Alkoholinkulutus, juomatavat ja alkoholipolitiikka

Vuonna 1960 tilastoitu alkoholijuomien kulutus oli Suomessa sataprosenttisena alkoholina 2,7 litraa 15 vuotta täyttänyttä kohti (kuvio 1). Alkon myymälöistä ja ravintoloista ostetun alkoholin ohella suomalaiset käyttivät tilastoinnin ulkopuolelle jääviä sahtia, kiljua, kotiviiniä, pontikkaa, pirtua ja korvikealkoholeja sekä salakuljetettuja ja matkustajien verovapaasti tuomia alkoholijuomia. Niiden osuus oli noin neljännes koko alkoholinkulutuksesta. Yleisin juotu alkoholijuoma oli viina. Väkevien alkoholijuomien osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta oli noin 70 prosenttia. Oluen osuus oli lähes viidennes. Viinien käyttö oli vähäistä, ja se painottui väkeviin viineihin (1).

Seuraavan puolen vuosisadan ajan alkoholinkulutuksen kehitystä hallitsi kasvu (2). Kasvu tosin laantui 1970-luvun puolivälissä, ja alkoholinkulutus pysyi lähes ennallaan 1980-luvun alkupuolelle asti, jolloin se kääntyi taas selvään kasvuun. Seuraavan vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla alkoholinkulutus väheni. Kaiken kaikkiaan alkoholin kokonaiskulutus kasvoi vuodesta 1960 vuoteen 2007 sataprosenttisena alkoholina 3,5-kertaiseksi eli 3,7 litrasta 12,7 litraan. Vuodesta 2007 vuoteen 2014 alkoholin kokonaiskulutus on pienentynyt 11,2 litraan (3).

Muutoksia selittävät tekijät

Samoin kuin muiden hyödykkeiden myös alkoholinkulutukseen vaikuttavat keskeisesti väestön taloudelliset kulutusmahdollisuudet ja niiden muutokset. Ekonometristen tutkimusten mukaan kuluttajien käytettävissä olevien tulojen kasvu selittää suuren osan alkoholinkulutuksen kasvusta ja kasvuvauhdin muutoksista (4). Esimerkiksi 1980-luvun jälkipuolen kasvu alkoholinkulutuksessa selittyy ennen muuta väestön tulojen huomattavalla lisääntymisellä. Kulutuksen hieman yli kymmenen prosentin väheneminen 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla selittyy Suomeen iskeneellä voimakkaalla talouslamalla (5). Talouden taantumalla on oma osuutensa myös vuoden 2007 jälkeisessä kulutuksen laskussa.

Pitkän aikavälin kehitystä selittävät taloudellisen kasvun lisäksi kulttuuriset muutokset. Ne olivat huomattavia erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla, kun yhteiskunnan kehitystä leimasi voimakas kaupungistuminen, teollistuminen, perherakenteiden muutokset, sukupuoliroolien tasa-arvoistuminen ja niin alkoholia kuin muitakin elämänalueita koskenut mielipideilmaston vapautuminen (6,7).

Alkoholinkulutuksen vaihteluja selittävät myös muutokset juomien hinnoissa ja saatavuudessa. Vuonna 1968 säädetyt alkoholilaki ja laki keskioluesta lisäsivät alkoholin saatavuutta monella eri tavalla: keskiolutta sai myydä päivittäistavarakaupoissa ja kahviloissa, Alko avasi myymälöitä myös maaseudulla, anniskeluravintoloiden perustamista helpotettiin ja alkoholin ostoon oikeuttavia ikärajoja alennettiin. Kaikkiaan nämä muutokset lisäsivät alkoholin kokonaiskulutusta noin 30 prosenttia vuodesta 1968 vuoteen 1969 (6).

1970-luvun alussa alkoholijuomien reaalihintojen annettiin tietoisesti laskea, kun nimellishintojen pitämistä ennallaan käytettiin työmarkkinapolitiikan välineenä (1). Voimakkaasti kasvavaa alkoholinkulutusta alettiin suitsia vuoden 1974 jälkeen kahden hinnankorotuksen avulla sekä rajoittamalla alkoholin saatavuuden lisääntymistä ja kieltämällä alkoholimainonta (8). Nämä toimet näkyivät alkoholinkulutuksen kasvun tyrehtymisenä.

