Pisimmät jonot sarveiskalvonsiirtoleikkauksiin Helsingissä ja Oulussa
Sarveiskalvon luovuttajista on pulaa jatkuvasti, vaikka elinsiirtotestamentteja tehdään Suomessa paljon. Yksi syy tähän on se, että testamentti on liian harvoin tiedossa, kun sen tehnyt henkilö kuolee. Lisäksi lääkärit eivät muista kysyä testamentista tai kokevat luvan kysymisen omaisilta vaikeaksi. Siksi osa sarveiskalvoista joudutaan ostamaan Kööpenhaminan silmäpankista.Sarveiskalvonsiirtoja tehdään Suomessa nykyisin yli 200 vuodessa; noin puolet HYKS:n silmäklinikassa ja loput neljässä muussa yliopistosilmäklinikassa. Jonoissa on noin 150 potilasta. Jonotusajat ovat pisimmät Helsingissä ja Oulussa, keskimäärin runsaan vuoden mittaiset. Lyhyin jono on Kuopiossa, jossa se kestää parhaimmillaan vain joitakin viikkoja. Noin puolen vuoden odotusaika on Tampereella ja Turussa. Jonoista päästäisiin ja kaikki siirrännäiset saataisiin Suomesta, jos lupia pyydettäisiin viikoittain kaksi enemmän – luovuttaja antaa sarveiskalvon kahdelle sitä tarvitsevalle potilaalle.
Kudossiirtolakia uudistetaan parhaillaan. Elinsiirtotoimintaa säätelevä laki tuli voimaan vuonna 1995, ja se on vähäisiä muutoksia lukuun ottamatta pysynyt samana. Laki on kuitenkin vanhentunut, ja toisaalta sen soveltamisala on osoittautunut liian kapeaksi.
Elimen tai kudoksen luovuttaminen ei saa vaarantaa luovuttajan omaa terveyttä. Elävän luovuttajan suojaksi on säädetty erityinen lupamenettely: tällöin täytyy olla Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lupa. Jos kudos tai elin irrotetaan vainajalta, tulee kuoleman olla pätevällä tavalla todettu. Luovuttajan asemaa koskeviin säädöksiin ei tule suuria muutoksia nykyiseen lakiin verrattuna. Keskeisimmäksi ongelmaksi on osoittautunut tiedon kulku terveydenhuollon toimintayksiköitten välillä. Tämän vuoksi uudistuksessa on asetettu velvoitteita elinten ja kudosten turvallisuuteen liittyvien tietojen aktiivisesta välittämisestä yksiköille.
Esityksessä on myös muita turvallisuutta parantavia säädöksiä. Tällaisena voidaan pitää mm. sitä, että laki ottaisi huomioon hoidon yhteydessä poistettujen kudosten käytön toisen ihmisen hoitoon. Kirurgista hukkakudosta syntyy esimerkiksi ortopedisissa leikkauksissa ja synnytysten yhteydessä.
