Globaali medisiinari

Lääketieteen kandidaatti Jonne Juntura on kivunnut lääketieteen opiskelijajärjestöjen ­ylimpään kerrokseen työskentelemään globaalin terveyden puolesta. Välillä oman terveytensä kustannuksella.

– Mie koen, että nuorilla on tällä hetkellä todella vähän vaikutusvaltaa mihinkään terveyspoliittiseen prosessiin, arvioi Jonne Juntura.

– Kesäkandin töitä vastaavaa järjestelmää ei tietääkseni ole missään muualla maailmassa. Kesäkandina on oikeasti oppinut ymmärtämään, mitä tämä ammatti on, Jonne Juntura kiittää. Omat kandikokemuksensa hän on hankkinut Lapin keskussairaalassa.

Ensimmäisenä lääkispäivänään Jonne Juntura haki kurssinsa isännäksi ja tuli valituksi. Sitten seurasivat ylioppilaskunnan edustajisto ja tehtävät kandiseurassa.

Pienestä pitäen kansainvälisyydestä kiinnostuneen opiskelijan ura globaaliin järjestötyöhön urkeni IFMSA:ssa*, mutta vasta mutkien kautta.

"Ajattelin, että nyt mie lähen kokeilemaan kansainvälisiä hommia.

Alku oli hankalaa, koska suomalaisia ei ollut kattojärjestön pesteissä ollut moneen kymmeneen vuoteen. Ei ollut ketään, joka olisi pystynyt auttamaan. Menin rohkeasti kokouksiin ja tuntui, että tämä on oma juttu.

Sitten päätin, että haen IFMSA:n WHO-vastaavan virkaan. Kukaan ei minua silloin tuntenut. Aika paljon kampanjasta piti tehdä yksin, ja turpiinhan siinä tuli.

Järjestömaailma tuli kovaa vastaan. Hakuprosessi on kattava, mutta kaiken huipuksi olin unohtanut yhdestä paperista allekirjoitukseni, mikä teki koko hakemuksesta hylätyn.

Ei sinne nöyränä lähetty, mutta nöyränä tultiin takaisin.

Seurasi vuoden kasvukokemus, jolloin olin muuten aktiivinen. Päätin hakea toisen kerran, eri tehtävään tosin. Muistin allekirjoituksen – ja kyllä siitä myös moni muistutti.

Kävi hyvin ja tulin valituksi. Käytännössä koordinoin yhteistyötä hammas- ja eläinlääketieteen sekä farmasian opiskelijoiden kattojärjestöjen kanssa. Työ kestää vuoden viime lokakuusta lokakuuhun 2018.

Yhteistyön pääteema on mikrobilääkeresistenssi. Sen parissa on ollut jo parissa kuukaudessa monia kokouksia: Moskovassa, Berliinissä, Pariisissa...

Paljon on päässyt oppimaan. Siitäkin, että noissa kokouksissa olen yleensä nuorin osanottaja, joten monesti tulee kysymys, että mitä sä täällä teet? Noin on, vaikka vuodesta 2012 lähtien yli 50 prosenttia maailman populaatiosta on alle kolmekymppisiä. Meidän edustus vaikuttamistehtävissä on kuitenkin parin prosentin luokkaa. Senioripopulaatio jyllää globaaleissa järjestöissä.

Tämä motivoi työtä sen eteen, että nuoria pitäisi kansallisesti ja kansainvälisesti kuunnella paljon enemmän. Pitäisi päästä vaikuttamaan prosesseihin, jotka muovaavat myös omaa ammatillista tulevaisuutta.

Mietitään vaikka kuinka vuonna 2016 julkaistun O´Neill-raportin mukaan vuonna 2050 resistentit bakteerit tappavat vuodessa enemmän ihmisiä kuin syöpä tänään. Se tulee määrittelemään myös jokapäiväistä lääkärintyötä."

Kielitaitoja omin päin

Jonne Juntura kasvoi ja kävi koulunsa Rovaniemellä. Ja ui.

"Ennen kuin päätin hakea lääkikseen, elämä oli urheilua. Harrastin kilpauintia. Lukiokin meni enimmäkseen altaalla.

Lukion viimeisen vuoden aikana tajusin, ettei minusta tule ammattiuimaria. Halusin ammatin, joka olisi jollain tavoin universaali, koska kansainvälisyys oli aina kiinnostanut. Lääketiede valikoitui ihmisläheisimpänä vaihtoehtona.

Hain Helsinkiin ruotsinkieliselle puolelle. Kun en päässyt sisään ekalla kerralla enkä ruotsin kielen koetta läpi, menin armeijaan ruotsiksi, Dragsvikiin. Se antoi myös mielenkiintoisen näkökulman suomenruotsalaiseen kulttuuriin.

Nyt on viimeinen vuosi lääkistä. Valmistun ajallaan ensi keväänä. On varmentunut, että ala on oikea.

Lukiossa syttyi motivaatio ymmärtää kieliä tavalla, jota koulussa ei oppinut. Aloin opiskella itsenäisesti, lukemalla.

Nyt kieleni ovat suomi, ruotsi ja englanti, espanja, portugali, venäjä ja kiina. Koulun saksa ja ranska.

Kiinaan haluan panostaa. Olin vaihdossa puoli vuotta Taiwanissa ja Pekingissä. Suunnitelmissa on kirjoittaa väitöskirja osin Kiinassa.

