Hallituksen kokous 15.11.2000: Uudet aluepäälliköt nimetty
Lääkäriliiton hallitus jatkoi kokouksessaan järjestöllisen valmiuden suunnittelua, ja keskustelua käytiin mahdollisista työtaistelumalleista.Hallitus päätti nimetä lakkopäälliköksi Heikki Pärnäsen, jos syntyy työtaistelutilanne. Myös VES-tavoitteet olivat edelleen asialistalla.
Hallitus nimesi uudet aluepäälliköt vuosiksi 2001– 2002. Helsingin aluepäällikköinä toimivat Antti Tamminen ja Juha Rytsölä, Turun alueella Matti Helkiö, Kuopion alueella Auli Malinen, Tampereen alueella Timo Rinne ja Teuvo Takala sekä Oulun alueella Riitta Keskitalo. Heistä Malinen ja Takala ovat uusia aluepäälliköitä.
Aluepäälliköt valittiin kunkin alueen alueellisilla luottamuspäivillä lokakuun lopussa ja marraskuun alussa. Heidän tehtävänään on vastata alueidensa lakkosuunnittelusta sekä toimia lakon aikana aluelakkopäällikköinä. Lisäksi he toimivat luottamusmiesten tukena ja yhdyshenkilöinä. Aluepäälliköt osallistuvat myös liiton järjestövaliokunnan kokouksiin.
Hallitus päätti kokouksessaan liiton ansiomerkkien jakamisesta. Niiden saajat julkistetaan myöhemmin. Hallitus perusti viime vuoden lopulla uusiksi liiton kunnianosoitusmuodoiksi kultaisen ja hopeisen ansiomerkin. Merkki myönnetään tunnustuksena liiton hyväksi suoritetusta ansiokkaasta työstä, liiton päämääriä edistävästä muusta toiminnasta tai liiton huomionosoituksena.
Akavan varsinainen liittokokous pidetään 30.11.2000. Hallitus päätti, että Lääkäriliiton kokousedustajat ovat Olli Meretoja, Heikki Pärnänen, Pirkko Valtola ja Santero Kujala.