Mihin hän vielä ehtiikään?

Dosentti Jani Tikkasen CV näyttää paljon vanhemmalta kuin hän itse on.

– Ennaltaehkäisystä on helppo puhua, mutta rajalliset resurssit on niin paljon helpompaa kohdistaa toimenpiteisiin.

Jani Tikkanen haluaa muuttaa ajattelumallia yhteistyössä potilaiden kanssa.

Julkaisu NEJM:ssa, väitöskirja, tutkimusta Harvardissa, pestejä niin keskikokoisen kaupungin terveystoimen kuin vakuutusyhtiön ylimmässä johdossa. Dosentuuri ja sydäntutkimuksen Soisalo-palkinto. Perheessä puoliso ja kolme pientä poikaa. Vasta 32-vuotias lääkäri on ehtinyt jo hyvin paljon.

" Nuoruus tuli pelattua kiekkoa niin, että se oli totista hommaa. Kotoa Nurmijärveltä oli iso hyppy, kun siirryin 15-vuotiaana Helsingin IFK:hon, ja alkoi ensimmäinen kesäleiri. Ympäri Suomea tulee tyyppejä, koko kesä treenataan kovaa ja sitten karsitaan joukkueeseen. Se oli kovaa kyytiä.

Treenattiin parhaimmillaan kahdesti päivässä Helsingissä. Pirkkolan jäähallissa ja lenkkipoluilla rakennettiin joukkuehenki, joka koulutti meikäläistä todella paljon. Kovaa työntekoa, sieltä se on kaikki peräisin.

Sitten kynnyksellä A-junnuihin täytyi tehdä ratkaisuja. Siinä oli jo loukkaantumisia taustalla, ja päätin, että tuskin tästä ammattilaisuraa tulee. Kannattaa keskittyä kouluun. Se oli vaikea päätös.

Ennen lääkistä hain liikuntatieteelliseen. Pääsinkin, mutta sitten armeijan aikana vaihdoin suunnan lääketieteelliseen.

Rehellisesti sanoen siihen vaikutti vaimo. Kihlattu oli sitä mieltä, että kun fysiologia niin kovasti kiinnostaa, kannattaisi miettiä lääketieteellistä. Se oli viisas neuvo.

Sportti on yhä tärkeää, henkireikä. Pelaan kiekkoa kolmesti viikossa."

Huikea imu tutkimustyöhön

Jani Tikkanen aloitti lääketieteen opinnot Oulussa. Kaupunkia hän ei ennestään tuntenut, joten vapaa-ajan tekemistä tuntui olevan hankala löytää. Syntyi ajatus perehtyä tutkimustyöhön.

" Aivan käsittämätön juttu Oulussa oli mentaliteetti, että otetaan nuoret heti varhaisessa vaiheessa mukaan tutkimustyöhön. ’Ilman muuta tänne vaan, ja projekteja löytyy.’ Heti ensimmäisenä syksynä pääsin Huikurin Heikin ryhmään.

Siellä annettiin vastuuta ja aineistoja huikealla tavalla. Istutettiin kammioon ja sanottiin, että tässä on dataa ja hypoteeseja, rupea kahlaamaan. Sitten ensimmäisiä kässäreitä pöytään, ja katsotaan yhdessä miltä näyttää.

Yhtenä päivänä Heikki tuli sanomaan, että nyt olisi projekti, joka vaatii perslihaksia, mutta on sen arvoista – kiinnostaako? Ajattelin, että kuulostaa hyvältä. Heikki kertoi, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella oli kymmenentuhatta sydänfilmiä, jotka pitäisi lukea.

Koko ryhmä tuli alkuun töihin, ja kun muut olivat kardiologeja, se oli minulle hyvä koulu. Kyselin koko ajan, että mikä tämä on ja miten tätä pitäis tulkita. Opin mielettömästi sydänfilmin analysoinnista.

Siihen meni puolisen vuotta. Kun saatiin filmit luettua, tehtiin ensimmäinen kässäri. Kävi semmoinen jackpotti, että se meni New England Journal of Medicineen.

Siitä syntyi lumipallo, jota oli helppoa pitää liikkeessä. Tämmöisiä onnekkaita sattuman kauppoja on tullut vastaan pitkin elämää, ja olen niihin tarttunut.

Se, miten luotettiin ja sai tehdä itse, imi mukaansa. Ketju jatkuu omien ohjattavien kanssa."

