Naislääkäreillä kivinen tie professoreiksi
Yliopistourasta haaveileva naislääkäri joutuu koville. Naisia lääketieteen professoreista on koko maassa vain 49. Lasikatto on ollut aina vahva, eikä tilanne ole 2000-luvulla parantunut.
Lääkäreistä hieman useampi kuin joka toinen on nainen. Nykyisin valmistuvista uusista, noin 600 lääkäristä naisia on reilusti yli puolet. Väittelijätkin ovat jo pitkään jakautuneet tasaisesti. Mitä ylemmäs uran yläpäässä mennään, sitä harvalukuisemmiksi naiset käyvät - niin johtavina lääkäreinä kuin yliopistoissa professoreina.
Vain joka kuudes lääketieteellisten tiedekuntien professoreista on nainen. Osa-aikaisista professoreista naisia ei ole senkään vertaa.
Monilla muilla tieteenaloilla tasa-arvokehitys on ollut ripeämpää. Esimerkiksi kasvatustieteissä ja taidealoilla naisia on hieman yli puolet professoreista ja humanistisissa tieteissä hieman vajaa puolet. Eläinlääkärikunta naisistuu, myös professoritasolla, ja hieman useampi kuin joka toinen professori on nainen. Hammaslääketieteen pienestä professorikunnasta vajaa kolmannes on naisia. Terveystieteet on ollut naisten ala, ja naisia on professoreista noin 60 prosenttia. Hitainta muutos on ollut teknisissä tieteissä, oikeustieteissä ja luonnontieteissä, joissa naisten osuus on kymmenen prosentin tienoilla.
Lääketieteellisissä tiedekunnissa naisprofessoreita on kuutisenkymmentä, mutta heistä eivät suinkaan kaikki ole peruskoulutukseltaan lääketieteen tohtoreita. Mukaan mahtuu niin terveys- kuin biotieteilijöitäkin sekä hammaslääkäreitä.
Naislääkäreitä professorikunnasta on vuoden 2011 Valtiokalenterin mukaan yhteensä 49. Tasa-arvoisin tiedekunnista on Tampereen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, mutta sielläkään naisprofessoreiden osuus ei yllä kuin vajaaseen kolmannekseen.
Naisten lasikattoa tiedemaailmassa on tutkittu ja selityksiä löydetty, mutta osa totuudesta jää yhä piiloon. Mikä estää naisia kiipeämästä?
Naiset tekevät pätkiä, miehet pitkiä uria
Yliopistojen tutkijoista 63 prosenttia ja opettajista 56 prosenttia on naisia. Hieman yli kolmannes Tieteentekijöiden liiton kesäiseen jäsenkyselyyn vastanneista työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa. Yllättäen pätkätyöläisyys on alkanut kohdistua erityisesti naisiin. Tiedeuralla yleneminenkään ei auta vakiinnuttamaan paikkaa yliopistossa, sillä peräti 63 prosenttia tohtoreista työskenteli pätkissä.
- Pätkätyöläisyys on varmasti yksi syy, joka karkottaa juuri naisia yliopistoista, arvioi Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo. Puheviestinnän professorina Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Valo on liiton historian ensimmäinen naispuheenjohtaja.
Samaa mieltä on Lääkäriliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Hannu Halila, ja hän arvioi, että myös työn ja perheen vaativa liitos on osasyy naisprofessorien vähyyteen. Etenkin takavuosina lääketieteen professorit olivat myös klinikan ylilääkäreitä, joten hallintotyötä oli tuplasti - ja ylipäänsä työtaakka miltei kohtuuton.
- Kun vertaa sairaalan tai terveyskeskuksen vakituisen työsuhteen ja yliopiston apurahatutkijan vanhempainvapaaetuja, ei naisten hakeutumista kliiniseen työhön tarvitse ihmetellä. Ja kun tieteellisiä meriittejä ei kerry, professuurien hakeminen ei onnistu, toteaa Hannu Halila.
Miehet valitsevat miehiä?
Sinänsä perhe on naistutkijalle enemmän voimavara kuin rasite. Tämä käy ilmi muun muassa VTT Liisa Husun tutkimuksista naisten tutkijanuran karikoista. Valtaosalla suomalaisista tutkijanaisista on lapsia.
