Parhaan käytännön tie takkuaa
Vaikka hyvistä sairaalakäytännöistä on paljonkin tietoa, niiden leviämistä jarruttavat muutosvastarinta, kilpailun puute ja joskus myös ylimitoitettu perusteellisuus.
http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_2258237_mutkat.jpg
Aalto-yliopiston tutkija Paulus Torkki totesi väitöstutkimuksessaan, että vaikka tutkittua tietoa hyvistä toimintamalleista on julkaistu paljon, parhaat käytännöt ovat käytössä vain harvoissa sairaaloissa. Torkin tutkimus keskittyi kirurgian tuottavuuseroihin eri sairaaloissa.
Mikkelin keskussairaalan johtajalle Jari Välimäelle ja HYKS:n operatiivisen tulosyksikön johtajalle Reijo Haapiaiselle ongelma on tuttu.
– Julkisella puolella on tiettyä arkuutta ottaa uusia tapoja käyttöön, Välimäki sanoo.
Haapiaisen mukaan uudistusten läpiviemiseen kuluu joskus vuosia. Operatiivisessa tulosyksikössä on viime vuosina toteutettu useita isoja uudistuksia muun muassa päivystysleikkaustoiminnassa, päiväkirurgiassa ja elektiivisessä kirurgiassa, kuten tekonivelkirurgiassa.
– Uusien hyvien käytäntöjen käyttöönotto vaatii sitkeyttä, Haapiainen sanoo.
Keskeinen hitauden syy on muutosvastarinta.
– Suunnilleen yksi neljästä työntekijästä näkee uuden käytännön mahdollisuutena. Loput miettivät, miten minä joudun tästä kärsimään, Välimäki pohtii.
Pienet erikoisalat ketterämpiä
Sekä Haapiaisen että Välimäen mielestä uudistuksen läpiviennin kannalta on välttämätöntä, että sille on selkeät perusteet ja hyöty osoitettavissa. Uusien hyvien käytäntöjen sisäänajoa edistää, kun työntekijät otetaan mukaan muutoksen suunnitteluun. Erityisen hyvä lähtökohta uuden käytännön sisäänajolle on, jos uudistushalu lähtee työntekijöistä itsestään.
Parhaiten uuden käytännön sisäänajo onnistuu Välimäen mukaan siten, että lääkäri tai hoitaja käy tutustumassa käytäntöön paikan päällä toisessa sairaalassa. Tästä hänellä on omakohtaistakin kokemusta. Hän haki aiemmassa työpaikassaan Loimaan aluesairaalan kirurgian apulaisylilääkärinä mallia Hyvinkään aluesairaalasta päiväkirurgisiin ja leikkauksesta kotiin -järjestelyihin.
Välimäen mielestä suhtautuminen muutoksiin on enemmän henkilöstä kuin erikoisalasta riippuva ominaisuus. Haapiaisen tuntuma puolestaan on, että erikoisalojen välillä on eroja. Ylilääkärin oma asenne ja esimerkki ovat ratkaisevan tärkeitä.
– Kirurgien työyhteisöissä saattaa esiintyä asenteellisuutta ja jäykkyyttä hieman muita enemmän, Haapiainen pohtii.
Välimäki arvelee, että pienet erikoisalat omaksuvat isoja ketterämmin uusia käytäntöjä. Yksi syy tähän on, että alan lääkärit tuntevat toisensa ja yhteydenpito on luontevaa. Hän arvioi, että esimerkiksi urologia ja silmätaudit ovat tällaisia aloja.
Rahapalkkio voisi kannustaa
Aihepiiriin tuotantotalouden näkökulmasta perehtynyt Paulus Torkki näkee uusien käytäntöjen hitaalle etenemiselle kaksi pääsyytä.
Ensimmäinen niistä on, että julkisella puolella palvelujen tehokkaaseen tuottamiseen ei useinkaan ole konkreettisia kannusteita, esimerkiksi rahapalkkioita.
Toinen ongelma hyvien käytäntöjen leviämisessä on Torkin mukaan eräänlainen ylimitoitettu perusteellisuus.
Asiantuntijaorganisaatiolle on tyypillistä, että pyritään ottamaan asioista tarkasti selvää ja kaivataan tieteellistä näyttöä. Usein parhaissa käytännöissä on kuitenkin kyse prosessiin liittyvistä käytännön asioista, jotka eivät vaadi lääketieteellistä tutkimusta, kuten aikataulutuksesta.
– Kaikki ei ole niin monimutkaista, Torkki muistuttaa.
Minna Pihlava
Kuva: Panthermedia
