Apuvälineiden luovutuksesta toivotaan yhtenäisiä ohjeita
Kunnissa toivotaan yhtenäisiä valtakunnallisia ohjeita lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluun. Mitkä apuvälineet tarvitsijan pitäisi hankkia itse, mitkä kuuluvat kunnan hankittaviin? Kuinka paljon kunta voi maksaa yksittäisestä apuvälineestä? Ja mikä ylipäätään on apuväline: onko matkapuhelin, entä tietokone?
Stakesin selvitys apuvälineiden saatavuudesta kertoo tilanteen pysyneen suurin piirtein ennallaan viime vuosina. Apuvälineiden luovutuskriteerit vaihtelevat edelleen huomattavasti kunnittain, mutta jopa saman sairaalan eri yksiköillä voi olla erilaiset kriteerit.
Useampi kuin kaksi kolmesta terveyskeskuksesta ja neljä viidestä keskussairaalasta rajoittaa apuvälineiden luovutusta joillakin kriteereillä. Rajoitukset tarkoittavat usein määräaikoja luovutuksessa, listaa apuvälineistä, joita ei luovuteta, tai vaikkapa rajoituksia halpojen apuvälineiden hankkimisessa.
Luovutusta rajoitettiin Stakesin selvityksen mukaan eniten Etelä-Suomen terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa. Oulun läänin terveyskeskukset kuitenkin rajoittivat apuvälineiden luovutusta asiakkaan diagnoosin, toimintakyvyn tai iän perusteella enemmän kuin muut.
Lapin terveyskeskuksissa asiakkailta perittiin apuvälineiden käytöstä maksuja keskimäärin useammin kuin muualla.
Apuvälineiden saatavuutta selvitettiin edellisen kerran vuonna 1994. Sen jälkeen niiden saatavuus oli heikentynyt eniten puheen, kuulon ja näön apuvälineiden osalta. Henkilökunnan, rahan ja apuvälineiden puutteesta joutuvat kärsimään varsinkin kuulokojetta odottavat vanhukset. Kuulokojeiden sovitukseen oli kahden vuoden jono peräti kolmessa keskussairaalassa.
Terveyskeskusten apuvälineasiakkaista suurin osa on vähintään 65-vuotiaita, ja apuvälinepalvelujen arvioitiin vastaavan vanhusten tarpeita suhteellisen hyvin. Useat terveyskeskukset olivat kuitenkin rajanneet monia nimenomaan vanhusten tarvitsemia apuvälineitä pitkäaikaislainauksen ulkopuolelle ja edellyttivät vanhusten hankkivan ne itse.
Myös luovutuskriteerien tiukentaminen iän ja diagnoosin suhteen vaikeutti juuri vanhusten apuvälineiden saatavuutta. Apuvälinettä ei voi käyttää ennaltaehkäisevänä ja omatoimisuutta lisäävänä tukena, jos sen saaminen edellyttää tiukkaa lääketieteellistä diagnoosia. Kyselyyn vastasivat kaikki maan keskussairaalat ja yhdeksän kymmenestä terveyskeskuksesta.