- Ehkä suurimpia naisten urakehityksen esteitä ovat perinteet, jotka jättävät naiset jotenkin varjoon tai sivuraiteelle. Naisten osaamista ei ikään kuin nähdä yhteisöissä, joita miehet ovat vuosisatoja hallinneet, arvioi Maarit Valo.
Liisa Husun tutkimuksessa haastatellut tiedenaiset puhuivat naispuolisten roolimallien ja mentoreiden puutteesta.
- Jo ammattitermit kuvaavat perinteitä ja asenteita. Tiedemies, lehtimies, lakimies..., Maarit Valo huomauttaa.
Nykylastenkin kompakysymyksiin kuuluu traaginen arvoitus, jossa isä ja poika joutuvat auto-onnettomuuteen. Isä kuolee mutta poika kiidätetään leikkaussaliin. Siellä kirurgi kauhistuu: "Tämähän on minun poikani!" Miten tämä on mahdollista, arvuutellaan kuulijalta.
- Ilman mies-päätettäkin osa ammateista mielletään yhä yksinomaan miehisiksi, huomauttaa Maarit Valo.
Samanlaisiin asenteisiin on törmännyt Hannu Halila. Lääkäriliiton tiedepoliittiseen ohjelmaan vuonna 2008 kirjattiin, että sukupuolten tasa-arvon esteet tutkimustyössä on poistettava. Se merkitsee niin konkreettisia, esimerkiksi perheen perustamisvaiheeseen liittyviä esteitä kuin asenteellisia muureja.
- Professorivalinnoissa miehet saattavat sijoittua näkymättömään etulyöntiasemaan, jos jo valintaa suorittaviin elimiin nimetään enemmän miehiä kuin naisia. Yliopistoissa naiset saattavat meritoitua esimerkiksi opetuksessa tutkimustyön jäädessä sivuun, ja mieshakijan tutkimusmeriitit ajavat opetuskokemuksen ohi, arvioi Halila.
Professorin pestistä lähdetään harvoin ennen eläkeikää pois, mikä osaltaan selittää professorikunnan miesvoittoisuutta. Suuret ikäluokat pysyvät vielä hetken professuureissaan, joten nuoremmat naiset ja miehetkin joutuvat vielä odottelemaan tilaisuutensa koittamista. Tulevaisuus näyttää, tasa-arvoistuvatko yliopistot.
Hyvä sisko -verkostot avuksi
Kova työ ja vahva innostus, siinä parhaat eväät akateemisella uralla etenemiseen. Näin toteaa kaksi Lääkärilehden haastattelemaa naisprofessoria. Molemmat vakuuttavat, etteivät ole kokeneet sukupuoleensa kohdistuvaa diskriminointia, mutta silti miehiin ja naisiin suhtaudutaan yhä hieman eri tavoin.
- Työhön on pitänyt sitoutua keskimääräistä enemmän, jolloin työ ja kaikki siihen liittyvä aktiviteetti muodostuvat elämäntavaksi. Tämä ehkä "sallitaan" vielä nykypäivänäkin useammin miehelle kuin naiselle, toteaa kliinisen epileptologian professori Reetta Kälviäinen Kuopion yliopistosta.
Kälviäinen miettii, että ominaisuudet, jotka ovat miehelle suotavia, ovat joskus naisella jopa pelottavia. Naiselta toivotaan helposti edelleen hieman erilaista, pehmeämpää roolia.
- Nainen joutuu perhetilanteensa mukaan kehittelemään luovia ratkaisuja, mikäli päättää edetä työuralla. Osa valitsee vaihtoehdon olla hankkimatta lapsia, etenkin Yhdysvalloissa, arvioi synnytys- ja naistentautiopin professori Johanna Mäenpää Tampereen yliopistosta.
Nämä odotukset, asenteet ja velvoitteet eivät voi olla vaikuttamatta myös urakehitykseen.
Uran luominen akateemisessa maailmassa on kovaa kilpailua ilman sukupuoliasetelmiakin. Esimerkiksi Mäenpää kertoo joutuneensa takavuosina kerran tieteellisen varkauden kohteeksi, kun hänet sivuutettiin tutkimusjulkaisusta, vaikka potilasaineisto oli yhdessä kerättyä.
