Liikunta auttaa mielenterveyspotilaita Ohjaajan asema riippuu hoitoyhteisön asenteesta

Liikunnan harrastus toi mielenterveyspotilaille monia positiivisia asioita kokemus- ja tunnetasolla, vaikka mitattu fyysinen kunto ei kohentunutkaan samassa tahdissa. Avohoidossa olevien potilaiden liikuntatottumuksia ja fyysisen kunnon sekä psyykkisen hyvinvoinnin muutoksia seurattiin 5-9 kuukauden pituisen liikuntaperiodin alussa ja lopussa. Tutkimus toteutettiin yhdeksällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Fyysiseltä kunnoltaan sekä naiset että miehet olivat keskimääräistä heikompia sekä alku- että loppumittauksessa. Oma arvio fyysisestä kunnosta ennen mittauksia oli parempi kuin kuntomittauksissa paljastui. Mittauksen jälkeen osallistujat osasivat realistisemmin arvioida oman kuntonsa.

Liikunta vaikutti enemmän naisten kuntoa kohottavasti. Tunnetasolla naiset hyötyivät enemmän liikunnasta kuin miehet. Naisilla tapahtui paranemista myös koetussa terveydessä ja elämään tyytyväisyydessä.

Iän perusteella tarkasteltuna vanhemmat ihmiset tunsivat olonsa liikunnan jälkeen tyytyväisemmäksi, paremmaksi ja hyväksytymmäksi kuin nuoremmat.

-Nuoret ehkä vaativat itseltään enemmän, eivätkä ole tyytyväisiä vaatimattomaan suoritukseen, totesi projektin tutkija Hanna Svennevig.

Liikunnan määrä ja psyykkinen hyvinvointi olivat poikkileikkaustarkastelussa selkeässä lineaarisessa yhteydessä. Eniten liikkuvat voivat psyykkisesti parhaiten. Ja päinvastoin: jos liikunnan määrä oli vähäinen, meni myös useilla psyykkisen hyvinvoinnin alueilla heikosti.

Liikunta on yleisesti hyväksytty osaksi psykiatristen potilaiden kokonaishoitoa, ja psykiatrisissa hoitolaitoksissa työskentelee noin 35 päätoimista liikunnanohjaajaa. Kuitenkin liikunta jää usein kirjaamatta potilaan hoitosuunnitelmaan. Kysymys ei ole uutuuden kankeudesta, sillä monet ohjaajista ovat työskennelleet alalla jo parikymmentä vuotta.

- Liikunnanohjaajan asema psykiatrisessa hoitolaitoksessa riippuu paljon lääkärien suhtautumisesta liikuntaan yleensä. Jos asenne on myönteinen, liikunnanohjaajan työ hyväksytään, mutta päinvastaisessa tapauksessa hän on yksinäinen puurtaja, joka ei saa minkäänlaista vastakaikua muulta henkilökunnalta. Monet liikunnanohjaajat ovat jopa hankkineet terveydenhuollon koulutuksen päästäkseen mukaan hoitotiimiin, totesi liikunnanohjaaja Seija-Stina Hellman Turun mielenterveyskeskuksesta.

Myös tiedonkulussa olisi parantamisen varaa. Liikunnanohjaajat eivät tiedä etukäteen potilaasta juuri mitään. Potilaan lääkitys saattaa vaikuttaa esim. tasapainoon ja rasituksen sietoon. Nämä seikat olisi jo potilasturvallisuuden kannalta oltava ohjaajan tiedossa.

Liikunnanohjaajat kokevat työnsä tärkeäksi osaksi potilaan kokonaishoitoa. Myös suljettujen osastojen potilailla olisi oltava mahdollisuus päivittäiseen liikkumiseen, he muistuttavat.