Lääkäriliiton Santero Kujala: Nyt olisi aika selvittää uusia rahoitusmalleja
Lääkäriliiton apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujala on tutustunut HUS:n Martti Kekomäen ajatuksiin toistaiseksi vain tiedotusvälineiden kautta. Kujalan mielestä nyt kuitenkin olisi hyvä aika etsiä uusia rahoitusmalleja sairaaloille. Vastaavan tyyppisiä ajatuksia yksityisestä palvelusta yliopistosairaalan sisällä esitti vastikään mm. TYKS:n johtava lääkäri Jouko Isolauri. Sairaaloiden kustannuspaineet kun kasvavat koko ajan.– Ensin pitää tietysti avoimesti selvittää, millaisia sudenkuoppia tähän malliin voi sisältyä. Toiminnalle pitää asettaa tietyt ehdot ja tarkat rajat sairaalan sisällä. Esimerkiksi mahdollisten komplikaatioiden hoito on selvitettävä. Myös Kela-korvausten rajaukset täytyisi ehkä miettiä uudelleen, Kujala luettelee.
– Tällaisissa esityksissä nähdään helposti ideologisia ongelmia paikoissa, joissa niitä ei oikeasti ole, Santero Kujala vielä huomauttaa.