Lääkärilakko on loppunut (pääkirjoitus SLL 33/2001)
Lääkärien yli viiden kuukauden mittaiseksi venähtänyt lakko on loppunut sopimukseen, joka antaa lääkäreille laskentatavasta riippuen kustannusvaikutuksiltaan 10,5–11,1 %:n palkankorotukset tammikuun 2003 lopussa päättyvällä sopimuskaudella. Vaikka sopimus ei toteuta Lääkäriliiton alkuperäistä palkankorotustavoitetta tai työolosuhteiden parannustoiveita, valtuuskunta hyväksyi äänestyspäätöksellä 42 puolesta 11 vastaan sovittelulautakunnan ehdotuksen sopimukseksi. Valtuuskunnan päätökseen vaikuttivat ratkaisevasti myös monet sopimuksen teksteihin saadut parannukset. Kokonaistilanne huomioon ottaen sopimuksen hyväksyminen arvioitiin lakon jatkamista ja parin viikon päähän suunniteltua laajentamista järkevämmäksi.Lääkärit ovat palanneet tämän lehden numeron ilmestyttyä normaaleihin töihinsä. Lakko oli poikkeuksellisen pitkä ja sen vaikutukset ovat tuntuvia paitsi lääkäreiden palkkakehitykseen, toivon mukaan myös terveydenhuollon toimintamahdollisuuksiin ja työmarkkinamekanismeihin. Lääkärien lakko koetteli yllättävän paljon sekä tuposopimusjärjestelmää että koko työmarkkinamekanismiakin. Normaalit työmarkkinariitojen sovittelujärjestelmät eivät tahtoneet riittää, ja korkeimmalla poliittisella tasolla keskusteltiin vakavasti jo poikkeuksellisista lainsäädäntötoimista. Lääkäriliiton ehdotuksesta valtiovaltakin joutui puuttumaan peliin, kun työministeri nimitti sovittelulautakunnan.
Työmarkkinoittemme historiassa harvoin käytetty sovittelulautakunta toimi siihen kohdistuneista alkuvaiheen epäilyistä huolimatta hyvin. Työnantajapuolella KT:n korkeinta kunnille poliittisesti vastuullista johtoa edustavien henkilöiden kytkeminen sovitteluprosessiin vei sitä selvästi voimalla eteenpäin. Epäselväksi varmasti pysyvästi jää, mikä rooli työnantajapuolen ja valtakunnansovittelijan taustalla toimineella maan poliittisella kärjellä oli sopimuksen syntyyn. Lautakunnassa löytyi kuitenkin kovan viimeisen lakkoviikon rutistuksen jälkeen sovun mahdollistanut ratkaisuehdotus. Sovittelulautakunnan työskentelyn intensiivisyydestä huolimatta joskus kovakin kiistely rajoittui asioihin, sen jäsenten välisiin henkilösuhteisiin ei rasitteita tullut.
Pitkän työtaistelun aikana kertyy kokemuksia ja ajatuksia myös itse neuvottelujärjestelmän puutteista ja toimivuudesta. Eräs tärkeimmistä havainnoista on valtakunnallisten sopimusten kankeus; on vaikea sopia niiden puitteissa hyvinkin pikkutarkasti kaikkien lääkärien työehdoista. Neuvottelu- ja sopimisjärjestelmää kehitettäessä on keskitettyjä sopimuksia ”kevennettävä” vain raamittavaan suuntaan ja konkreettisista yksityiskohdista päättämistä vietävä yhä enemmän paikalliseen suuntaan. Tässä prosessissa Lääkäriliiton on pystyttävä entistä voimakkaammin tukemaan paikallisneuvotteluja ja koulutettava lääkäreitä myös henkilökohtaisten sopimusten tekemisessä.
Vaikka lopputuloksessa on paljon hyvääkin, ei liitto saavuttanut kaikkia päämääriään lakon avulla. Erityisesti päivystykseen liittyvät työolosuhdehelpotukset eivät edistyneet kuten olimme toivoneet, vaikka panostimme niihin paljon. Neuvottelujen myötä kävi myös ilmeiseksi, että paikallisesti on enemmän halukkuutta ja mahdollisuuksiakin hoitaa monia työolosuhteisiin liittyviä asioita. Tässä sopimuksessa on rakenteita, jotka edistävät paikallisen sopimisen mahdollisuuksia niin työolosuhteissa kuin palkanmaksussa. Niinpä meidän tulee yhdessä – lääkäreiden ja Lääkäriliiton sekä paikallisen työnantajan – jo tällä neuvottelukierroksella aktivoida paikallinen toiminta tulokselliseksi. Sen tulee olla osa tämän lakon tulosta. Järkevä paikallinen sopimusten tulkinta on myös paras tae sille, että tämä lakko jää lääkäreiden viimeiseksi.
Terveydenhuollon toimivuus joutui myös työtaistelun aikana tarkastelun alle. Mediassa kannettiin kovaa huolto hoitojonojen pitenemisestä lakkomme seurauksena. Tämä keskustelu sivuutti täysin sen, että lääkärilakkoa olennaisesti merkittävämpi jonoja pysyvästi ylläpitävä syy on yhteiskunnan riittämätön terveydenhuollon resurssointi. Toivottavasti tämän lakon myötä on yleiseen tietoisuuteen noussut se tosiasia, että maassamme jätetään potilaita ilman keskustelua kuukausiksi tai vuosiksi hoitamatta pitämällä heitä jonossa, joka ei käytännössä edes liiku. On toivottavaa, että keskustelu terveydenhuollon toimintamahdollisuuksista ottaa työtaistelun jälkeen tulta.
Terveydenhuollon kokonaisrakenteita ja rahoituspohjaa on uudistettava. Jos terveydenhuollon palvelukyky aiotaan säilyttää, se tarvitsee entistä enemmän panostusta sekä lääkäreiden että muun henkilökunnan palkkoihin, minkä rahoittamiseen pelkkä kunnallisvero ei tule riittämään. Riittävän rahoituspohjan järjestäminen on saatettava vakavan pohdinnan kohteeksi.
Vaikka lääkärilakko oli poikkeuksellisen monimutkainen, se sujui erittäin kurinalaisesti ja rutinoidusti. Se on osoittanut ammattikunnan yhtenäisyyden ja Lääkäriliiton voiman, joita ponnistus on entisestään lisännyt. Koko lakko-organisaatio sekä paikallis- että keskustasolla on tehnyt erinomaista työtä. Monimutkainen lakko on sujunut täysin suunnitelmien mukaan ja sellaisella rutiinilla, että lakon olisi voinut kuvitella olleen pysyvä olotila jo vuosia. Ilman liiton toimiston ammattitaitoa monet työtaisteluun liittyvät toimenpiteet eivät olisi onnistuneet. Suurin kiitos asiasta kuuluu kuitenkin Lääkäriliiton jäsenille, jotka uskoivat vankkumattomasti yhteiseen asiaan ja antoivat koko ajan voimakkaan ja yksituumaisen tukensa lakko-organisaatiolle ja neuvottelijoille.
Jaakko Karvonen, Heikki Pälve, Markku Äärimaa
