Pohjolan lääkäripäivillä sanottua
Keskivertoisen terveyskeskuksen vuosibudjetti on 40-60 Mmk. Jos johtava lääkäri käyttäisi yhden päivän viikossa terveyskeskuksensa toiminnan kehittämiseen, tämän tuotekehittelyn osuus olisi Oy Terveyskeskus Ab:n liikevaihdosta peräti 0,1 prosenttia. Jos Nokia olisi menetellyt noin, se tekisi nykyisin paikkoja muiden kumisaappaisiin, jos enää sitäkään. Onko terveydenhuollon kustannuskriisissä todella kysymys vain rahasta?
Pyhäjärven terveyskeskuksen johtava lääkäri Ilkka Winblad johtavan lääkärin asemasta terveyskeskuksen työntekijöiden esimiehenä.
Lääkärikoulutus ja työskentely lääkärinä antavat erinomaiset valmiudet työhön kokonaisuuden kehittämisessä. Lääkäriltä kuitenkin usein puuttuu rohkeutta ottaa kantaa kehittämiseen; syynä on se, että lääkäri kokee oman tietämyksensä ahtaan lääketieteen ulkopuolella puutteelliseksi. Aluekehittämisessä - yhteiskuntapolitiikassa, sosiologisissa näkökohdissa - on kuitenkin vähemmän luonnontieteiden kaltaisia ehdottomia totuuksia. Monet asiat ovat mielipideasioita ja näkemysasioita, joista kenelläkään muullakaan ei ole ehdottomasti oikeaa tietoa.
Kansanedustaja Niilo Keränen lääkärin mahdollisuuksista alueellisen yhteistyön kehittäjänä ja johtajana.
Nykytilanteessa suoritusperusteinen identiteetti ja sopimusperusteinen sosiaalinen järjestys liittyvät yhteen. Tämä tiivistyy elämänpolitiikan käsitteeseen: tarvitaan hyvää elämänpolitiikkaa, jotain sellaista, joka ylläpitää modernisuuden positiivista dynaamista muutosvoimaa ja turvaa sen, että ihmiset pystyvät aiempaa paremmin hallitsemaan elinolojaan.
Helsingin yliopiston professori Risto Eräsaari hyvästä elämänpolitiikasta.