Kaikkien ammattiryhmien osaamista suun terveydenhuollossa olisi hyödynnettävä
Kaikkien ammattiryhmien osaamista suun terveydenhuollossa olisi hyödynnettävä täysimääräisesti siirryttäessä koko väestöä palvelevaan hammashoitoon, todettiin Stakesin seminaarissa. Myös hammashuoltajien, -hoitajien ja erikoishammasteknikkojen ammattitaito olisi otettava huomioon, kun täytetään aikuisten hammashuollosta kuntiin syntyvää resurssivajetta. Erityisesti hammashuoltajat tuntuvat olevan unohdettu voimavara.
Stakes on selvittänyt aikuisten hammashuoltopalvelujen järjestämismahdollisuuksia suun terveydenhuollon kehittämishankkeessa 1998-2000. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, voidaanko olemassa olevilla voimavaroilla tarjota terveyskeskuksissa nykyistä kattavammat ja kustannusvaikuttavuudeltaan tehokkaammat suun terveydenhuollon palvelut. Hankkeeseen osallistui 10 terveyskeskusta: Hämeenlinna, Jyväskylä, Kokkola, Mikkeli, Posio, Seinäjoki, Sipoo, Vaasa, Vantaa ja Uusikaupunki. Kukin toteutti oman paikallisen hankkeensa.
Hankekuntien arvion mukaan terveyskeskuksen hammashuoltopalvelujen kohdentuminen ja laatu ovat parantuneet. Projektin aikana terveyskeskuksissa on kiinnitetty huomiota hammashuollon sisäisen työnjaon kehittämiseen. Lasten ja nuorten tarkastuksia ja hammassairauksia ehkäiseviä toimenpiteitä on siirretty hammashuoltajille. Joillakin paikkakunnilla siirrettiin myös oikomishoidon toimenpiteitä hammashuoltajille ja -hoitajille työn tehostamiseksi. Tervehampaisten lasten ja nuorten tarkastustiheyttä pystyttiin vähentämään kaikissa kunnissa, ja päivystyspalveluita voitiin lisätä.