Olen yhteistyöntekijä
Moniammatillisuus. Koulutus. Yhteistyö. Moni käyttää näitä sanoja, mutta erikoislääkäri Kirsimarja Metsävainio tekee niistä käytäntöä.
– Aloitin 2003 ensihoidossa helikopterilääkärinä. Lisäksi päivystän edelleen tehoa, sanoo Kirsimarja Metsävainio.
– Ammatti on kasvattanut hyvin vahvan stressinsietokyvyn. Kestän sitä, että on tekemättömiä töitä, Kirsimarja Metsävainio toteaa.
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Kirsimarja Metsävainio esittäytyy akateemiseksi pätkätyöläiseksi, jonka työelämää virkamääräykset pilkuttavat. Kliinistä taustavirkaa ei ole, mutta tekemistä riittää enemmän kuin tarpeeksi.
"Perheenäiti, kouluttajalääkäri, terveysteknologia-asioiden koordinaattori ja kliinikko. Teho- ja ensihoitolääkäri. Kahden lääketieteellisen järjestön hallituksen jäsen. Siinäpä roolini.
Täytyy rehellisesti sanoa, että on vähän liikaa hommia. Tyttö, joka ei osannut sanoa ei."
Kouluttajan kolme visiota
KYS:n Kaarisairaalan uumenista löytyvät sekä ikkunaton työhuone että ylpeyden aihe: kliinisen koulutuksen keskus. Siitä Kirsimarja Metsävainio on vastannut suunnittelusta alkaen. Keskus pyörittää taitopajoja sekä elvytys- ja simulaatiokoulutusta.
"Ensimmäisen kerran toimin kliinisenä opettajana heti erikoislääkäriksi valmistuttuani 1999 Kuopion yliopistossa. Siitä lähti syventyminen koulutuksen maailmaan. Sitä seurasi opetusjakso 2002 ja viimeksi 2009–2015. Ja koska anestesiologia ja simulaatiokoulutus kulkevat käsi kädessä, ryhdyin ottamaan vastuuta sekä perusopetuksen että sairaalan simulaatiokoulutuksesta.
On väärin kuvitella, että hoitotyö ja lääketiede pystyisivät harjoittelemaan erikseen. Olen tehnyt yhteistyötä Savonia-ammattikorkeakoulun, Savon ammattiopiston ja Pelastusopiston kanssa. Suunnittelimme moniammatillisen simulaatio-opetuksen pilottiprojektin pari vuotta sitten, ja se toiminta jatkuu.
Tein kandien kanssa töitä monta vuotta. Olisi innostavaa jatkaa perusopetuksen kehittämistä, koska näen siinä paljon puutteita. Perusopetus ei ole seurannut aikaansa, eikä kansainvälisiä trendejä.
Pitäisi pyrkiä siihen, että meillä on huomattavasti enemmän moniammatillista perusopetusta. Vastikään järjestimme KYS:ssa aiheesta seminaarin, jossa oli paljon osallistujia, mutta liian vähän lääkäreitä.
Minulle on vuosien varrella muotoutunut koulutuksen lähtökohdaksi kolme visiota: potilasturvallisuuden parantaminen, moniammatillisuus ja työhyvinvoinnin lisääminen.
Potilasturvallisuus nousee omista kokemuksista anestesialääkärin uralla. Tapaan sanoa, että joka työvuorossa tekee ainakin yhden virheen. Se voi olla virheratkaisu, väärä toimintamalli tai vaikka väärä sanavalinta.
Kouluttajana tavoitteeni on, ettei tulevien sukupolvien lääkärien ja hoitajien tarvitsisi tehdä kaikkia samoja virheitä kuin edeltäjiensä.
Hartaasti toivoisin, että hierarkkinen sairaalaympäristö alkaisi väistyä ja moniammatillinen tiimitoiminta pääsisi enemmän vallalle."
Jaksamisen rajankäyntiä
Onko työ vienyt koskaan jaksamisen rajoille?
"Kyllä. Ehdottomasti. Olen käynyt syvällä rankkojen työkokemusten takia. Sieltä vaan täytyy kauhoa itsensä ylös positiivisella elämänasenteella ja huumorilla.
Olen oppinut vuosien varrella myös hyväksymään sen, että voi epäonnistua. Se on lääkärin tärkeä ymmärtää.
Työnantaja ei edelleenkään suhtaudu jaksamiseen riittävällä vakavuudella. Ihmisiä tuetaan tässä työssä liian vähän. Työaikamallia pitäisi muuttaa radikaalisti, ettei ihmisten tarvitsisi uupua tai palaa loppuun.
Työnohjaus olisi äärimmäisen tärkeää raskaan päivystyksen aloilla. Tein työtä työnohjauksen kehittämiseksi somaattisella puolella, mutta se ei ottanut tulta kollegoissa. Jätin sen tuulimyllytaistelun sitten muille.
