Lihavuusleikkaukset lisääntyvät Suomessa. Erityisesti yhden leikkaustekniikoista, mahanohitusleikkauksen, on huomattu parantavan verensokeriarvoja jo ennen kuin potilas ehtii laihtua.

- Mahanohitusleikkaus parantaa tyypin 2 diabeteksen käytännössä jokaiselta leikatulta, kertoo dosentti, sisätautien erikoislääkäri Jussi Pihlajamäki Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Laihtuminen esimerkiksi ruokavaliolla laskee aina verensokeriarvoja. Mahanohitusleikkauksessa laihtuminen ei kuitenkaan yksin riitä selitykseksi.

- Mahanohitusleikkauksen seurauksena tiettyjen suolistopeptidien, erityisesti GLP-1:n eritys verenkiertoon lisääntyy. Suolistopeptidit taas vauhdittavat insuliinin eritystä, ne ikään kuin piiskaavat haiman työskentelemään kovemmin, kertoo Pihlajamäki.

Mahanohitusleikkauksessa mahalaukun yläosasta muotoillaan pieni pussi, johon ohutsuoli yhdistetään. Syöty ruoka ohittaa näin suuren osan mahalaukkua ja myös osan ohutsuolta. Ruoan nopea kulkeutuminen ohutsuoleen voimistaa suolistopeptidien erittymistä.

- Kyseessä on normaali fysiologinen reaktio, joka mahanohitusleikkauksen jälkeen on tavallista voimakkaampi, selittää Pihlajamäki.

Suolistopeptidien vaikutusta diabetekseen tutkitaan maailmalla paljon. Muitakin selittäviä tekijöitä diabeteksen katoamiseen voi Pihlajamäen mukaan olla, mutta niistä ei vielä tiedetä kylliksi. Pihlajamäki vetää Kuopiossa projektia, jossa tutkitaan diabeteksen paranemista laihdutusleikkauspotilailla yhteistyössä Harvardin yliopiston kanssa. Projektissa tutkitaan myös kolesteroli- ja sappihappoaineenvaihdunnan muutoksia laihdutusleikkauksen seurauksena.

Lopputulos ei välttämättä ole pysyvä

Vuoden seurannassa tyypin 2 diabetes pysyy poissa kaikilta, mutta kymmenessä vuodessa se palaa joka toisen leikatun vaivaksi.

- Jos ihmisellä on taipumus saada diabetes, se kehittyy kun haiman insuliinin eritys vähitellen hiipuu. Leikkauksen jälkeen suolistopeptidit stimuloivat insuliinin eritystä, mutta vähän kerrassaan eritys kuitenkin monilla vähenee, Pihlajamäki kertoo.

Leikkauksella ostetaan siis lisäaikaa, mutta se ei korjaa perusongelmaa.

Mahanohitusleikkaus korjaisi todennäköisesti myös laihan diabeetikon verensokeriarvoja, mutta silloin on mietittävä, ovatko leikkauksen riskit hyötyjä suuremmat.

Suolistopeptidien lisääntynyt eritys liittyy nimenomaan mahanohitusleikkaukseen. Mahapantaleikkauksella, jossa mahalaukun yläosan ympärille kiristetään silikonipanta, ei ole samanlaista vaikutusta, sillä se ei nopeuta ruoan kulkua ohutsuoleen.

Pihlajamäki korostaa, ettei lihavuusleikkaus sovi kaikille. Ennen leikkausta on kokeiltava muut keinot laihtumiseksi ja arvioitava yksilöllisesti leikkausriskit. Leikkauksessa mahalaukku pienenee vähän teepussia suuremmaksi, ja potilaan on sopeuduttava syömään pieniä aterioita, siksi leikkaus ei sovi esimerkiksi ahmijoille. ?