Open access vaatii tutkijalta valppautta

Yliopistot kannustavat tutkimustiedon avoimeen ­julkaisemiseen taloudellisista syistä, mutta tutkijalle open access -julkaiseminen voi tulla kalliiksi. 
Professori Seppo Parkkila kertoo, että avoin julkaiseminen vaatii erityistä tarkkuutta myös väitöskirjatöiden laadun arvioinnilta.

http://www.laakarilehti.fi/pics/sp.jpg

Keskustelu erityisesti julkisesti rahoitetun tutkimustiedon avoimen saatavuuden taloudellisesta ja ideologisesta merkityksestä on lisännyt painetta tieteellisten artikkelien open access -julkaisemiseen.

Myös suomalaisten korkeakoulujen linjauksissa tutkijoita kannustetaan, ­kehotetaan tai velvoitetaan julkaisemaan tuloksensa joko open access -periaatteella toimivissa julkaisusarjoissa tai organisaation omassa avoimessa arkistossa.

– Yliopistot ja kirjastot kannustavat julkaisemiseen open access -lehdissä ­taloudellisista syistä. Perinteiset lehdet ovat kirjastoille hyvin kalliita tilata, sanoo professori Seppo Parkkila Tampereen yliopiston lääketieteen yksiköstä.

– Kääntöpuolena on julkaisemisen kallis hinta. Rahan täytyy tulla joko tutkijoilta tai mainostajilta. Tutkijalle on usein edullisempaa julkaista perinteisessä lehdessä.

Parkkila mainitsee henkilökohtaisena näkemyksenään, että open access -julkaiseminen on aika raadollista bisnestä ja hinnat korkeat. Tavallisesti tutkimusartikkelin julkaiseminen open access -lehdessä maksaa satoja tai jopa yli tuhat euroa.

– Toisaalta tutkijoina olemme tottuneita maksamaan siitä, että saamme julkaista, eikä julkaisemisesta makseta tutkijalle tai refereelle.

Vertaisarviointi 
on ydintä

Open access -julkaisemisen lisääntymisen lieveilmiöksi ovat nousseet tieteellisesti heikkotasoiset lehdet, joissa voi julkaista lähes mitä tahansa rahaa vastaan.

Artikkelien vertaisarviointi saattaa ­olla epäpätevää tai puuttua kokonaan. Lisäksi julkaistavan aineiston toimituksellinen valinta voi olla olematonta, jolloin lehdelle ei muodostu yhtenäistä, ­lukijaa palvelevaa linjaa.

Helsingin lääketieteellisen tiede­kunnan tohtoritoimikunnassa ollaankin parhaillaan luomassa sääntöjä siitä, missä lehdissä julkaistut tutkimusartikkelit kelpaavat väitöskirjan osatöiksi.

– Akateemiseen toimintaan kuuluu oleellisesti peer review ja oletus arvos­telukyvystä. Tämän takia emme ryhdy ­tekemään kovin yksityiskohtaista ohjeistusta, vaan olemme korostaneet väitte­lijän ja ohjaajan vastuuta open access -lehtien valinnassa, toteaa tohtoritoimikunnan puheenjohtaja, professori ­Pentti Tienari.

Dosentuurin hakijoille ohjeet on jo kirjattu. Open access -julkaisusarjojen tulee käyttää referee-järjestelmää. Lisäksi hakijan tulee itse arvioida kokemustaan julkaisuprosessista sekä ilmaista open access -julkaisut kirjallisuusluettelossa lihavoidulla open access -merkinnällä.

– Väitöskirjojen kohdalla jokainen open access -julkaisusarja arvioidaan tapauskohtaisesti. Olemme tietoisia, että osa julkaisuista on niin sanottuja roskajulkaisuja, joita emme hyväksy.

Ei tohtoriksi 
roskajulkaisuilla

Pentti Tienari ei pidä todennäköisenä sellaista tilannetta, jossa heikkotasoisissa lehdissä rahaa vastaan julkaistuista osatöistä koostettu väitöskirja menisi ­läpi Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa.

– Näemme tohtoritoimikunnassa monenlaista yrittäjää ja pyrimme pitämään vaatimustason sellaisena, että kovin kevyin eväin meillä ei pääse väittelemään.

Myöskään Seppo Parkkila ei näe open access -julkaisemista ongelmallisena väitöskirjojen laadun kannalta.

– Väitöskirjan osatöiden julkaisemisessa hyvin keskeinen rooli on lääke­tieteen ja biolääketieteen jatkokoulutustoimikunnilla, jotka käyvät läpi jokaisen väitöskirjaksi tarkoitetun työn: onko osatöitä riittävästi, onko ne julkaistu riittävän korkeatasoisissa lehdissä ja ­onko väittelijän osuus riittävä.

Erityisesti jatko-opiskelijoille tarkoitetun Scientific communications -kurssin vastaavana opettajana toimiva Parkkila korostaa tutkimusryhmän vastuuta.

– Kirjaston ihmiset käyvät kurssilla puhumassa open access -julkaisemisesta. Lähtökohtaisesti sanomaa ei kuitenkaan viedä voimallisesti eteenpäin. ­Tavoite open access -julkaisemisen suosimisesta on olemassa, mutta julkaisemista ei lähdetä suitsimaan. Jokainen valitsee julkaisufooruminsa itse, Parkkila sanoo.

– Iso osa perinteisistäkin, hyvän standardin lehdistä on vapaasti luettavissa, hän muistuttaa.

Kaksi tietä avoimuuteen

Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto allekirjoitti vuonna 2006 Berliinin julistuksen tieteen avoimen saatavuuden edistämisestä. Suomalaiset korkeakoulut sijoittuvatkin tieteen avoimuuden vertailussa varsin hyvin.

Esimerkiksi Helsingin yliopistossa tutkijoilta on edellytetty vuoden 2010 alusta asti julkaisujen rinnakkaistallennusta julkiseen arkistoon. Rinnakkaistallennusta organisaation omaan arkistoon kutsutaan tieteen avoimen saatavuuden edistämisen vihreäksi tieksi (Green Road).

Kultaiseksi tieksi (Golden Road) on puolestaan nimetty julkaiseminen korkealaatuisissa avoimissa verkkolehdissä tai niin sanotuissa hybridilehdissä, joissa osa artikkeleista julkaistaan maksua vastaan verkossa open access -periaatteella.

Perinteiset tiedelehdet suhtautuvat usein myönteisesti julkaisun jälkeiseen rinnakkaistallennukseen. Verkossa ­toimivan SHERPA/RoMEO-palvelun mukaan esimerkiksi British Medical Journal, Lancet ja New England Journal of Medicine sallivat vähintään viimeisen oikovedoksen tai julkaistun version avoimen arkistoinnin.

Ajankohtaiset listat tieteelliseltä uskottavuudeltaan kyseenalaisista open access -lehdistä ja -julkaisijoista löytyvät Scholarly Open Access -verkkosivustolta .

Tiina Lautala
Kuva: Laura Vesa