Meillä lääkäreillä on jaksamisen ja pärjäämisen stigma. Ja me olemme opetelleet työskentelemään turhan paljon yksin. Yhdessä ollaan vahvempia, sen huomaa esimerkiksi helikopterityössä. On aina tiimi, jonka kanssa keskustella, vaikka päätösvalta lääketieteestä on lääkärillä.
Voiko näin rankkaa ammattia suositella rehellisesti kenellekään? Mitä sanoa, kun nuori haluaa anestesialääkäriksi tai ensihoitolääkäriksi? Kerron, että tykkään anestesialääkärin työstä tosi paljon, mutta tämä on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti hyvin raskas ala. Puolison harteille jää paljon perheen pyörittämistä."
Tuotetehdas pyörii
Living Lab on Kuopion kaupungin ja KYS:n yhteisprojekti terveysteknologisten innovaatioiden tuomiseksi markkinoille. Kirsimarja Metsävainio on hankkeen koordinaattori.
"Töitä on terveydenhuollon laitteiden ja teknisten innovaatioiden koekäytöstä mobiiliapplikaatioiden kehittämiseen ja kliiniseen laitetutkimukseen.
Virtuaalisairaalan innovaatiotyöryhmä on avannut Ideatehtaan, johon yliopistosairaaloiden työntekijät voivat tuoda ideoita päivittäistä työtä helpottaviksi mobiilisovelluksiksi. Ideat pyöräytetään vertaisarvioinnin kautta ja julkaistaan yrityksille.
Innovaatiotyöryhmässä on kehitetty Tekesin kanssa Clinical entrepreneurship -ohjelmaa. Siinä terveydenhuollon ammattilaiset voisivat työpaikkojaan menettämättä toimia yrittäjänä tai asiantuntijana terveysteknologian yrityksessä.
Tämä maa on liian pieni kenenkään touhuta itsenäisesti koulutuksessa, terveysteknologiassa tai millään muullakaan alalla. Meidän pitää tehdä yhteistyötä, jakaa asioita ja näkyä yhtenäisenä Suomena ulospäin."
Syvälle metsään ja veteen
"Nyt 89-vuotias isäni vei minut kuusivuotiaana suunnistamaan. Veljet ja sisar ovat myös innokkaita suunnistajia. Viime kesänä päästiin Italiaan rastiviikolle lyllertämään. Sinnikkäästi tultiin joka päivä metsästä poiskin.
Sukelluskurssille menin 1993. Sukeltajantaudin sairastin Sardiniassa. Olin yhteensä 11 tuntia hoidossa painekammiossa. Siinä ehti miettiä sukellusturvallisuutta, mutta edelleen sukellan.
Lääkäriliiton jäsenyyttä en ole epäröinyt missään vaiheessa. Mielelläni olen toiminut alaosastossa ja pääluottamusmiehenä.
Arvostan Lääkäriliiton toimintaa. Ehkä viestini on, että Lääkäriliitto pitäisi meistä vielä parempaa huolta. Erityisesti päivystäjien työsuojeluasioissa ja työaikakysymyksissä. Tiedän, että me lääkärit vastustamme vuorotyötä, mutta se voisi silti olla parempi vaihtoehto, jos se auttaisi ihmisiä jaksamaan paremmin."
Vain simulaattorin kautta saliin
"USA:ssa ja Kanadassa erikoistuva ei pääse leikkaamaan ennen kuin on näyttänyt taitonsa simulaattorilla. Tämä on Suomessa vielä aika lapsenkengissä.
Simulaatio-opetus on tärkeä pedagoginen koulutusmalli, ja meillä on tosi innokkaita kouluttajia ympäri Suomenniemen. Mutta esimerkiksi tuollainen erikoistumiskoulutuksen anglosaksinen malli puuttuu. Asetan suuria toiveita erikoislääkärikoulutuksen uudistukselle.
Maailmalla käytetään hyvin paljon simulaatiopotilaita. Heille ei tietenkään voida laittaa kanyyleja tai katetreja niin kuin potilassimulaattorille, mutta siihenkin on keksitty ratkaisu. On simulaatiopukuja, jollaisen ihminen pukee päälleen, ja sitten voidaan tehdä vaikka mitä.
Simulaatiopotilaiden kanssa oppii myös vuorovaikutusta aidon ihmisen kanssa. Meillä on liian vähän vuorovaikutuskoulutusta sekä perusopetuksessa että täydennyskoulutuksessa. Lääkäreistä anestesiologit puhuvat varmasti eniten potilasturvallisuudesta ja opettavat tiimityötaitoja.
Täytyy muistaa, ettei nukke tai simulaattori opeta mitään, vaan ihmiset opettavat toinen toisilleen tai mahdollistavat oppimisen. Jokainen oppii itse.
Nuoremmat lääkäri- ja hoitajapolvet ovat kasvaneet simulaatiokoulutukseen, mutta olen nähnyt, että vanhat koiratkin voivat oppia uusia temppuja. Suosittelen."
