Eutanasia lailliseksi Hollannissa Hollanti laillistaa eutanasian ensimmäisenä maana maailmassa. Maan parlamentin alahuone päätti laillistamisesta viime viikolla äänestyksen jälkeen. Päätökselle vaaditaan vielä senaatin vahvistus, jota kuitenkin pidetään pelkkänä muodollisuutena. Lain odotetaan tulevan voimaan ensi vuonna. Avoin artikkeli Ajankohtaista 47/2000 Kommentteja
Suomalaiset käyttivät alkoholiin 20,2 miljardia Alkoholin kulutus Suomessa kasvaa edelleen. Maassa juotiin viime vuonna noin yhdeksän litraa absoluuttista alkoholia asukasta kohden. Kulutus lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. Avoin artikkeli Ajankohtaista 47/2000 Kommentteja
Kaikkien ammattiryhmien osaamista suun terveydenhuollossa olisi hyödynnettävä Kaikkien ammattiryhmien osaamista suun terveydenhuollossa olisi hyödynnettävä täysimääräisesti siirryttäessä koko väestöä palvelevaan hammashoitoon, todettiin Stakesin seminaarissa. Myös hammashuoltajien, -hoitajien ja erikoishammasteknikkojen ammattitaito olisi otettava huomioon, kun täytetään aikuisten hammashuollosta kuntiin syntyvää resurssivajetta. Erityisesti hammashuoltajat tuntuvat olevan unohdettu voimavara. Avoin artikkeli Ajankohtaista 47/2000 Kommentteja
Aki Lindén aloittaa V-S:n sairaanhoitopiirin johtajana vuodenvaihteessa Mahdoton tehtävä innostaa Lääninlääkäri Aki Lindén väitti takavuosina yliopistosairaalan johtamista mahdottomaksi tehtäväksi. Ulla Järvi Avoin artikkeli Ajankohtaista 47/2000 Kommentteja
Aivotutkimuksen lunastetut lupaukset ja tulevaisuudennäkymät Aivotutkimuksen vuosikymmen on tutkijan näkökulmasta ollut voimakkaan kehityksen kautta eikä panostus suinkaan ole mennyt hukkaan. Molekyyli- ja solutason sekä aivorakenteiden toiminnan tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet huimasti ja samalla yhteistyö eri alojen aivotutkijoiden välillä on vahvistunut ennennäkemättömällä tavalla. - Lääkärilehdessä aiemmin tänä vuonna julkaistut kriittiset kirjoitukset aivotutkimuksesta ovat saaneet vastauksen Suomen Aivotutkimusseuran hallituksen jäsenistä koostuvalta kirjoittajajoukolta. Synnöve Carlson, Matti Airaksinen, Hannu Alho, Eero Castrén, Markus Färkkilä, Irma Holopainen, Esa Korpi, Anders Paetau, Mikko Sams Näkökulma 47/2000 Kommentteja
Syöpä-säätiöiden suurstipendit Kähärille ja Kauppiselle Veli-Matti Kähäri sai Syöpäsäätiön suurstipendin tutkimukseensa Metalloproteinaasit ihosyövissä. Risto Kauppisen tutkimusaiheena on Aivokasvainten kuvantaminen ja geenihoito. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
Pohjoismainen lääkärikoulutuksen liitto toimii taas Järjestön toiminta rahoitettiin lähes kolmenkymmenen vuoden ajan Pohjoismaisen Ministerineuvoston toimesta. Monet muistavat, että tehokkaat tanskalaiset johtivat liittoa suomalaisille vaikealla kielellä. Nyt tilanne on monilta osin muuttunut. Liitto elää muutamien lamavuosien jälkeen voimakasta nousukautta. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla. Samalla NFMU:n järjestämien kokouksien ja kongressien kieli on pääosin vaihtunut englanniksi ja suomalaisille helpommaksi. Liiton puheenjohtajana toimii tällä hetkellä norjalainen Dagfinn Ogreid Bergenin yliopistosta. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
Pisimmät jonot sarveiskalvonsiirtoleikkauksiin Helsingissä ja Oulussa Sarveiskalvonsiirtoja tehdään Suomessa nykyisin yli 200 vuodessa; noin puolet HYKS:n silmäklinikassa ja loput neljässä muussa yliopistosilmäklinikassa. Jonoissa on noin 150 potilasta. Jonotusajat ovat pisimmät Helsingissä ja Oulussa, keskimäärin runsaan vuoden mittaiset. Lyhyin jono on Kuopiossa, jossa se kestää parhaimmillaan vain joitakin viikkoja. Noin puolen vuoden odotusaika on Tampereella ja Turussa. Jonoista päästäisiin ja kaikki siirrännäiset saataisiin Suomesta, jos lupia pyydettäisiin viikoittain kaksi enemmän – luovuttaja antaa sarveiskalvon kahdelle sitä tarvitsevalle potilaalle. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