Vuonna 2004 poistuivat matkustajatuontikiintiöt ja Viro liittyi EU:n jäseneksi. Näiden vaikutusten vastapainoksi alkoholijuomien valmisteveroja alennettiin keskimäärin 33 prosenttia. Muutosten seurauksena alkoholin kokonaiskulutus lisääntyi noin 12 prosentilla vuodesta 2003 vuoteen 2005 (9). Vuoden 2007 jälkeen alkoholiveroja on korotettu viisi kertaa, minkä johdosta alkoholijuomien reaalihinnat ovat nousseet noin 15 prosenttia (5). Anniskelussa vuoden 2014 reaalihinnat ylittivät vuoden 2003 tason, mutta vähittäismyynnissä ne olivat vielä vuoden 2003 reaalihintoja alhaisemmat. Tämä koski erityisesti väkeviä alkoholijuomia. Vuodesta 2007 vuoteen 2014 alkoholin kokonaiskulutus on vähentynyt noin 12 prosenttia. Keskeiset syyt tähän näyttäisivät olleen talouslama ja veronkorotukset.

On vaikeaa ennustaa, mitä alkoholinkulutukselle käy, kun talous joskus kääntyy kunnolla kasvuun. Sen on arveltu käynnistävän alkoholinkulutuksen kasvun samoin kuin kävi 1990-luvun laman jälkeen. On myös esitetty, että suomalainen alkoholikulttuuri olisi pysyvästi muuttunut vähempää juomista suosivaan suuntaan. Esimerkiksi työpaikoilla järjestettyjen juhlatilaisuuksien alkoholitarjoilun vähenemisen arvellaan olevan pysyvämpi ilmiö. Ei kuitenkaan ole syytä olettaa, että alkoholinkulutus vähenisi Suomessa yhtä voimakkaasti kuin Etelä-Euroopan viinimaissa. Siellä viinin kulutuksen alenevaa trendiä selittävät muutokset, kuten kaupungistuminen ja perherakenteen muutos (10), ovat vaikuttaneet Suomessa ennemminkin kulutusta lisäävästi.

Suomalaisten juomatapojen muutos ja pysyvyys

Kuten kuviosta 1 nähdään, alkoholin kokonaiskulutuksen taso voi muuttua nopeastikin alkoholin saatavuuden tai verotuksen muutosten yhteydessä. Juomatapojen pääpiirteet sen sijaan muuttuvat hitaasti, kuten Suomessa vuodesta 1968 alkaen kahdeksan vuoden välein toteutetut juomatapatutkimukset osoittavat (7).

Miesten maailmasta miesten ja naisten yhteiseksi toiminnaksi

Vielä 1960-luvun alussa alkoholinkäyttö kuului Suomessa lähinnä aikuisten miesten keskinäiseen maailmaan, johon nuorilla tai naisilla ei juuri ollut pääsyä. Suomalaisen juomiskulttuurin suurimpana muutoksena voidaankin pitää alkoholin tuloa osaksi eri-ikäisten naisten elämää. Nykyään naisista katsotaan raittiiksi noin 10 prosenttia, kun vuoden 1968 juomatapatutkimuksen mukaan heitä oli 40 prosenttia (11). Vuosien 1968 ja 2008 välillä miesten alkoholinkulutus on hieman yli kaksinkertaistunut, kun naisten kulutus on lähes kuusinkertaistunut. Samalla sukupuolten ero alkoholinkulutuksessa on kaventunut seitsenkertaisesta kolminkertaiseksi. Kuitenkin naisten hyvin matalasta lähtötasosta johtuen litramääräisesti mitattuna miesten alkoholinkulutuksen lisäys on ollut suurempi kuin naisten.

Naisten ja miesten juomatavat ovat lähentyneet niin raittiuden, alkoholin käyttökertojen kuin kerralla juotujen alkoholimäärien osalta. Syinä naisten alkoholin käytön suureen muuttumiseen ovat pääasiassa olleet yleiset yhteiskunnalliset muutokset, kuten tasa-arvon lisääntyminen ja sukupuoliroolien muuttuminen. Ne ovat lisänneet naisten taloudellista riippumattomuutta ja ajankäyttöä kodin ulkopuolella. Nämä tekijät ovat muuttaneet suhtautumista naisten alkoholinkäyttöön yleisesti, samoin kuin esimerkiksi ravintolapalvelujen avautumiseen myös naisseurueille ja yksinäisille naisille (12).

