Pääkirjoitus SLL 10 b/2001: Lääkärit lakossa pakosta
Lääkäriliiton jätettyä 1.2. lakkovaroituksen neuvottelut valtakunnan sovittelijan johdolla jatkuivat koko helmikuun ajan. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius on huolestunut terveydenhuollon tulevaisuudesta. Hän on myös erittäin hyvin perehtynyt lääkäreiden ongelmiin ja sovittelun aikana niistä keskusteltiin monipuolisesti. Helmikuun aikana Lääkäriliiton edustajat tapasivat eri puolueiden puheenjohtajat ja puoluesihteerit sekä useimmat ministerit, mukaan lukien pääministeri Lipposen ja valtiovarainministeri Niinistön, ja lisäksi kansanedustajalääkärit. Näissä tapaamisissa poliitikoille selvitettiin perusteellisesti lääkäreiden työolosuhteiden ongelmia, palkkausta ja lakkovaroituksen syitä. Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan lakon välttämiseksi. Liiton neuvottelijoille oli kuitenkin suuri pettymys, ettei KT tullut vastaan millään osa-alueella ennen ilmoitettua lakon alkamispäivää 5.3. Siihen mennessä KT:n vastaus kaikkiin kysymyksiin oli lyhyt – ei. Siksi tässä vaiheessa lakon siirtäminen viikolla tuntui turhauttavalta.Kun lakkoa oli siirretty viikolla ja uudet neuvottelut alkoivat 5.3., toi KT pöytään aivan uuden sopimusluonnoksen, joka sisälsi lääkäreiden siirtämisen vuorotyöhön, perustyöajan vapaan sijoittelun ja päivystystöiden teettämisen peruspalkalla. Tästä kaikesta oli keskusteltu jo neljä vuotta sitten sekä edelleen viime syksynä, ja liiton edustajat ovat aina sanoneet, että tällainen ei käy. Heidän tarjouksensa sisälsi siis selvän palkanlaskun, päivystystyön teettämisen hankalammin ja päivätyön vaikeutumisen, joten syynä ei voinut olla mikään muu kuin halu ajaa liitto lakkoon. En usko, että yksikään sairaanhoitopiiri lähtisi ajamaan tällaista uudistusta, ja on mahdotonta kuvitella, että KT olisi saanut tässä asiassa toimeksiannon edustamiltaan sairaanhoitopiireiltä. Mikä on KT:n vastuu terveydenhuollon toteuttamisesta? Liiton neuvottelijat pyrkivät raskaimpien päivystyspisteiden työaikakokeiluiden kautta löytämään hallitusti toimivan tavan keventää päivystävän lääkärin taakkaa. Tällaiseen ei KT suostunut, joten valtakunnansovittelijan esittämää työaikatyöryhmää ei voitu perustaa.
Neuvotteluissa on koko ajan olleet vastakkain TUPO–järjestelmä ja terveydenhuoltojärjestelmä. Liitto on puolustanut terveydenhuoltojärjestelmää, kun taas KT:n huolenaiheena on pelkästään TUPO. Se ei halua kantaa vastuuta järjestelmästä, eivätkä huolestuttavat tiedot kunnista ole siihen vaikuttaneet. Kuitenkin KT edustaa kunnallisia työnantajia, jotka ovat yhä enemmän huolissaan järjestelmän toimivuudesta. Useissa kunnissa TUPO–taso on jo murrettu käytännön syistä.
Laman ollessa syvimmillään moni lääkäri jätti lomarahansa kunnan kassaan ilman kompensaatiota. He arvelivat työolosuhteidensa ja palkkojensa korjaantuvan, kunhan ajat paranevat. Mutta lamaa seurannut nousu ei ole näkynyt terveydenhuollon toimintaedellytyksissä, vaan kiire lisääntyy ja palkat polkevat paikallaan. Nyt on viimeinen hetki tehdä jotain terveydenhuoltojärjestelmän pelastamiseksi. Kun lääkärit lähtevät, ei järjestelmä voi toimia.
Vielä vajaa vuosi sitten terveydenhuoltopoliitikot sanoivat, ettei lääkäreitä tarvita lisää. Palkkojakaan ei tarvinnut nostaa, koska jos lääkäri lähtisi, ei tulijoista olisi puutetta – näin lääkäri sai tuta oman arvonsa. Sekin, että lisäkouluttautumisesta tai -vastuusta ei saa henkilökohtaista lisäpalkkaa, osoittaa, miten heikosti työnantaja arvostaa työntekijää ja hänen ammattitaitoaan. Sairaalatkin ovat olleet hämmästyttävän välinpitämättömiä pitämään huippuosaajistaan kiinni. Optio-ohjelmia on perusteltu sillä, että ’huippuosaajat täytyy sitouttaa’ töihin. Nyt on aika sitouttaa lääkärit kuntapuolelle, jos heidän halutaan siellä pysyvän tai sinne tulevan.
Kun lonkka-artroosipotilas on leikkausjonossa kovista kivuista kärsivänä ja lähes invalidina yli vuoden tai kun potilas odottaa terveyskeskukseen pääsyä yli kaksi viikkoa tai makaa luu poikki osaston käytävällä kolme vuorokautta ennen kuin pääsee hoitoon, ei lääkäri voi olla tyytyväinen mahdollisuuteensa antaa hoitoa. Tämän jälkeen lääkäri vielä syyllistetään terveysbudjetin ylittymisestä. Onko ihme, että yhä useampi lääkäri on tyytymätön työolosuhteisiinsa?
Lääkäriliitto on paljon puhunut terveydenhuollon bkt–osuuden pienuudesta ja siitä, mitä se todellisuudessa tarkoittaa: jatkuvaa jonoa lääkärin työhuoneen ulkopuolella, kiirettä potilaskontakteissa, riittämättömyyden tunnetta ja oman työn hallinnan menetystä. Tutkimusten mukaan 77 % lääkäreistä on stressaantuneita ja noin puolet kärsivät uupumuksesta. Lääkärien sairauslomien määrä työuupumuksen vuoksi on lisääntynyt omassa sairaalassani TYKS:ssa neljän viime vuoden aikana lähes seitsenkertaiseksi ja muulla henkilökunnalla kaksinkertaiseksi. Lääkäreitä lähtee nykyään varhaiseläkkeelle ammattiryhmistä kaikkein eniten, vaikka aiemmin jokseenkin kaikki lääkärit pysyivät työssä virkauransa loppuun asti. Vuodesta 1999 vuoteen 2000 varhaiseläkkeelle lähtevien määrä kasvoi 74 %. Muutoksella on nyt kiire!
Lääkärit ovat nyt lakossa – pakosta. Toivoin tämän neuvottelukierroksen olevan signaali kunnissa työskenteleville lääkäreille siitä, että huomenna kaikki olisi toisin. Saamamme signaali ei valitettavasti ole rohkaiseva. Kompromissi ei ole sitä, että toinen antaa kaikessa periksi. Työnantajan jääräpäisyyden vuoksi alkoi nyt Suomen Lääkäriliiton historian toinen lakko. Neuvotteluiden tahmeuden perusteella pelkään sen kestävän pitkään, mutta lakkojärjestelmämme kestää sen. Me taistelemme nyt palkkauksemme, työolosuhteidemme, potilaidemme ja järjestelmän toimintaedellytysten parantamiseksi. Yhtenäistä lääkärikuntaa ei tässä taistelussa voi voittaa!
Heikki Pälve
