Työnohjaus antaa lääkärille käytännön työkaluja toimia erilaisten potilaiden kanssa, ja ryhmässä voi purkaa työstressiä samoja asioita kokeneille kollegoille. Syöpätautien erikoislääkäri

Kaija Vasala

käy kahden viikon välein työnohjauksessa Oulun yliopistollisen sairaalan syöpätautien klinikassa. Kaikille syöpätautien erikoislääkäreille ja erikoistuville onkologeille tarjotaan mahdollisuus työnohjaukseen OYS:ssa.

Kaija Vasala kertoi, että työnohjaus on auttanut jaksamaan syöpälääkärin arjen raskaissa tilanteissa, esimerkiksi silloin, kun potilas kuolee.

- Jotkut potilaat tulevat lähelle lääkäriä, ihon alle. Minua on usein askarruttanut se, kuinka pystyn kertomaan raskaita asioita potilaille. Työnohjaus on opettanut konkreettisia tapoja, kuinka toimitaan erilaisten potilaiden kanssa.

Joskus on osattava sanoa ei

Lääkärit käyvät työnohjauksessa parin tai kolmen vuoden ajan kerrallaan OYS:n syöpätautien klinikassa. Kaija Vasala on nyt työnohjauksessa kolmatta kertaa. Aikaisempi työnohjausryhmä koostui eri alojen lääkäreistä, kun taas nykyisessä ryhmässä on pelkästään onkologeja.

- Nykyinen on ryhmä on antoisampi, koska saman alan lääkärit ymmärtävät parhaiten oman työn pulmia. Tuntuu todella helpottavalta, kun paineita voi purkaa muille, Vasala totesi.

Kaija Vasalan ryhmässä käsitellään sekä potilastapauksia että työyhteisöön liittyviä asioita.

- Jokainen kertoo vuorollaan potilastapauksen ja siihen liittyviä omia tunteitaan. Tämän jälkeen keskustellaan muiden ryhmän jäsenten ja ohjaajan kanssa.

Kaija Vasala kertoi, että hän oppinut työnohjauksen ansiosta sanomaan myös ei: kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi eikä tarvitsekaan tehdä.

- Työnohjaus on niin ikään opettanut, että lääkärin työ ei ole pelkästään lääketieteellistä hoitoa, vaan kokonaisvaltaista potilaan kuuntelemista, Vasala summasi.

Lääkäri ehtii puhua kollegan kanssa työnohjauksessa

Lääkärien työtahti on kiihtynyt viime vuosina niin paljon, että työpäivän aikana ei kollegoita aina näe, saati sitten ehdi juttelemaan heidän kanssaan. Syöpätautien erikoislääkäri

Eira Ritanen

Kuopion yliopistollisesta sairaalasta on iloinen siitä, että kollegan kanssa ehtii puhua kunnolla sentään työnohjausryhmässä.

- Työtahti on huomattavasti kiireisempi kuin aloittaessani KYS:ssa vuonna 1990. Työ on myös vaativampaa kuin aikaisemmin, koska oireettomia, kontrollikäynneillä olevia potilaita on vähemmän ja levinnyttä syöpää sairastavia henkilöitä on enemmän kuin ennen. Raskasta on riittämättömyyden tunne siitä, että ei pysty vastaamaan potilaiden ja omaisten odotuksiin.

Eira Ritanen käy työnohjauksessa syöpälääkäreiden ryhmässä 3 tai 4 viikon välein. KYS:ssa on mahdollisuus saada tarvittaessa myös yksilöllistä työnohjausta. Ritanen on kokenut, että potilastapauksista keskusteleminen muiden kanssa on erityisen hyödyllistä.

- Tällainen työskentely auttaa minua ymmärtämään omia tunteitani, sillä potilaat herättävät useimmiten samantyyppisiä reaktioita kaikissa ryhmän jäsenissä. Ryhmästä saa myös uusia ajatuksia omaan työhön vastaisen varalle.

