Ajan­kohtai­sta

Päätös tupakka-askien varoituskuvista odottaa

STM:n mukaan halu ja valmius kuvavalistukseen on olemassa, mutta päätöstä varoituskuvien liittämisestä tupakka-askien kylkiin ei ole näköpiirissä.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_tupakka-aski_pienempi.jpg

Sosiaali- ja terveysministeriössä on halu ja valmius varoituskuvien liittämiselle tupakka-askien kylkiin, mutta päätöstä kuvavalistuksen aloittamisesta ei ole näköpiirissä. EU:n jäsenmaissa kuvien käyttö osana tupakkavalistusta on vapaaehtoista, 14 kuvan sarja on ollut valmiina jo vuodesta 2005.

Johtaja Kari Paaso STM:stä kertoo, että ministeriössä on kovaa halukkuutta ottaa varoituskuvat käyttöön. Asia jäi pöydälle viime vuonna, ja päätös kuuluu nyt uuden peruspalveluministerin Maria Guzenina-Richardsonin tehtäväkenttään.

– Suomessa on myös valmius ottaa varoituskuvat käyttöön. Aikataulua asian käsittelylle ei ole. Kuvia ollaan EU:ssa juuri muuttamassa, joten asia elää siltäkin osin, Kari Paaso STM:stä kertoo.

EU-työryhmässä toimineen Paason mukaan varoituskuviin toivotaan usein räväkkyyttä.

– On tärkeää, että mukana on myös ajatuksia herättäviä hienovaraisempia kuvia, kuten lastenvaunut ilman lasta, Paaso kuvailee.

EU:ssa varoituskuvat ovat käytössä Romaniassa, Belgiassa ja Englannissa.

USA:ssa FDA vaatii ensi vuoden syyskuusta tupakka-askeihin näyttävämpiä varoitustekstejä ja -kuvia. Edellisen kerran varoituksista säädettiin 25 vuotta sitten.

Varoituskuvien tehoa on tutkittu kymmenen vuoden ajan yli 30 maassa, ja kuvan ja tekstin liitto on todettu tehokkaammaksi tupakkavalistuksen keinoksi kuin pelkkä teksti, NEJM:ssä todetaan.

Linkki Yhdysvalloissa käyttöön otettaviin varoituskuviin.

Jaana Ahlblad
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030