Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimisesta yhtenäinen ohje
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkiminen olisi keskitettävä keskussairaaloihin, ehkä jopa yliopistosairaaloihin, ehdottaa asiasta käypä hoito -suosituksen laatinut työryhmä.
- Jos keskussairaalassa on lastenpsykiatri, psykologi ja perhetyöntekijä, tutkimukset voidaan hyvin tehdä myös keskussairaalassa, sanoo työryhmän puheenjohtaja, professori Eila Räsänen Kuopion yliopistosta.
Keskittämisessä on hänen mukaansa lähinnä kyse riittävän ammattitaidon turvaamisesta. Hyväksikäyttöä selvittäviä tutkimuksia on tehtävä tarpeeksi paljon, että ammattitaito säilyy. Riittävänä määränä työryhmä pitää noin kymmentä tutkimusta vuodessa. Jotta tutkijoiden näkökulma ei pääsisi vääristymään, on heidän tutkittava myös muita lastenpsykiatrisia tapauksia.
Tutkimusten keskittäminen edellyttää työryhmän mukaan resurssien selvää lisäystä näissä työpisteissä.
Suomessa tehdään Räsäsen mukaan vuosittain ehkä jopa satoja lapsen mahdollista seksuaalista hyväksikäyttöä selvittäviä tutkimuksia. Osa tapauksista on aiheellisia, osa vääriä epäilyjä.
- Tähän asti tutkimuksia on tehty pääsääntöisesti keskussairaaloiden lastenpsykiatrian poliklinikoilla, mutta ymmärtääkseni erittäin runsaasti ympäri maata myös perheneuvoloissa, joiden miehitys on aika epätasainen varsinkin suurten kaupunkien ulkopuolella.
- Jos tutkimukset tehtäisiin keskussairaalassa, perheneuvolat voisivat omaksua hoitavan roolin. Niillä on osaamista nimenomaan terapioiden suhteen, hän toteaa.
Yhtenäinen ohje on puuttunut
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimisesta ei ole tähän asti ollut minkäänlaista yhtenäistä ohjetta.
- Tutkimusten taso on ollut varsin kirjava, eikä ole ollut mitään, mihin vedota ja sanoa, kuinka tutkimus pitäisi tehdä, toteaa työryhmään kuulunut oikeuslääkäri Ursula Vala.
- Jos tutkimusta ei tehdä kunnolla, kärsii niin uhrin, tekijän kuin työntekijänkin oikeusturva, Eila Räsänen sanoo.
Ongelmia on aiheutunut sekä lapsen fyysisestä että psyykkisestä tutkimuksesta, mutta myös siitä, ettei tutkimusta ole tehty lainkaan tai että se on tehty esimerkiksi moneen kertaan, mistä on lapselle haittaa.
Hoitosuosituksessa annetaan ohjeet sekä lapsen fyysisiin että psyykkisiin tutkimuksiin. Siinä selostetaan myös asiaan liittyviä juridisia seikkoja.
Ohje suosittaa, että fyysistä tutkimusta olisi aina tekemässä kaksi lääkäriä.
- On osoittautunut hyväksi käytännöksi, että tutkimuksen tekee kaksi asiaan perehtynyttä henkilöä, jotka voivat tukea toisiaan löydösten tulkinnassa, Ursula Vala toteaa.
Työryhmä korostaa, ettei ole olemassa yhtä ainoaa häiriökuvaa, joka kertoisi lapsen joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Myöskään ei ole psykologista testiä, jolla lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voitaisiin osoittaa.
- Testejä voidaan käyttää avuksi arvioitaessa, ymmärtääkö lapsi asiat ikätasonsa mukaisesti tai onko hänellä todellisuudentaju. Niistä voidaan saada myös viitteitä, onko lapsi kärsinyt vaikeita traumaattisia tapahtumia. Sen sijaan niistä ei voi saada selvää, onko kyseessä ollut seksuaalinen hyväksikäyttö, Eila Räsänen sanoo.
Hän korostaa, että varsinaista seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan haastatteluun on syytä käyttää vain kaksi tai kolme haastattelukertaa. Mukana voi silloin olla myös poliisi, tai lastenpsykiatri voi mennä mukaan, kun poliisi haastattelee.
Lapsen psyykkistä tilaa arvioidaan eri tapaamiskerroilla, joiden aikana ei enää pidä palata varsinaiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Räsäsen mukaan näin pyritään minimoidaan ikävän asian käsittely. Lisäksi haastatteluista pyrkii tulemaan sitä johdattelevampia, mitä pitempään niitä jatketaan.
- Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tutkittaessa pitää olla kaiken kaikkiaan hyvin neutraali. Tutkijoiden tehtävänä ei ole olla tuomareita, vaan objektiivisia tutkijoita, Räsänen painottaa.
