Pääkirjoitus (SLL 15-16/2001): Lääkärilakko meidän kaikkien yhteinen lakko
Tätä kirjoitettaessa lääkärilakko on kestänyt viisi viikkoa, eikä pikaista ratkaisua ole vielä näköpiirissä. Tämä ei ole yllätys, sillä jo alunperin tiedettiin, että mikäli lakkoon joudutaan, siitä tulee pitkä. Lakko etenee täysin Lääkäriliiton suunnitelmien mukaan. Koko ajan on ollut tarkoitus toteuttaa lakko siten, että haitta potilaille ja lääkäreille olisi mahdollisimman vähäinen. Lakon kohde on kuntatyönantajan talous, ja siihen lakko puree hyvin. Ei-kiireellisten, sairaaloille merkittäviä tuloja tuottavien toimenpiteiden määrä on lakkosairaaloissa pudonnut oleellisesti, sairaaloiden kulut sen sijaan hyvin vähän. Kasvavat jonot aiheuttavat myös kumulatiivisesti lisääntyvän menoerän, joka lankeaa maksettavaksi, kun jonoja puretaan lakon jälkeen. Tällä hetkellä lakossa käydään asemasotaa, jossa kulukello käy koko ajan lakossa olevan Lääkäriliiton hyväksi.Lääkäreiden asenne lakkoon on säilynyt erinomaisena. Turhaa lakkouhoa ei ole aistittavissa, mutta oikeutetuista tavoitteista pidetään tinkimättä kiinni. Neuvotteluihin ollaan heti valmiita, kunhan työnantaja luopuu jääräpäisestä kaikki muutokset torjuvasta linjastaan. Lakon kiistatta positiivisena vaikutuksena on selvästi havaittava lääkäreiden kollegiaalisuuden tunteen voimistuminen. Taistelemme yhdessä yhteisen oikean asian puolesta. Terveyskeskuslääkäri ei ole kateellinen sairaalalääkärille eikä päinvastoin. Sairaalassa päivystävä ja ei-päivystävä lääkäri ymmärtävät toistensa ongelmat ja ovat yhdessä valmiita taistelemaan molemmille oikeudenmukaisen ratkaisun puolesta. Tämä hyvä yhteishenki on ollut helppo havaita järjestetyissä lakkokokouksissa. Lakon vuoksi on liitosta eronnut vain kaksi jäsentä. Samaan aikaan takaisin jäseniksi on liittynyt kymmeniä aikaisemmin eronneita tai erotettuja jäseniä. Tämäkin osoittaa, kuinka yhteiseksi ja oikeaksi asiaksi lakkomme koetaan.
On selvää, että kun lähes 20 000 jäsenen liitto on lakossa, niin pieniä soraääniäkin kuuluu. Kaikki eivät voi olla koskaan tyytyväisiä. Jotkut ovat pitäneet lakkoavustuksia liian pieninä ja niiden jakoperusteita omalta osaltaan epäoikeudenmukaisina. Toiset taas ovat olleet sitä mieltä, että korkeat lakkoavustukset ovat nostaneet ylimääräisen jäsenmaksun turhan suureksi. Joku on halunnut nimen omaan olla lakossa, toinen taas töissä. Säännöt, joiden mukaan lääkärit määrätään lakkoon tai töihin ja jotka määrittelevät lakkoavustusten suuruuden ja jakoperusteet, mietittiin liiton järjestövaliokunnassa ja hallituksessa syksyllä 2000 hyvin tarkkaan. Ne on myös valtuuskunta yksimielisesti hyväksynyt. Niitä ei lakon aikana ole syytä lähteä kevein perustein muuttamaan. Pitää muistaa, että käymme työtaistelua. Taistelussa aina joku kärsii enemmän ja joku toinen pääsee vähän helpommalla. Sitä ei voi välttää. Jokainen joutuu itse nuolemaan pikku haavansa, sillä niitä taistelussa aina syntyy. Lakossamme on kaikin keinoin pyritty eri lääkäreille mahdollisimman oikeudenmukaiseen ratkaisuun ja mielestäni siinä on sangen hyvin onnistuttu.
Pitää myös muistaa, että me kaikki olemme lakossa: Sinä, joka olet konkreettisesti poissa työpaikaltasi; Sinä, joka teet työtä korkeapaineella lakkopisteeseen töihin jätettynä; Sinä, joka teet suojelutyötä ja Sinä, joka teet tavallista työtäsi ja mahdollistat lakkomme maksamalla viikoittain ylimääräistä jäsenmaksua.
Kaikkein tärkeintä on pitää päämäärä kristallinkirkkaana mielessä. Taistelemme laillisesti ja puhtain asein oikean tavoitteen puolesta. Tätä taistelua emme voi emmekä saa hävitä. Jos me sen häviäisimme, olisivat häviäjiä paitsi lääkärit, myös sairaalat, terveyskeskukset ja koko yhteiskunta. Parhaat taitajat tulisivat katoamaan julkisesta terveydenhuollosta, jolla olisi suuri riski ajautua hallitsemattomaan kriisiin. Sitä emme halua. Siksi me lääkärit olemme lakossa – pakosta.
Jaakko Karvonen
