Lääketieteellinen koulutus painottaa perinteisesti ­luonnontieteellistä ajattelua, mutta kirjallisuus­seminaareissa on mahdollista oppia oman ­kokemuksen kautta.

Monet lääketieteen opiskelijat ovat olleet innoissaan päästessään taas syventymään kaunokirjallisuuteen - lääketiedettä opiskellessa kun muulle lukemiselle ei ole jäänyt aikaa.

- Opiskelijat lukevat valitsemamme kirjan ja kirjoittavat siitä. He lähettävät nämä ennakkotehtävät meille luettaviksi ennen seminaaria. Opiskelijat eivät tee tekstianalyysiä, vaan reflektoivat lukukokemustaan, kertoo yleislääketieteen erikoislääkäri Martina Torppa.

Hän on pitänyt kirjallisuusseminaareja kuudennen vuoden lääketieteen opiskelijoille yli kymmenen vuotta Helsingin yliopistossa yliopistopedagogiikan yliopistonlehtorin, KT Aino-Maija Lahtisen kanssa.

Psykologinen oivaltavuus lähtökohtana

Torppa ja Lahtinen pyrkivät valitsemaan ihmisiä ja elämää käsitteleviä, psykologisesti oivaltavia kirjoja kirjallisuusseminaareihin, jotka ovat osa lääketieteellisen tiedekunnan Kasvaminen lääkäriksi -opintokokonaisuutta. He miettivät kirjoja valitessaan myös sitä, millainen kirja voisi koskettaa nuoria ihmisiä. Kirjan kaunokirjalliset ansiot ovat valinnassa etusijalla, eivät lääketieteelliset teemat.

- Emme työstä opiskelijoiden esseistä etukäteen seminaariin teemoja, mutta esseet antavat käsityksen siitä, mitkä asiat ovat opiskelijoita koskettaneet. He keskustelevat seminaarissa vapaasti tunteista ja ajatuksista, joita kirja herätti. Pohdiskelemme myös mm. sitä, miksi he tulivat seminaariin ja minkä verran he ylipäänsä lukevat kaunokirjallisuutta.

Torppa ja Lahtinen ohjaavat keskustelua ja huolehtivat siitä, että jokainen saa äänensä kuuluviin. Opettajat vetävät lopuksi keskustelun teemat yhteen.

- Jos eteen tulee joku lääketieteellinen kysymys, minä esitän siitä näkemykseni. Aino-Maija Lahtinen taas vastaa kirjallisuutta ja kirjailijoita koskeviin kysymyksiin. Emme kuitenkaan luennoi ja anna tietoiskuja.

Ainakin aluksi opiskelijat tarttuvat herkästi lääketieteellisiin ja eettisiin kysymyksiin: usein heitä esimerkiksi kiinnostaa, millaisen diagnoosin jollekin romaanin henkilölle voisi tehdä. Ylipäänsä elämästä, olemassaolon ja ihmisyyden kysymyksistä keskustellaan paljon.

Kärsimyksen teemat mietityttävät

Viime kurssilla käsiteltiin Tolstoin Ivan Iljitsin kuolema -teosta. Torppa kertoo, että joitakin opiskelijoita rasitti kielen vanhanaikaisuus, mutta monien mielestä teksti oli kuitenkin hämmästyttävän ajaton. Erityisesti kuoleman ja kärsimyksen teemat askarruttivat opiskelijoita.

- Muun muassa kirjassa kuvattu kuolemisen prosessi ja kuolevan ihmisen yksinäisyys koskettivat useita. Opiskelijat keskustelivat paljon myös siitä, miten lääkäri ylläpiti potilaan toivoa. He pohtivat mm. sitä, onko väärin puhua kuolevalle ihmiselle toivosta ja mitä rehellisyys merkitsee eri tilanteissa.

