Ikäväki-projekti auttaa ikääntyneitä perheväkivallan uhreja
Eläkeikäisistä naisista 9 % ja miehistä 3 % joutuu jonkinlaisen väkivallan kohteeksi. Naisten kokema väkivalta on pääasiassa perheväkivaltaa ja väkivallan tekijänä on useimmiten aviopuoliso, mutta myös omat, aikuiset lapset. Väkivalta voi olla luonteeltaan fyysistä, psyykkistä, taloudellista tai seksuaalista väkivaltaa tai se voi olla hoidon laiminlyöntiä. Ikääntyvien miesten kokemasta väkivallasta perheväkivalta on noin puolet. Ikääntyvien kynnys hakea apua on korkea, ja perheväkivalta on saattanut kestää jopa vuosikymmeniä ennen kuin se tulee viranomaisten tietoon.
Ensi- ja turvakotien liitto ja Vanhustyön koulutus- ja tutkimuskeskus Kuntokallio käynnistivät 1995 Ikäväki-projektin, jonka tavoitteena on auttaa perheväkivallan kohteeksi joutuneita ikääntyneitä henkilöitä. Projekti toimii peruspalvelutasolla kokeilukunnissa. Työhön osallistuvat samat tahot, jotka muutenkin ovat tekemisissä vanhusväestön kanssa, eli sosiaalityöntekijät, terveyskeskuslääkärit, sairaanhoitajat, ja kodinhoitajat. Mukana on myös oikeusviranomaisia, poliiseja sekä turvakotien ja seurakuntien työntekijöitä. Projektissa keskeisellä sijalla on viranomaistahojen järjestelmällisen yhteistyön kehittäminen, koulutus ja ohjaus. Tavoitteena kunnissa on luoda sovittu yhteistyömalli sekä hoitovastuujärjestelmä perheväkivallan ehkäisemiseksi ja osapuolten auttamiseksi. Avun hakemisen helpottamiseksi kunnissa herätetään yleistä keskustelua perheväkivallasta ja tiedotetaan auttamismahdollisuuksista. Projektissa tehdään myös selvityksiä vairanomaisten kohtaamaasta perheväkivallasta sekä heidän toiminnastaan ongelmien hoitamisessa.
Projektiin osallistuu Vallilan sosiaalipalvelutoimisto ja terveysasema Helsingistä, Vantaa, Kauhajoki, Kangasniemi, Kuopio, Outokumpu ja Savonlinna. Lisätietoja Ikäväki-projektista antaa projektipäällikkö Sirkka Perttu Ensi- ja turvakotien liitosta, puh. 09- 454 24414.