Silmä- ja korvataudit pois Laakson sairaalasta Silmä-korvasairaalan remontin arvioidaan valmistuvan aikataulun mukaisesti vuoden loppuun mennessä. Täysipainoiseen toimintaan siellä arvioidaan päästävän remontin ja muuton jälkeen tammikuun puolivälissä. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
HIV-narkomaanien palvelukeskus avataan Helsingin keskustassa Kluuvin palvelukeskus on avoinna ympäri vuorokauden. Matalan kynnyksen yksikössä voi asioida anonyymina. Ensi vuonna keskus varautuu ottamaan vastaan 30–50 kävijää vuorokaudessa. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
Mielenterveyspotilaiden turva-asuminen sairaalahoidon vaihtoehtona Turva-asuminen antaa mahdollisuuden lyhytaikaiseen, asiakkaalle maksuttomaan kriisiasumiseen samoin kuin matalan kynnyksen ja vaivattoman tavan hakeutua avun piiriin ilman lähetettä ja jonotusta. Mielenterveyden keskusliitto toteuttaa vuosien 1998–2001 aikana turva-asumisen kehittämisprojektin Jyväskylässä, Mikkelissä, Rovaniemellä ja Vantaalla yhdessä terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja sairaaloiden kanssa. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
Juhlavuoden kirjoituskilpailuun osallistui 21 kirjoitusta Kirjoitukset edustivat tyyliltään lähes kaikkea: runoja, novelleja, pakinatyylisiä tekstejä, kolumneja ja esseitä. Aiheina nousivat esiin mm. kiire, ahdistus, syntymä ja kuolema. Suosittuja teemoja olivat luonnollisesti myös kollegiaalisuus ja eettiset kysymykset. Avoin artikkeli Ajankohtaista 1.12.2000 Kommentteja
HIV-narkomaanien palvelukeskus avataan Helsingin keskustassa Helsingin keskustaan, Vuorikadulle, avataan ensi maanantaina palvelukeskus HIV-infektoituneille narkomaaneille. Helsingin kaupunki on tehnyt palvelujen järjestämisestä sopimuksen Diakonissalaitoksen kanssa. Keskus on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Silmä- ja korvataudit pois Laakson sairaalasta Laakson sairaalan silmätautien ja korvatautien yksiköiden toiminta Helsingissä päättyy joulukuussa. HUS:n perustamisen yhteydessä tehdyn sopimuksen mukaan helsinkiläisten erikoissairaanhoitotasoinen silmä- ja korvatautien hoito keskitetään Meilahden sairaalan alueella olevaan HYKS:n silmä-korvasairaalaan. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Mielenterveyspotilaiden turva-asuminen sairaalahoidon vaihtoehtona Psykiatrisia sairaansijoja on tällä hetkellä noin 6 200, kun vuonna 1980 niitä oli noin 20 000 ja vuonna 1990 vielä 12 300. Laitosten tyhjentyessä avohoitoa ei ole vastaavasti kehitetty. Moni mielenterveysongelmista kärsivä ihminen hakeutuu sairaalahoitoon tilanteissa, joissa asiantuntevaa apua kyllä tarvitaan, mutta varsinaisia lääketieteellisiä perusteita sairaalahoidolle ei ole. Toisaalta sairaalasta joudutaan kotiuttamaan ihmisiä, jotka eivät vielä omin avuin selviä kotona. