"Niin uhria kuin silminnäkijää traumatisoi pahiten toisten ihmisten tarkoituksella tekemä väkivalta. Olen itse kokenut sen vuonna 2002 päivystäessäni iltana, jolloin Myyrmannissa räjähti. Potilaita hoidettiin aluksi "vain" onnettomuuden uhreina. Se oli ilman muuta järkyttävää, mutta käsitettävissä.

Kaikki muuttui, kun valotaululle nostettiin lapsen raajan röntgenkuva. Luiden lomassa oli kymmeniä metallinpalasia, ruuveja, muttereitakin – likaisen pommin jäljet. Touhukas kanslia vaikeni. Hetken oli vain valkoinen valo."

lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija Janna Rantala Lääkärilehden Verkkokommentissa