Lääkäri neljännellä urallaan

”Semmoinen lääkärin ura kuin urat nykyisin ovat. Opiskellaan monta ammattia ja toimitaan hyvin ­erilaisissa tehtävissä.”

– Paras paikka palautua. Tuula Tarkiainen viettää suurimman osan vapaa-ajastaan ortopedipuolisonsa ja perheen kanssa pienellä kalliosaarella Saimaalla.

Mikkeliläinen aluehallintoylilääkäri, LT Tuula Tarkiainen erottaa omalla lääkärin taipaleellaan jo neljä keskenään erilaista tehtävää ja työympäristöä.

1. Erikoislääkäri

"Miä harkitsin erikoistua psykiatriaan. Oli sattumaa, että Kysillä aukeni sijaisuus kliinisellä fysiologialla ja isotooppilääketieteellä, ja sinne päädyin. Alassa viehättivät matemaattisuus ja tutkimuspainotteisuus.

Mikkelin keskussairaalassa oli isotooppilaboratorio, mutta ei kliinisen fysiologian yksikköä. Sitä lähdin vielä erikoistuvana rakentamaan työryhmän kanssa.

Paljon mietitytti se, että olin erikoisalan ainoa lääkäri Mikkelissä. Tietty yksinäisyyshän siihen liittyi ja aikamoinen työsitoumuskin.

Jos sairaalassa on vain yksi alan lääkäri, täytyisi tukena olla vahva verkostoituminen. Semmoista ei siinä vaiheessa vielä ollut. Uskon, että suunta on kohti verkostomaisempaa tapaa työskennellä.

Jännittävää nähdä, tuleeko nykyiseen terveydenhuollon keskittämisbuumiin reaktio toiseen suuntaan. Jotta pienemmät yksiköt olisivat mahdollisia, täytyisi rakentaa digitaalisia verkostoja ja varmistaa samanlaiset hoitoprosessit joka paikassa.

Sitten isotooppilääketieteeseen tuli PET-kuvantaminen, jota tehdään yliopistosairaaloissa ja isoissa keskussairaaloissa, mutta todennäköisesti ei Mikkelissä. Miun olisi tarvinnut työskennellä ainakin osittain isommassa sairaalassa, jotta olisin pysynyt ajan hermolla. Semmoista en enää halunnut, kun olin aikaisemmin matkustanut viikoittain Mikkelin ja Kuopion väliä.

Tein päätöksen vaihtaa uran suuntaa. Oli iso suru luopua omasta erikoisalasta, josta paljon pidin."

2. Tutkija

Erikoislääkärin väitöskirja oli syntynyt kliinisen työn lomassa ja tutkimusjaksoilla.

"Pitkän kaavan mukaan sitä tein.

Väitöskirja opetti sitkeyttä, menemään läpi harmaan kiven.

Nyt ajattelen sen ajan olevan ohi, kun tutkija tekee työtään yksin jossain nurkassa. Nykypäivää on tutkimusryhmä, jossa yksi osaa yhtä ja toinen toista.

Tutkimustyötä en enää ole jatkanut. Voi ajatella, että väitöskirjoja tehdään liikaa, jos tutkijakoulu jää myöhemmin hyödyntämättä. Mutta siinä saa kriittisen tieteellisen lukutaidon sekä kyvyn etsiä ja hyödyntää tietoa. Ne ovat arvokkaita taitoja vaikka nykyisessä työssäni.

Olin ensimmäinen lääkäri, jonka väitöstilaisuus oli Mikkelissä.

Tutkimustyö oli käynnistynyt ja pitkälti toteutunut Kuopiossa, mutta tein analyysia ja kirjoitin Mikkelissä, ja sitä vaihetta Mikkelin keskussairaalakin tuki.

Oli tärkeää, että kollegat ja työkaverit sekä Mikkelistä että Kuopiosta pääsivät mukaan väitökseen. Keskussairaalan auditorio oli täynnä, ja oli hienoa nähdä siellä kaikki tutut kasvot.

Seuraavat viikot miua pysäyteltiin kaupungilla ja sanottiin, että kiitos kun väittelit Mikkelissä."

3. Kehittäjä

Siirryttyään pois kliinisestä työstä Tuula Tarkiainen oli muutaman kuukauden väliaikaisen sairaalajohtajan tehtävissä.

"Suostuin siihen vastahakoisesti, mutta se oli jännittävä jakso. Vakinaisesti en siinä kohdassa halunnut niin vaativaa tehtävää.

Siirryin Esper-hankkeeseen. Rakennushanke suunnittelee keskussairaala-alueen käyttöä ja valmisteli silloin kaupungin perusterveydenhuollon muuttoa sairaala-alueelle.

Lääkärinä koin tärkeäksi haasteeksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vahvojen kulttuurien yhdistämisen. Järjestimme työpajoja esimerkiksi sydämen vajaatoiminnan ja diabeteksen hoidosta. Niihin kutsuttiin ammattilaisia erikoissairaanhoidosta, perusterveydenhoidosta ja sosiaalihuollosta sekä kokemusasiakkaita.

