Lääkäri ilman sektorirajoja

Vuonna 2015 lääkäriksi valmistuneella Erfan Jahangirilla on jo monipuolista kokemusta sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. ­Näkemyksiä hänellä on myös.

”Tykkään työstäni. Totta kai välillä tulee sellaisia ahdistavia ja vaikeita keissejä, joiden vuoksi miettii, pääsiskö elämässä helpommallakin. Mutta en ole katunut hetkeäkään.”

”Lääkärinuralla tavoitteeni ovat kunnianhimoiset siinä mielessä, että haluaisin olla luomassa jotakin… ei välttämättä uutta, mutta toimivaa ja johtaa sitä isossa mittakaavassa.”

Nuori lääkäri on liikkunut kandiajoista lähtien estoitta yli sektorirajojen julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä.

"Näen molempien hyvät puolet. Minusta julkinen ja yksityinen eivät juuri eroa toisistaan, mutta mittarit ovat erilaiset.

Ärsyttää, kun sanotaan, että yksityisellä puolella raha on kaiken a ja o, mutta kunnallisella puolella on 38 palkallista lomapäivää vuodessa. Yksityisellä et saa palkkaa, jos et tee töitä. Tämä unohtuu.

Toisaalta ärsyttää, että yksityisellä puolella moni hehkuttaa kuinka tehokkaita me olemme ja kuinka hyvin teemme asioita. Kunnallisella puolella tehdään annetuilla resursseilla aivan samoin, jos halutaan.

Välillä näkyy, kuinka yksityinen puoli tekee paljon joitakin operaatioita, kuten tekonivelleikkauksia. Sitten kunnallinen puoli joutuu hoitamaan ne, jotka menivät päin mäntyä.

Yksityisellä puolella olen kokenut dilemmaksi, että toisaalta tärkeintä ovat potilas ja hänen hyvinvointinsa, mutta kuitenkin pitää miettiä myös euroja. Minkä takia lisätä potilaan taakkaa määräämällä vielä yksi käynti, jollei se ole aidosti tarpeen?

Jos Kelan maksusitoumus on kymmeneen käyntiin ja potilas paranee kahdeksalla, miksi pitää käydä loput kaksi? Miksi bisneslogiikka ei mene niin, että mahtavaa kun sait tämän potilaan parannettua viidellä kerralla, tässä bonus.

Tuottavuus ei kehity olleenkaan. Täytetään vain slotteja. Mitä täydempää, sitä enemmän saat rahaa.

Eettisillä perusteilla peitellään usein mustasukkaisuutta. On ihmisiä, joille on tärkeintä, etteivät eurot mene jollekin taholle, vaikka niistä ei olisi itselle mitään hyötyä."

Oulussa lääkäriksi

"Oli kova työ päästä lääkikseen. Lukiossa tein kaikkea muuta paitsi opiskelin. Käytännössä piti armeijan jälkeen käydä lukio uudestaan, että pääsi tiedekuntaan. Kolme vuotta se vei.

Opiskelin lukion taloustiedelinjalla. Taloustausta elää vahvasti toisessa työssäni Coronarialla. Se on puhtaasti terveystaloutta ja bisnestä.

Armeijan ja lääkiksen välissä opiskelin hierojaksi. Äidille tuli valtava tarve, että täytyy olla ammatti, jolla voin tienata missä tahansa maailmassa. Opin anatomiaa, lihaksia ja luita, mutta ennen kaikkea opin koskettamaan ihmistä, mikä ei ole itsestään selvä taito. Opin myös, että ihminen voi olla alasti toisen edessä ja mitä se vaatii.

Oli pakko päästä opiskelemaan mahdollisimman kauas… äitini kun on hyvin vahva persoona. Oulussa opiskelu oli aivan mahtavaa ja sain hyvät eväät tulevaisuutta ajatellen."

Järjestelmä remonttiin

Erfan Jahangiri aloitti lääkärin työt perusterveydenhuollossa vuokralääkärinä. Sitten tuli aika valita erikoisala.

"Jopa kolmasosa kaikista terveyskeskuksen käynneistä johtuu loppujen lopuksi joko ahdistuneisuushäiriöstä tai masennuksesta. Tämä on kokemukseni ja on myös väitöstutkimuksia, jotka havaintoa tukevat. Tilanne on iso ongelma. Lähdin opiskelemaan psykiatriksi, jotta ymmärtäisin, mitä järjestelmässä pitää muuttaa.

Perusterveydenhuolto on ydin. Terveyskeskuslääkärit tekevät suurimman työn pienimmillä resursseilla. Siksi mietin, miten saisimme koko muun ruljanssin sellaiseksi, että perusterveydenhuolto voisi toimia niin kuin sen kuuluisi toimia.

