Keskeisiä tutkimus- ja hoitotoimia - taskuopas kliinikoille
Suomalaisella nuorella lääkärillä on ollut oppaana Recallmedin kustantama Kliiniset toimenpiteet, Turkka Tunturin Kirurgiset pientoimenpiteet yleislääkäreille ja Orionin kustantama Neste- ja dialyysihoidon tekniikka. Scottin kirja ei kilpaile niiden kanssa. Se keskittyy kuvaamaan 25 keskeisintä tutkimus- tai hoitotoimenpidettä ja kertoo niistä muutakin kuin yhden yleisimmän teknisen suorituksen. Toimenpiteistä selostetaan aiheet, tarvittavat välineet, suoritustekniikka, keskeiset ongelmat ja epäonnistumisien syyt, vasta-aiheet, potilaan tuntemukset ja tuloksen tulkintaongelmiakin. Esimerkiksi tavallisilta tuntuvista lumbaali- ja sternaalipunktiosta on kummastakin 10 sivun esitys.