Termin muuttamista perustellaan pyrkimyksellä suomenkieliseen ilmaisuun ja parempaan tarkkuuteen ilmiön määrittelyssä.

Kielellistä erityisvaikeutta on Suomessa aiemmin kutsuttu dysfasiaksi. Termin muuttamista perustellaan pyrkimyksellä suomenkieliseen ilmaisuun ja parempaan tarkkuuteen ilmiön määrittelyssä.

Käypä hoito -suositus aiheesta lasten ja nuorten kielellinen erityisvaikeus valmistui toukokuussa ja sen on toimittanut Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Foniatrit ry:n ja Suomen Lastenneurologisen yhdistyksen asettama työryhmä.

Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment, SLI) vaikuttaa laaja-alaisesti lapsen ja nuoren toimintakykyyn, osallistumiseen ja vuorovaikutukseen. Kielellisen erityisvaikeuden syy on usein perinnöllinen.

Kielellisen erityisvaikeuden esiintyvyys on noin 7 prosenttia eli Suomessa on noin 70 000 alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta, jolla on kielellinen erityisvaikeus.

Kielellisessä erityisvaikeudessa lapsen/nuoren kielellinen oppiminen on hidasta ja hänen kielellinen toimintakykynsä on ikään nähden puutteellinen, vaikka näönvarainen päättelykyky on normaali. Kouluiässä näönvarainen päättely voi kuitenkin kehittyä ikäodotuksia heikommin kielellisestä erityisvaikeudesta johtuen. Kielelliselle erityisvaikeudelle tyypillistä vielä kouluiässäkin on esimerkiksi uusien sanojen ja käsitteiden hidas oppiminen.

Lisäksi vaikeuksia voi olla kuullun ja luetun ymmärtämisessä sekä ilmaisussa. Kouluiässä ymmärtämisvaikeudet voivat näkyä esimerkiksi keskittymisvaikeutena, levottomuutena ja häiriökäyttäytymisenä. Vaikeuksia voi olla myös kielellisessä päättelyssä sekä sanaston hallinnassa.

Tuen tarve on monitasoista

Kun lapsella tai nuorella on kielellinen erityisvaikeus, ovat oppimisvaikeudet kouluiässä yleisiä. Ilmaisu- ja ymmärtämisvaikeudet voivat lisäksi haitata lapsen ja nuoren ystävyyssuhteiden luomista ja ylläpitoa sekä tunteiden käsittelyä. Tällöin hän tarvitsee enemmän tukea tunne-elämän kehittymiseen ja hyvän itsetunnon muodostumiseen.

Kielellinen erityisvaikeus voidaan diagnosoida leikki-iässä, mutta tukitoimet tulee aloittaa jo epäilyvaiheessa. Varhain aloitetut, riittävät ja oikein kohdennetut tukitoimenpiteet pienentävät erityisvaikeuden haittaa.

Kouluiässä on yhä tärkeää tukea lapsen ja nuoren kielellistä oppimista ja toimintakykyä sekä jatkaa arjessa toteutettavia tukitoimenpiteitä, jotta voidaan välttää ongelmien kasvaminen ja seurannaisvaikutukset. Koulussa opetusryhmien tulee olla pieniä, melun määrää ryhmässä tulee vähentää ja tukea lapsen ja nuoren vuorovaikutusta.

Nuoruus- ja aikuisiässä kielellinen erityisvaikeus vaikeuttaa usein myös nuoren identiteetin kehittymistä, itsenäistymistä, sosiaalisen vuorovaikutuksen taitojen kehittymistä ja peruskoulun jälkeisten koulutus- ja ammattitavoitteiden saavuttamista sekä työllistymistä.

Ulla Järvi