Samalla kun naiset ovat alkaneet osallistua tilanteisiin, joissa käytetään alkoholia, on alkoholinkäyttö paljolti siirtynyt kotiympäristöön ja yhä enemmän sekä miehistä että naisista koostuviin seurueisiin. Kotiympäristö on muuttunut 1970-luvulta alkaen pikkuhiljaa yhä vallitsevammaksi juomisen ympäristöksi niin humalakulutuksen kuin erityisesti muunlaisen alkoholinkäytön osalta. Puolisoiden yhteisestä juomisesta on tullut yleisin kotiin sijoittuva juomistilanne. Samalla pelkästään miesseurueissa tapahtuva alkoholinkäyttö on supistunut merkittävästi niin kodeissa kuin ravintoloissa (13). Tämän myötä pubit ja ravintolat ovat menettäneet luonteensa miehisenä "vapauden valtakuntana".

Myös alaikäisten alkoholinkäyttö lisääntyi aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. Sen jälkeen nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt erittäin merkittävästi (14). Toistaiseksi ei kuitenkaan ole vahvaa näyttöä siitä, että nämä aiempaa raittiimmat alaikäisten syntymäkohortit joisivat vähemmän alkoholia myös vartuttuaan täysi-ikäisiksi (15).

Viime aikoina on kiinnitetty huomiota myös eläkeikäisten lisääntyvään alkoholinkäyttöön. Ainakin osin tämä on johtunut siitä, että märäksi sukupolveksi aikoinaan kutsutut suuret ikäluokat ovat jatkaneet alkoholinkäyttöä myös eläkeiässä (16). Tässä ikäryhmässä alkoholinkulutuksen kasvu tullee jatkumaan, etenkin jos alkoholin tarjonta ja saatavuus yleistyvät erilaisissa asumispalveluyksiköissä.

Alkoholinkäytön yleistyminen

– ja arkipäiväistyminen?

Viime vuosikymmenten aikana sekä miesten että naisten alkoholin käyttökertojen lukumäärä on lisääntynyt huomattavasti. Esimerkiksi viikoittain alkoholia käyttävien miesten osuus on lisääntynyt vuodesta 1968 vuoteen 2008 runsaasta 30 prosentista lähemmäksi 60 prosenttia ja naisten alle kymmenesosasta yli kolmannekseen (11). Erityisen voimakasta käyttökertojen kasvu on ollut keski-ikäisten ja vanhempien ikäryhmissä.

Alkoholi kuului Suomessa pitkään ennen muuta erityistilaisuuksiin ja kasaantui palkkapäiviin sekä viikonloppuihin (6). Tässä mielessä alkoholinkäytön on katsottu olennaisesti arkipäiväistyneen viime vuosikymmenten aikana. Kuitenkin nykyisinkin alkoholia käytetään ennemmin tuomaan juhlaa arkeen kuin arkipäiväisenä kulutustuotteena. Suomalaisessa juomiskulttuurissa alkoholi on edelleen useammin päihde, sosiaalisen elämän voiteluaine ja nautintoaine kuin ruoka- tai janojuoma. Alkoholinkäyttö ei tänäkään päivänä ole tyypillisesti osa arjen ruokailua, ja sen yhdistäminen lounastamiseen tai arkipäivän ilta-ateriaan on yhä melko harvinaista (17,18). Alkoholinkulutuksesta valtaosa keskittyy edelleen iltaan, viikonloppuun ja juhlapyhiin. Itse asiassa viikonlopun merkitys on entisestään korostunut ainakin naisten alkoholinkäytössä. Myös aamuyön tuntien merkitys alkoholin käyttöaikana on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana (17). Silti lauantai-ilta kahdeksan ja yhdeksän välillä on edelleen se ajankohta, jolloin kaikkein suurin määrä suomalaisia nauttii yhtä aikaa alkoholijuomia, usein saunomisen yhteydessä (6,17).

Alkoholinkäytön yleistymiseen on myötävaikuttanut se, että varsinkin 1980-luvun lopusta lähtien alkoholinkäyttö on levinnyt uusiin tilanteisiin, esimerkiksi kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumiin sekä terasseille, kesäfestivaaleille ja muihin ulkoilmatapahtumiin (5). Vapaa-ajanvieton vallitsevaksi käytännöksi on tullut, että alkoholijuomia on oltava helposti saatavilla. Yksi huomattavasti yleistynyt juomistilanne suomalaisessa alkoholikulttuurissa on viinin käyttö ruokajuomana, olkoonkin että ainakaan toistaiseksi se ei ole vallitseva viinin käytön muoto (18).