Tarkoitan, että luultavasti jopa alle 90 prosentissa vastaanotoista oikea potilas on oikealla lääkärillä oikeaan aikaan. Yli 10 prosenttia on paljon väärin. Tuhansia vastaanottoaikoja menee potilaille, jotka eivät välttämättä niitä tarvitse tai ne ovat väärän henkilön luona.

Perusterveydenhuollolla ei ole vielä välineitä tunnistaa, kenet pitää saada hoitoon ja kuinka nopeasti. Meidänkin potilaistamme moni päätyy tänne, kun ei ole nukkunut kahteen yöhön. Olisivatko he täällä ollenkaan, jos jo ensimmäiseen unettomaan yöhön olisi puututtu, mutta perusterveydenhuollolla ei ole siihen työkaluja.

Viime vuonna meillä oli 860 hoidonaloitusta 540 eri potilaalla. Jos 30 prosenttia polvileikkauksista pitäisi uusia kolmen kuukauden kuluttua, se olisi valtava ongelma.

Vieroksun lähetteitä. Erikoissairaanhoidon pitäisi olla käytettävissä konsultaatioihin.

Entä sote?

Erfan Jahangiri on eri tehtävissään syventynyt terveydenhuollon talousraportteihin. Hän epäilee, ettei kunnissa kukaan tiedä, mitä mikäkin todella maksaa. Kulujen vyörytyksiä momentilta toiselle on niin vaikea seurata. Tästä seuraa ongelmia sote-uudistuksen toteuttajille.

"Minun silmissäni sotesta tulee yksi maailman suurimmista ulkoistuksista. Pelottaa, etteivät kilpailutusten laatijat välttämättä tiedä, mitä tekevät. Nyt olisi hyvä hetki hankkia sitä ammattitaitoa yrityksistä sote-organisaatioihin.

Sote on hyvä juttu, yksi asia kerrallaan. Annetaan sille aikaa. On tehty älyttömiä mokia, kuten erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon eriyttäminen. Vanhoista virheistä pitää oppia ennen kun rakennetaan uutta."

Autonomiaa täytyy suojella

"Lääkäriliitto on ollut minulle erityinen toimija jo lääkiksen hakuajoista lähtien. Muistan kuinka bussi 633 menin aamuisin klo 8.30 ja iltaisin klo 20.30 Lääkäritalon ohi ja ajattelin, että tuonne minä joskus kuulun.

Liiton tulisi suojella jäseniään ja auttaa heitä sote-myllerryksen läpi.

Erityisesti liiton tulisi suojella lääkäreiden autonomiaa sen suhteen, kenelle teemme töitä. On kohtuutonta evätä lääkäreiltä sivutoimilupia sen varjolla, että työ toiselle olisi kilpailevaa toimintaa. Potilaat täytyy hoitaa oli työnantaja kuka vain.

Meidän etujamme valvomalla liitto ajaa ensisijaisesti potilaiden etua."

Kollegiaalisuuden voivat hävittää vain lääkärit itse

"Kollegiaalisuus on professiomme ydin. Mulle kollegiaalisuus on arjen jakamista, jossa saan kollegalta henkisen tuen sille mitä teen.

Kollegiaalisuus ei aina ole sanoja tai neuvoja. Se on eleitä, se on läsnäoloa, se on huomioimista, arvostusta, kunnioitusta.

Kollegiaalisuuden ainoa uhka ollaan me itse. Jos me emme ylläpidä sitä, sehän kuolee pois. Suurin uhka on, että me itse luovumme kollegiaalisuudesta ja laitamme kollegat eriarvoisiin laareihin.

Sitä tapahtuu. Vironkielinen kollega on eriarvoinen kuin suomenkielinen kollega, vaikka ammatillisesti heillä ei ole mitään eroa. Sama voi toistua naiskirurgin ja mieskirurgin välillä.

En usko, että mikään ulkopuolinen tekijä pystyisi kollegiaalisuutta muuttamaan, mutta muuttaako kollegiaalisuus muotoaan? Onko kollegiaalisuutta, että meillä on esimerkiksi whatsapp-ryhmä, jossa on ympäri Suomea ystäviäni, jotka erikoistuvat psykiatriaan?

Tuli huomautus, kun olin käyttänyt epikriisissä kollega-nimitystä hoitajasta.

Saisin enemmän, jos voisin kutsua kollegoiksi muitakin kuin tietyn koulutuksen määrittelemiä ihmisiä, mutta sanat heijastavat asioita.

Tasavertaisuus työyhteisössä on hankalaa. Raha on niin merkittävä tekijä ihmisten arjessa. Naapurin ammattitaidon kunnioittaminen ei kuitenkaan ole rahakysymys."