Husin koronanäytteenottokapasiteetti täydessä käytössä
Kahdesti rokotetuille suositellaan kotitestiä.
Koronatestiin hakeutuvien määrä on kasvanut Husin alueella, ja vapaita aikoja samalle päivälle on vaikea saada. Viime päivinä testejä on tehty yli 10 000 päivässä.
Husin alueen testauskriteerit päivitettiin syyskuussa. Nämä kriteerit ovat edelleen voimassa. Yli 12-vuotiaan tulee hakeutua testiin, jos henkilön rokotussuoja on puutteellinen, henkilö kuuluu riskiryhmään, työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa tai on altistunut koronavirukselle. Muille suositellaan kotitestiä ja pysymistä kotona, kunnes oireet ovat helpottaneet.
– Tapausmäärien kasvaessa on tärkeää, että terveydenhuollon testeihin hakeutuvat ne, joiden tunnistamisella ja tartunnanjäljityksellä on suurin merkitys heidän hoitonsa ja tartuntojen etenemisen rajaamisen kannalta, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen tiedotteessa.
Alle 12-vuotiaita testataan pääsääntöisesti vain, jos lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana. Testiin hakeudutaan kunnan tartuntatautiyksikön ohjeiden mukaisesti.