Kärsimyksen teemat olivat monella tavalla esillä Ivan Iljitsin kuolemassa. Opiskelijat havaitsivat, miten arkipäiväisiä asioita liittyy kärsimykseen, vaikka sanana kärsimys tuntui heistä turhan juhlalliselta.

Kokemusten jakamista

Torpan mielestä opiskelijat saavat kaunokirjallisuusopetuksessa mahdollisuuden "olla kuulolla" sille, mitä itsessä tapahtuu. Hänestä kokemuksellinen, reflektiivinen oppiminen on tärkeää lääketieteen opiskelijoille.

- Lääketieteellinen koulutus on rationaalista ja painottaa luonnontieteellistä ajattelua. Kaunokirjallisuuden lukemisen ja jaetun reflektion myötä on mahdollista, että opiskelijat oppivat panemaan painoa sisäisille kokemuksilleen ja ammentamaan niistä lääkärin työssä. Kaunokirjallisuus avaa monipuolisia näkökulmia ihmisenä olemiseen, Torppa kiteyttää.

Kirjoja, joita on käsitelty lääketieteen opetuksen kirjallisuus­seminaareissa

➤ Paul Auster: Yksinäisyyden äärellä (1982)

➤ Paul Auster: Timbuktu (1999)

➤ J. M. Coetzee: Nuoruus (2002)

➤ Raymond Carver: Mitä lääkäri sanoi? Runokokoelmasta Rivi riviltä, lyönti lyönniltä (1994)

➤Franz Kafka: Ensimmäinen tuska. Novellikokoelmasta Erään koiran tutkimuksia (1967)

➤ Thomas Mann: Petetty. Novelli (1953)

➤ Leo Tolstoi: Ivan Iljitsin kuolema (1886)

Myös elokuvasta voi oppia

Helsingissä lääketieteen opiskelijat ovat kolmen vuoden ajan saaneet tutustua vaikeisiin teemoihin elokuvan avulla.

Opetusmuoto alkoi vuonna 2010 psykiatrisen sairaalan potilaasta kertovasta Prinsessa-elokuvasta ja jatkui maahanmuuttoteemaan keskittyvällä Le Havrella. Viime marraskuussa dokumenttielokuva Kovasikajuttu tutustutti opiskelijoita kehitysvammaisen potilaan kohtaamiseen.

- Joitakin aiheita on helpompi käsitellä niin, että elokuva on tukena keskustelua varten. Elokuvien suuret teemat koskettavat kaikkia aloittavista opiskelijoista valmistuviin, opetuksen ideoinut varadekaani Anne Pitkäranta kertoo.

- Tarkoituksena on nostaa esille suomalaisesta arjesta kertovia elokuvia. Näin on mahdollista kutsua paikalle myös elokuvan tekijöitä. Opiskelijoilta on tullut tilaisuuksista hyvää palautetta.

Neljän kehitysvammaisen miehen punkyhtyeestä kertovan Kovasikajutun medisiinarinäytöstä seurasi paneelikeskustelu, joka käsitteli vammaisten oikeuksia ja kehitysvammaisen potilaan kohtaamisen taitoja.

Opiskelijat saivat ohjailla keskustelua valkokankaalle heijastetuin tekstiviestein. Heitä kiinnostivat esimerkiksi sikiödiagnostiikan eettiset kysymykset ja elokuvan päähenkilöiden tuoreet kuulumiset, joihin oli vastaamassa

Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen laulaja ja sanoittaja Kari Aalto.

- Keskustelu ja elokuva olivat kiinnostava tutustuminen kehitysvammaisuuteen. Päähenkilöiden vamma oli toki lievä, mikä on hyvä muistaa, kolmannen vuosikurssin medisiinari Ida-Emilia Helanti pohti näytöksen jälkeen.

Opiskelijoilla on kevään aikana myös mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen opintojakso osallistumalla Kansallisen audiovisuaalisen arkiston elokuvasarjaan. Kaikille avoin Lääkärit elokuvassa -sarja esittelee yhdeksän elokuvaa.