Lehti 22: Ajan­kohtai­sta 22/2000 vsk 55 s. 2404

Enemmän avokuntoutusta skitsofreniapotilaille

Skitsofreniapotilaat kotiutetaan nykyään selvästi huonokuntoisempina kuin aikaisemmin. Potilaat ovat yksinäisempiä, heillä on paljon ruumiillisia sairauksia ja heidän edellytyksensä selvitä avohoidossa ovat merkittävästi huonommat kuin kymmenen vuotta sitten kotiutettujen. Avohoitoon siirtyneet potilaat ovat kuitenkin itse melko tyytyväisiä elämäntilanteeseensa.

Erityisen huonoksi arvioidaan skitsofreenisten miespotilaiden asema. Pitkäaikaisten miespotilaiden hoito ja kuntoutus edellyttäisikin aivan erityisiä toimia. Psykiatriseen erikoissairaanhoitoon olisi esimerkiksi saatava nykyistä enemmän miehiä töihin.

Stakesin laaja seurantatutkimus on selvittänyt kotiutettujen skitsofreniapotilaiden elämää 1970-luvun lopulta näihin päiviin asti. Pitkän aikajänteensä ja 4 000 potilaan aineistonsa vuoksi tutkimusta luonnehditaan ainutlaatuiseksi maailmassa.

Tutkimuksen mukaan psykiatristen sairaansijojen väheneminen ei johtanut skitsofreniapotilaiden kuolleisuuden kasvuun. Potilaita ei myöskään kotiutettu asunnottomuuteen.

Lue myös

Sen sijaan seurantatutkimus vahvistaa, ettei avokuntoutuspalveluja ole tarpeeksi. Tutkijat esittävät kymmenkohtaisen suositusohjelman, jonka mukaan avokuntoutuspalveluja pitäisi sekä lisätä että uudistaa sisällöltään. Sairaalapaikkoja ei enää pidä vähentää.

Psykiatristen sairaaloiden potilaat ovat psyykkisesti, somaattisesti ja toiminnallisesti vaikeammin vammautuneita kuin ennen. Sairaaloiden toimintaa suositellaankin muutettavaksi niin, että se vastaa tällaisen potilasrakenteen ja entistä yleisempien lyhyiden hoitojaksojen vaatimuksia.

Suosituksia esitetään myös mm. omaisten osallistumisesta hoitoon, henkilökunnan työoloista ja toimintatavoista sekä koulutuksesta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030