Työnohjauksen mahdollisuuksia ei hyödynnetä riittävästi

Työnohjausta voitaisiin käyttää työpaikoilla huomattavasti nykyistä laajemmin ja liittää se esimerkiksi osaksi organisaation laajempaa kehityshanketta. Tällöin työnohjauksessa esille tulleiden teemojen ympärille voidaan järjestää vaikkapa koulutusta.

- Valveutunut johto näkee työnohjauksen ammatillisen kehittymisen välineeksi ja keinoksi edistää työhyvinvointia, tähdensi työterveyspsykologi

Leena-Maija Lampen

Mehiläisen työterveyspalveluista Helsingistä.

Työnohjausta on annettu eniten sosiaali- ja terveydenhuollon ja kirkon työntekijöille sekä opettajille. Nykyisin työnohjaus on yleistynyt myös muilla aloilla; esimerkiksi yhä useammat yritysten esimiehet hakeutuvat työnohjaukseen. Leena-Maija Lampen on toiminut työnohjaajana muun muassa terveydenhuollossa ja opetusalalla melkein 20 vuoden ajan. Lampenin mielestä työnohjaus sopii kaikille, jotka haluavat tarkastella omaa työtään ulkopuolisen ohjaajan avulla.

- Tärkeintä on työntekijän oma motivaatio, Lampen painotti.

Työnohjaus ehkäisee ongelmia

Työnohjauksen tarve saattaa syntyä silloin, kun työyhteisössä tapahtuu paljon muutoksia, yhteistyö ei toimi ja työntekijät ovat uupuneita. Kriisi ei ole silti aina työnohjauksen lähtökohta. Myös hyvin toimivassa työyhteisössä voidaan käsitellä säännöllisesti työn sisältöä ja toimintatapoja.

- Työnohjaus parantaa usein sekä yksilön että työyhteisön työtehoa, jaksamista ja motivaatiota, Lampen mainitsi.

Hänen mielestään kaikkein haastavimpia ovat kriisiytyneet työyhteisöt. Tällöin työpaikoilla etsitään syyllisiä, esiintyy luottamuspulaa, syntyy klikkejä ja työntekijät saattavat laiminlyödä tehtäviään.

Simuloidut työtilanteet auttavat eläytymään

Työnohjauksen tavoitteet määritellään silloin, kun ryhmä aloittaa toimintansa. Yleensä ryhmässä halutaan purkaa omia tunteita, käsitellä hankalia työtilanteita ryhmän avustuksella, tarkastella työyhteisön toimintaa ja opetella niin luottamusta kuin erilaisuuden hyväksymistä.

- Hoitotiimin työnohjauksessa keskitytään toisinaan enemmän potilastapauksiin, välillä taas paneudutaan työryhmän toimintaan, esimerkiksi vuorovaikutukseen liittyviin asioihin, Lampen kertoi.

Leena-Maija Lampenin ohjaamissa ryhmissä paitsi keskustellaan, myös käytetään toiminnallisia menetelmiä, joiden avulla simuloidaan työtilanteita.

- Ryhmäläiset tuottavat jonkin käytännön tilanteen "näyttämölle" työnohjaajan avustuksella. Tällöin työntekijä voi eläytyä potilaan kokemusmaailmaan ja harjoitella erilaisia tapoja toimia.

Lampen sanoi, että hän pyrkii ohjaamaan ryhmän keskustelua aktiivisesti. Työnohjaajan haasteellisena tehtävänä on jakaa tilaa tasapuolisesti kaikille ryhmän jäsenille.

- Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ryhmässä. On tärkeätä, että keskusteluissa on esillä teemoja, jotka puhuttavat ryhmää. Osallistuminen keskusteluun on vapaaehtoista, mutta parhaimman hyödyn saa toimimalla aktiivisesti, Lampen korosti.

Ulla Toikkanen

Lue myös Aija Koivun ym. artikkeli Työnohjauksen tarve yliopistosairaalan somaattisilla erikoisaloilla, s. 185-9. Työterveyspsykologi Leena-Maija Lampen Mehiläisestä sanoi, että yksilötyönohjauksen tarve saattaa syntyä muun muassa silloin, kun työntekijä kokee uupumusta, kyynistymistä tai ammatillisen itsetunnon heikkenemistä.