Pohdimme millaista yhdessä työskentely on, kun sitä katsellaan potilaan silmin. Haastettiin itsemme, ja se oli kehitysvaiheen antoisinta työskentelyä.

Aina kun on rajapintoja – tai nykyisin sanotaan yhdyspintoja – on asenteita, joihin jäädään herkästi jumiin. Hyvää yhteistyötä joudutaan hakemaan, mutta yhteistyö on kaikkien ja erityisesti potilaan etu."

4. Hallintolääkäri

Kaksi vuotta sitten Tuula Tarkiainen siirtyi aluehallintovirastoon tehtävään, josta yhä edelleen tunnetaan parhaiten vanha lääninlääkärin titteli.

"Kun hain aluehallintoylilääkärin virkaa, en rehellisesti sanoen oikein tiennyt mihin hain. Halusin uutta, mutta en matkatyöhön. Toivoin, että Mikkelistä löytyisi jotain.

Itä-Suomen aluehallintovirasto oli ollut jonkin aikaan kokonaan ilman lääkäriä, joten ainoana aloitin. Vuotta myöhemmin saatiin lääkärinvirat täyteen ja tiimiin psykiatri.

Tämä on ihan oma maailmansa, vielä jotain aivan muuta kuin sairaalahallinto. Meidän yksikkö on osa peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualuetta, ja sellaisten asioiden kanssa ollaan tekemisissä.

Mielestäni on tärkeää, että on taho, joka arvioi esimerkiksi mielenterveyden, päihdehuollon ja vanhustenhuollon palveluja. Erityisesti niiden piirissä on potilaita ja asiakkaita, joiden on itse vaikeaa huolehtia oikeuksistaan.

Haastavinta tässä työssä on ollut hallintomenettelyn opetteleminen. Ajoittain on ollut tunne, että puhutaan vierasta kieltä.

Moni lääkäri voi kokea, että hallinto on paperista ja tylsää. Iso osa työstä onkin lukemista ja kirjoittamista – ja pitkäjännitteistä. Toivoisin kyllä, että valvontatyö kehittyisi vuorovaikutteisemmaksi.

Parin viime vuoden aikana olemme kiertäneet kaikki alueen päivystykset ohjaus- ja arviointikäynneillä. Jäi sellainen kuva, että käynnit olivat sekä meille että päivystysten edustajille antoisia.

Kaikkein tärkeimpänä pidän omavalvontaa. Sitä ei korvaa mikään."

Eihän valvojan rooli ihmistä muuta

"Kollegojen suhtautuminen on ehkä muuttunut, kun siirryin valvojan virkaan. Yksi kollega jopa kysyi, onko kivaa olla arvioimassa muiden virheitä? No ei ole.

Valvovaa viranomaista selvästi kunnioitetaan. Omasta mielestäni olen ihmisenä ihan sama kuin ennenkin. Täytyy asennoitua niin, että tämä on yksi rooli lääkärin ammatissa.

Toivoisin, että tämän työn painopiste saataisiin siirrettyä jälkikäteisvalvonnasta ennakoivaan ja nykyistä vuorovaikutteisempaan työskentelyyn. Voitaisiin keskittyä palvelujen laadun parantamiseen.

Tämä tehtävä on tarjonnut hienon mahdollisuuden perehtyä lainsäädäntöön ja sen merkitykseen. Ehkä olen lääkärien joukossa poikkeus, mutta olen havainnut tunteneeni aiemmin alamme lainsäädäntöä heikosti. Kuitenkin esimerkiksi laki potilaan asemasta ja oikeuksista sanoo hienosti perusperiaatteet hoidon toteuttamisessa. Tätä lakia uudistetaan, mutta perusasiat säilyvät ennallaan.

Terveydenhuollon uudistuksissa ongelmia näyttää voivan syntyä ketjutuksesta. Ei aina ymmärretä, että vaikka palvelu ostetaan jostakin ulkoa, vastuu ei siirry minnekään.

Hankaluuksia aiheuttaa myös pula erikoislääkäreistä. Erityisesti psykiatrian tilanne on lohduton.

Nyt keskustellaan siitä, miten paljon uuden valtion lupa- ja valvontaviraston Luovan työstä on paikallistuntemukseen pohjautuvaa. Vai onko ollenkaan?

On omat hyvät puolensa siinä, että me valvojat ja valvottavat tunnemme toisemme. Jotkut sellaiset signaalit, joihin täytyy reagoida, nousevat esiin herkemmin. Jos meillä olisi täysin paikkariippumaton tapa työskennellä, pitäisi olla erinomaiset tietojärjestelmät tunnistamassa riskejä.

Haemme myös vuoropuhelua. Sitä on hyvä käydä, kun tullaan tutuiksi.

Ajattelen, että valvonnassa olisi hyödyllistä olla sekä joissain asioissa arvokasta paikallistuntemusta että vahvat valtakunnalliset prosessit. Valtakunnallisessa virastossa osaamista voisi tarvittaessa saada vaikka länsirannikolta tänne tai toisin päin."