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Ensimmäinen päihdekoordinaattori aloitti työnsä TAYS:ssa Terveydenhuollon maisteri Riitta Lappalainen-Lehto aloitti syyskuun lopussa työnsä TAYS:n kirurgian klinikan uutena päihdekoordinaattorina. Toimenkuva on upouusi, ja vastaavaa hoitomallia ei ole muualla erikoissairaanhoidossa. Päihdekoordinattoria tarvitaan, sillä kirurgian osastoilla on paljon potilaita, joilla on päihdeongelmia. Hoitotyön pulmana on ollut paitsi potilaiden päihteiden ongelmakäytön tunnistaminen myös heidän ohjaamisensa jatkohoitoon. Ulla Toikkanen Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Sauvakävely kiinnostaa varttuneita Yli neljäsosa suomalaisista on kokeillut sauvakävelyä ja puoli miljoonaa harrastaa sitä säännöllisesti. Varttuneempi väki on ottanut sen omakseen; harrastajista innokkaimmat ovat 50-64-vuotiaita. Tästä ikäluokasta peräti 20 % harrastaa sauvakävelyä. Vajaat neljä vuotta sitten yleisölle markkinoitu laji on jatkanut nousuaan maamme suosituimpien liikuntalajien joukkoon. Sauvakävelyn harrastuksen leviämistä on auttanut sen helppous, turvallisuus ja edullisuus. Myös lajia markkinoivan Suomen Ladun valtakunnallinen organisaatio ohjattuine harjoituksineen on tehnyt lajia tunnetuksi. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Syöpäsäätiöiden suurstipendit Kähärille ja Kauppiselle Dosentti Veli-Matti Kähäri Turun yliopistosta ja professori Risto Kauppinen Kuopion yliopistosta ovat kumpikin saaneet miljoonan markan suurstipendit Syöpäsäätiöiltä. Säätiöt jakoivat marraskuun lopussa syöpätutkimukseen lähes 14 miljoonaa markkaa. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Pohjoismainen lääkärikoulutuksen liitto toimii taas NFMU - Nordisk Federation för Medicinsk Undervisning - Nordic Federation for Medical Education on lääkärikoulutuksen pohjoismainen liitto, joka juhlii ensi vuonna 35 toimintavuottaan. Liiton tavoitteena on edistää lääkärikoulutuksen kehittämistä perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen osalta mm. järjestämällä opettajille ja opiskelijoille tapaamisia, kongresseja ja kontakteja kokemusten vaihtamiseksi. Liiton jäseniä ovat monet pohjoismaiset lääketieteelliset tiedekunnat, Suomesta mm. Helsinki, Turku ja Tampere. NFMU julkaisee omaa lehteä, jota Suomessa toimitetaan jäsentiedekuntiin. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Pisimmät jonot sarveiskalvonsiirtoleikkauksiin Helsingissä ja Oulussa Sarveiskalvon luovuttajista on pulaa jatkuvasti, vaikka elinsiirtotestamentteja tehdään Suomessa paljon. Yksi syy tähän on se, että testamentti on liian harvoin tiedossa, kun sen tehnyt henkilö kuolee. Lisäksi lääkärit eivät muista kysyä testamentista tai kokevat luvan kysymisen omaisilta vaikeaksi. Siksi osa sarveiskalvoista joudutaan ostamaan Kööpenhaminan silmäpankista. Avoin artikkeli Ajankohtaista 46/2000 Kommentteja
Tekoäly kirjaa, lääkäri hoitaa Terveydenhuolto Tekoäly kirjaa, lääkäri hoitaa Psykiatriaan erikoistuva Henrik Moliis kertoo, että tekoälysovellus voi raksuttaa kirjausluonnosta jopa puoli tuntia, mutta parannusta on luvattu. Avoin artikkeli
Erikoisalana johtaminen: Tulos vai ulos? Podcast Erikoisalana johtaminen: Tulos vai ulos? Mahtuvatko tulostavoitteet ja etiikka samaan pöytään? Aiheesta keskustelemassa Markus Paananen ja Laura Ämmälä. Avoin artikkeli
Luottamus terveydenhuoltoon on palautettava Pääkirjoitus Luottamus terveydenhuoltoon on palautettava Kansalaispulssi-kyselyt antavat synkän kuvan tilanteesta, kirjoittaa Pertti Saloheimo. Avoin artikkeli
Vieläkö ajat ilmaista päivähoitoa, Ilkka Taipale? Jäsen Vieläkö ajat ilmaista päivähoitoa, Ilkka Taipale? Konkari istui Lääkäriliiton valtuuskunnassa ensimmäisen kerran 1970-luvulla. Avoin artikkeli
Tekoälyapuri on liian pirteä Mielipide Tekoälyapuri on liian pirteä ChatGPT on aina valmiina ilman valituksen sanaa, kirjoittaa Tiiamari Pennanen. Avoin artikkeli
Säröilyä Kommentti Säröilyä Matkan alussa olin luullut, että katsomme maailmaa samoin silmin, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli