaan ajamatta autoa tai tekemättä muutakaan, missä vähentynyt valppaus voisi aiheuttaa joko heille tai muille vakavaa vaaraa. Potilaita on varoitettava pramipeksolin vaikutuksen mahdollisesta voimistumisesta, jos sitä käytetään yhdessä muiden rauhoittavien lääkkeiden tai alkoholin kanssa.