Pellon MRSA-epidemia oletettua suppeampi
Pellon terveyskeskuksen MRSA-epidemia on suppeampi kuin alun alkaen arvioitiin. Terveyskeskuksen vuodeosaston potilaista oli juhannusviikolla todettu varmoiksi MRSA-positiivisiksi 12 potilasta ja yksi henkilökuntaan kuuluva. Lisäksi tartuntaa epäiltiin kuudella muulla henkilökuntaan kuuluvalla.
Alustavien laboratoriotutkimusten perusteella tartunnan saaneita oli epäilty olevan enemmän. Kansanterveyslaitoksen varmistustutkimuksissa osa alustavista tuloksista kuitenkin osoittautui vääriksi positiivisiksi.
-Kestää varmaankin vielä melko kauan, ennen kuin saamme lopullisen kokonaiskuvan tilanteesta, sanoo terveyskeskuksen vt. johtava lääkäri Virpi Salminen.
Pellon terveyskeskuksen vuodeosasto on yhä eristyksessä. Tartunnan saaneilla ei ole ilmennyt kliinisiä infektioita.
MRSA-positiivisiksi epäillyt terveyskeskuksen työntekijät ovat työtehtävästään riippuen paperitöissä tai kotona.
Epidemian alkuperää ei tiedetä.
- Meille on sanottu, että kyseessä on Pellon oma kanta, mutta tuskin sekään on lopullinen tieto, Salminen arvelee.
- MRSA löytyi Pellossa sattumalöydöksenä, emmekä tiedä, miten se on tänne pesiytynyt. Terveyskeskuksessa ei esimerkiksi käytetä kroonikoille mitään sen kummempia antibioottihoitoja kuin missään muuallakaan, Salminen sanoo.
Koska vuodeosasto on eristyksissä, vuodeosastohoitoa tarvitsevat potilaat joudutaan ohjaamaan Lapin keskussairaalaan.
Pellolaiset ovat Salmisen mukaan suhtautuneet tilanteeseen suhteellisen rauhallisesti.
-Kyselyjä on tullut paljon ja vastaanottojakin on peruttu kohun vuoksi. Suurin osa potilaista kuitenkin suhtautuu melko asiallisesti.