Keravalta Tapiolaan

Ouluun olisi ollut mieluista jäädä, mutta kasvavan perheen tukiverkot olivat etelässä.

" Olin ollut Haartmanissa tekemässä sisätauteja reilun vuoden, kun Keravalla töissä ollut kurssikaveri kertoi, että heillä on johtavan ylilääkärin paikka tulossa auki. ’Pitäiskö sun hakea?’

Ensireaktioni taisi olla, että missä Kerava on? Ja että nyt hoidan erikoistumisen täällä sairaalassa. Kävin kuitenkin paikan päällä juttelemassa, ja se alkoi kiinnostaa. Hain ja sain paikan.

Sielläkin oppi paljon. Kerava on kooltaan optimaalinen kaupunki, jollaisessa pystyy tekemään asioita. Siellä oli semmoinen kaupunginjohtajakin, joka halusi muutosta.

Olin nuori ylilääkäri. Haasteita oli varsinkin, kun juuri oli tehty iso organisaatiomuutos eikä alkuun ollut ollenkaan apulaisylilääkäreitä. Onneksi seniorit jakoivat vastuuta, eikä mitään kriisiä syntynyt.

Sitten jälleen sattuman kauppaa postdoc-vuoden lopussa tutustuin LähiTapiolan tarinaan. Ostin ajatuksen, että yhtiö haluaa terveydenhuollon uudistumista ja tänne tarvittiin kliinistä näkemystä viemään työtä ammattimaisempaan suuntaan. En tullut edistämään vakuutuslääketiedettä, vaan kehittämään uudenlaista palvelumallia.

Tämäkin on ollut hyvää oppia. Yhtiön asiakkaat ovat tietynlainen maakunta, jonka ihmisille me yritämme tuottajien kanssa löytää mahdollisimman vaikuttavia palveluja. Ollaan tosi jännän äärellä.

Toivon, että kädenjälkeni näkyy panostuksena ennaltaehkäisyyn ja digitaalisuuteen. Vakuutusyhtiöt ovat hyviä tunnistamaan riskejä, mutta liian vähän resursseja on käytetty niiden poistamiseen. Ihmiset tarvitsevat hyvin arkisia työkaluja terveyden ylläpitoon.

Toinen juttu on vaikuttavuuden arviointi. Haluan luoda tänne semmoisen mallin, jossa vakuutusyhtiö tietää mistä se maksaa.

Vakuutusyhtiöt nähdään yksityissektorin edistäjinä, mutta eihän se niin ole. Täälläkin toivotaan, että olisi myös mahdollisimman vahva julkinen sektori."

Lääkäriydenkin pitää uudistua

" Erityisesti Keravan aikaan soittelin Lääkäriliiton lakiosastolle, jonka antama tuki on ollut minulle hyvin arvokasta.

Muuten en ole ollut hirveästi mukana, vaan laiska jäsen. Olin kuitenkin liiton startup-tapahtumassa, koska uskon vahvasti sellaiseen kehitykseen ja haluan edistää sitä.

Toivon, että liitto pystyisi tukemaan erilaisia uravalintoja. Perinteinen malli tukea professionaalista identiteettiä on edelleen vahva, mikä on hyvä. Mutta väitän, että me tarvitaan myös laajempaa perspektiiviä.

Koen tärkeäksi, että liitto tukisi asenteiden muutosta, ja esimerkiksi yrittäjyys löytäisi pikkuhiljaa roolinsa liiton toiminnassa. Joudun itsekin selittelemään niin omaisille kuin kollegoille, miksi olen tässä työssä tai mukana startupeissa. Miksi en vaan tee aamusta yöhön klinikkaa.

Ammattikunnan täytyy muuttua, jos haluamme tärkeiden asioiden edistyvän. Tarvitsemme monimuotoista lääkäriyttä."

– Ennaltaehkäisystä on helppo puhua, mutta rajalliset resurssit on niin paljon helpompaa kohdistaa toimenpiteisiin. Jani Tikkanen haluaa muuttaa ajattelumallia yhteistyössä potilaiden kanssa.

– Olen sekä vuokralääkärinä että vakuutusyhtiössä kohdannut kollegojen ennakkoluuloja. Olisi meillä isompiakin ongelmia. Organisoituminen on toissijainen juttu siihen nähden, millaisia terveydenhuollon haasteita meidän ammattikuntana pitäisi pystyä ratkaisemaan, Jani Tikkanen arvottaa.