Seuraavaksi kiinnostaisi oppia arabia."

Lääkäriliitto osaa olla moniääninen

"Koen Lääkäriliiton suhtautumisen opiskelijoihin erittäin positiivisena voimana. Sen, miten liitto suhtautuu kollegiaalisuuteen ensimmäisestä lääkisvuodesta alkaen. Maailmalla tämä ei ole se perinteisin tapa suhtautua opiskelijakuntaan.

Lääkäriliitto on alusta lähtien näkyvillä tuomassa opiskeluprosessiin isoa kuvaa lääkäriprofessiosta sekä tukemassa järjestötoimintaa. Arvokasta työtä.

Toki Lääkäriliittokin on heterogeeninen. Koen tärkeäksi, että liitto tuo esille erilaisia ääniä professiosta ja että muun muassa Lääkärilehti herättää debattia ammattikunnan keskuudessa.

Olen minäkin liiton politiikasta välillä eri mieltä. Mietitään vaikka erikoistumisuudistusta. Meillä on koulutettu erikoislääkäreitä määrittämättömästi eikä välttämättä järkeviä määriä. Koen tärkeäksi, että sitä prosessia uudistetaan opiskelijan ja tulevaisuuden ammatinharjoittajan näkökulmasta, mutta liitolla on tähän mielestäni vähän liian protektionistinen näkökulma.

On liian voimakkaasti painotettu lääkärin itsemääräämisoikeutta, joka on minusta erikoisalan suhteen illuusio. Että minulla olisi oikeus päättää mihin haluan erikoistua, vaikka ei ole millään tavalla yhteiskunnan etu, että meillä on liian paljon plastiikkakirurgeja ja liian vähän psykiatreja.

Ulospäin Lääkäriliitto voisi tehdä näkyvämmin yhteistyötä muiden terveysalojen kanssa. Se voisi pienentää sitä lääkäriprofession edunvalvontaryhmän leimaa, joka koetaan joskus myös negatiiviseksi. Lisäämällä terveydenhuollon ammattiryhmien yhteistyötä saisimme aikaan parempia ratkaisuja.

Sen haluan vielä sanoa, että toivoisin enemmän lääketieteen opiskelijoita mukaan kansainvälisiin hommiin. Tiedekunnassa ei puhuta vaihtoehtoisista uramalleista ulkomailla, mutta suomalaisilla olisi maailmalla paljon annettavaa. Jos joku kiinnostuu, autan eteenpäin."

* The International Federation of Medical Students Associations (IFMSA) edustaa koko maailman lääketieteen opiskelijoita. Sillä on 1,3 miljoonaa jäsentä 127 maassa. Suomi on edustettuna FiMSIC:n kautta. Finnish Medical Students´ International Committee on Medisiinariliiton ulkoasiainvaliokunta.

Kun seinä tuli vastaan

"Lääkisajan voimakkain ja raskain kokemus oli kolmantena vuonna. Olin ollut vähän liian monessa tehtävässä mukana, käyttänyt niihin vähän liian paljon aikaa ja yhtäkkiä tuntui, että ei pysty enää antamaan yhtään mitään. Motivaatio loppui. Tuli seinä vastaan.

Tajusin, että vaikka elämässä kiinnostaa tosi moni asia, me lääkisläiset ollaan erityisen huonoja itsensä kuuntelijoita. Ollaan liian suorituskeskeisiä, eikä mietitä elämässä tasapainoa.

Seuraavan vuoden aikana järjestöhommat vähenivät paljon. Keskityin kouluun ja itteeni.

Kun joutui keräilemään itteään, kun itsellä kaikki ei ollut ihan hyvin, oppi ymmärtämään myös paljon enemmän potilaiden näkökulmaa.

Hankala sanoa, oliko se pelkkä burn out, koska siihen liittyi voimakasta ahistusta. Se pelotti, mutta sai myös puhumaan. Alkoi kiinnittää huomiota siihen, miten moni kaveri ajaa itseään voimakkaasti liian moneen juttuun ja väsyy.

Kahdenkeskisissä keskusteluissa tuli niin monesti esille, että joo, ittellä on ollut samantyyppisiä ongelmia. Mielenterveyspalveluja on tullut käytettyä ja on käyty terapiassa.

Alkoi tuntua, että enemmistö on niitä, joilla on ollut näitä kokemuksia. Silti akuutissa tilanteessa on kovin yksin.

Mie koen, että ammattikunnan sisällä on iso tabu puhua mielenterveydestä. On helppo olla poissa töistä käsi murtuneena, mutta hankalaa, jos on vaikka masentunut. Se ei ole ammattikunnan etu, mutta ei myöskään potilaan etu.

Tämä vaivaa ammattikuntaa. Minkä takia me ei pystyä puhumaan tästä aiheesta yhtä avoimesti kuin mistä tahansa muusta sairaudesta? Minkä takia me, joiden pitäisi pystyä puhumaan avoimesti potilaille hankalista asioista, ei pystytä puhumaan omista asioista neutraalisti?

Päätin, ettei minulla ole tilanteessani mitään piiloteltavaa. Se ei tee minua yhtään heikommaksi, päinvastoin se tekee minusta ihmisen.

Lääkäreidenkin pitäisi ymmärtää, että ei kannata aina lähteä hoitamaan itse itseään. Kun tarvii apua, sitä pitää myös hakea."