Useita murtumia saaneiden lasten luunterveys voi olla heikentynyt. Tarkempiin selvittelyihin tulisi väitöstutkijan mukaan ryhtyä kolmen, alle kouluikäisillä ehkä jo kahden, merkittävän murtuman jälkeen.

Lasten toistuvat murtumat, etenkin nikamamurtumat, voivat olla merkki luun laadun heikentymisestä. Luuston mineraalitiheyttä voidaan mitata luustontiheysmittauksella (DXA), mutta lapsen kasvava luusto vaikeuttaa mittaustulosten ja muiden luun aineenvaihduntaa mittaavien parametrien tulkintaa.

Lääketieteen lisensiaatti Mervi Mäyränpää tarkasteli väitöstyössään murtumien ilmaantuvuutta ja erityispiirteitä alle 16-vuotiailla helsinkiläislapsilla vuonna 2005 ja selvitti tarkemmin murtumille alttiiden lasten luuston terveyteen liittyviä seikkoja. Lisäksi hän arvioi kahden harvemmin kliinisessä käytössä olevan menetelmän sopivuutta lapsipotilaille. Menetelmät olivat VFA (DXA-laitteella kuvatun selkärangan arviointi) ja luubiopsiasta tehty histomorfometria.

Vuoden tutkimusjakson aikana todettiin 1 396 murtumaa 1 373 lapsella. Potilaista 63 % oli poikia. Ilmaantuvuus oli suurin pojilla 14 vuoden ja tytöillä 10 vuoden iässä.

Yleisin lapsuusiän murtuma on kyynärvarren alueella (37 %). Neljänneksellä murtuman saaneista lapsista oli aikaisempia murtumia, mutta murtumahistoria katsottiin merkittäväksi vain 5 %:lla.

Jatkotutkimuksiin ohjautuneilla 66 lapsella oli keskimäärin selvästi heikentynyt luustonterveys: luuston mineraalitiheys oli pienempi ja kalkinsaanti vähäisempää kuin verrokeilla. Nämä lapset myös liikkuivat vähemmän kuin verrokit.

Veren D-vitamiinipitoisuus oli alle nykyisen suosituksen suurimmalla osalla potilaista ja verrokeista. Pieni D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä pienempään luustontiheyteen sekä murtuman saaneilla että verrokeilla. Potilailta todettiin myös oireettomia nikamien kompressioita sekä enemmän suuria virtsan kalkki- ja fosfaattiarvoja kuin verrokeilta.

VFA-menetelmää testattiin 65 lapsipotilaalla, joiden epäiltiin sairastavan osteoporoosia. Menetelmän osuvuus nikamien kompressiomurtumien diagnosoinnissa jäi huonon erottelukyvyn vuoksi heikommaksi kuin tavallisten röntgenkuvien varsinkin nuorilla potilailla ja lapsilla, joiden luuntiheys oli pieni. Aikuispituuden jo lähes saavuttaneilla vanhemmilla lapsilla näkyvyys VFA-kuvissa oli hyvä.

Epäiltyä primaaria osteoporoosia sairastaville lapsille tehtiin luubiopsia luuston tarkemman rakenteen selvittämiseksi. Näillä 24 potilaalla oli ollut useita murtumia ja/tai poikkeavan pieni luustontiheys. Löydökset olivat vaihtelevia. Vähäinen hohkaluun määrä todettiin vain 29 %:lta. Luun aineenvaihdunta oli ikään nähden matalalla kolmanneksella ja vastaavasti poikkeavan kiihtynyt kolmanneksella.

Histomorfometriset tulokset olivat huonosti ennustettavissa muilla menetelmillä. Tämä osoittaa sekä luubiopsian tärkeyden yhtenä mahdollisena tutkimusmenetelmänä, kun lapsella epäillään primaaria osteoporoosia, että lasten luuston terveyden arvioinnin vaikeutta muilla mittareilla, tutkija arvioi.

Kuva: Panthermedia