Sekä Kälviäinen että Mäenpää korostavat kuitenkin yleisesti kliinisen tutkimustyön edellytysten parantamisen tärkeyttä. Kliinisten lääkäreiden osa-aikaisen tutkimustyön tukeminen, EVO-rahalla saatavat tutkimuskuukaudet ja muut joustavat järjestelyt auttavat nuoria tutkijoita etenemään. Mitä joustavammaksi ja sujuvammaksi tutkijanura saataisiin, sitä enemmän se auttaisi myös nuoria naisia yhdistämään työn ja perheen.
- Vaikka etenemme tasa-arvossa, lapset vaikuttavat silti enemmän naisen kuin miehen työuraan, Mäenpää huomauttaa.
Lääkärikunnan naisistumisesta huolimatta lääketieteen erikoisaloilla on ollut jaottelua miesten ja naisten aloihin. Uudemmilla erikoisaloilla naisten eteneminen on ollut ehkä hieman joutuisampaa kuin vanhoissa linnakkeissa.
Johanna Mäenpää on yksi kolmesta naisesta, jotka on valittu synnytys- ja naistentautiopin ns. ykkösprofessuuriin. Naisten aluevaltaus on tapahtunut vasta aivan viime vuosina, vaikka gynekologikunta on jo pitkään voimakkaasti naisistunut.
- Meillä on oma "hyvä sisko -verkostomme", joka pyrkii lujittamaan tiedemaailman naisten yhteenkuuluvuutta, iloitsee Johanna Mäenpää.
Yliopistojen jakolinjat vaikeuttavat vertailua
Naisten ja miesten professuurien vertailu yliopistoittain ei ole aivan yksinkertaista. Tiedekuntien oppialojen kokoonpanot ja sijoittelut vaihtelevat. Luvuissa ovat mukana myös osa- ja määräaikaiset professorit.
Tähän vertailuun tiedot on poimittu yksitellen vuoden 2011 Valtiokalenterin luetteloista. Professorien kokonaismäärissä ovat kaikki tiedekuntien professorit koulutuksesta riippumatta, mutta sukupuolivertailussa vain lääkärikoulutuksen saaneet, pois lukien hammaslääkärit.
Seuraavassa yliopistokohtaiset tiedot laskentaperusteista.
Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on maan suurin. Kokoaikaisia professoreita on 61, joista naisia on 7. Määräaikaisista 14 professorista naislääkäreitä on 5. Osa-aikaisista 23 professorista naisprofessoreita on 4, joista 3 on lääkäreitä.
Itä-Suomen yliopistossa lääketiede kuuluu terveystieteiden tiedekuntaan. Laitos jakautuu biolääketieteen yksikköön, hammaslääketieteen yksikköön, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikköön sekä kliinisen lääketieteen yksikköön. Tiedekunnassa on yhteensä 72 professoria, joista naislääkäreitä on 10 ja muita naisprofessoreita 8. Osa-aikaisista 6 professorista kukaan ei ole nainen.
Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa annetaan peruskoulutusta neljässä koulutusohjelmassa, jotka johtavat lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatin sekä terveystieteiden ja terveyden biotieteiden maisterin tutkintoihin. 67 professorista naislääkäreitä on 7 ja muun koulutuksen saaneita naisia 6. Kuudesta osa-aikaisesta professorista ei yksikään ole nainen.
Oulun yliopistossa lääketieteellinen tiedekunta jakautuu biolääketieteen, diagnostiikan, hammaslääketieteen ja terveystieteiden laitokseen. 48 professorista naislääkäreitä on 7 ja muun koulutuksen saaneita naisia 4.
Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa lääketieteen tohtorin tutkinnon lisäksi myös terveystieteiden tohtorin ja filosofian tohtorin tutkinnon. Laitos-jako on muuttunut, joten Valtiokalenterista mukaan otettiin silloiset lääketieteen ja terveystieteiden yksiköt, joissa on lääkäritaustaisia naisprofessoreita. Lääketieteen yksikössä professoreita on 41, joista naisia 8. Terveystieteiden yksikössä professoreita on 16, joista naisia kuusi, joista kahdella on lääkärin koulutus. Osa-aikaisina professoreina ei ole naisia lainkaan.