Humalan rooli

Erityisesti naiset ja nuoret aikuiset, mutta myös vanhemmat miehet, ovat pitkällä aikavälillä lisänneet suurten alkoholimäärien kerralla juomista (11). Alkoholinkäytön arkipäiväistyminen sen yleistymisen kautta ei siis ole johtanut humalakulutuksen vähenemiseen, vaan melkein päinvastoin. Tässä yhteydessä on huomautettava, että humalakulutuksella viittaamme käytettyyn alkoholimäärään emmekä käyttäytymiseen alkoholin vaikutuksen alaisena. On täysin mahdollista, että nykyään alkoholihumala tuottaa vähemmän humalaista riehumista ja rähinöintiä kuin aiempina vuosikymmeninä.

Humala on säilyttänyt tärkeän paikan suomalaisessa juomiskulttuurissa, ja sillä on vakiintunut asema suomalaisten sosiaalisessa kanssakäymisessä. Vertailevasta näkökulmasta humala on Suomessa varsin näkyvä ja sallittu alkoholikulttuurin piirre. Sen tekee näkyväksi vertailu Etelä-Euroopan maihin ja se, että päihtymys on Suomessa usein julkista ja äänekästä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään suomalaisen juomiskulttuurin erityispiirre, vaan nämä piirteet ovat tuttuja erityisesti Pohjois- ja Itä-Euroopan maissa, mutta niitä löytyy myös Brittein saarilta ja Keski-Euroopan maista. Välimeren viinimaiden juomatapojen kutsuminen eurooppalaisiksi juomatavoiksi on sikäli harhaanjohtavaa, että noiden maiden juomakulttuuri poikkeaa eniten muiden Euroopan maiden juomakulttuureista.

Suomessa on vuosikymmenten kuluessa siirrytty väkevistä alkoholijuomista miedompiin. Suomen onkin usein katsottu muuttuneen viinamaasta olutmaaksi viimeistään 1980-luvun loppupuolella, kun olut lopullisesti voitti suosiossa väkevät alkoholijuomat (kuvio 2). Viinasta ei kuitenkaan ole luovuttu, vaan sitä juodaan 2010-luvulla litramääräisesti saman verran kuin 1960-luvulla, tosin selvästi vähemmän kuin vuosina 1975–90. Suhteellisesti tarkasteltuna mietojen viinien kulutus on kasvanut vuodesta 1960 vuoteen 2014 huomattavasti enemmän kuin oluen kulutus. Viininkulutuksen jatkuva kasvu on nostanut miedon viinin osuuden noin viidennekseen alkoholin kokonaiskulutuksesta (3).

Akuuteista kroonisiin haittoihin

Juomatapojen muutos heijastuu myös erilaisten alkoholihaittojen keskinäiseen suhteeseen. Kuviossa 3 on esitetty kahden yleisen alkoholihaittojen mittarin, eli alkoholiperäisten maksasairauskuolemien ja pahoinpitelyjen, muutokset. Pahoinpitelyistä noin 70 prosenttia tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Suomessa alkoholinkäytön haittoina on perinteisesti pidetty järjestyshaittoja eli pahoinpitelyjä tai muita humalaan liittyviä käyttäytymishäiriöitä (1). Pidempiaikaiseen alkoholialtistukseen liittyy kuitenkin terveyshaittoja, joista alkoholin aiheuttamat maksasairaudet ovat nykyisin yksi keskeisimmistä. Terveyshaitat ovat viime vuosikymmenten aikana lisääntyneet huomattavasti nopeammin kuin akuutit, yksittäiseen juomiskertaan ja humalakulutukseen liittyvät haitat tai alkoholin kokonaiskulutus. Yksi syy tähän on, että nykyään alkoholinkäyttö on säännöllisempää ja runsaampaa, ja rasittaa sisäelimiä enemmän.

Alkoholinkulutus, juomatavat ja politiikka

Alkoholinkäytöstä aiheutuvien haittojen määrän muutos seuraa eri yhteiskunnissa läheisesti alkoholin kokonaiskulutuksen määrän muutoksia. Tämä nähdään paitsi kuvailevista aikasarjoista, kuten kuviosta 3, myös asianmukaisia tilastollisia aikasarjamenetelmiä soveltavista eri maita käsittävistä tutkimuksista (19). Mistä tämä yhteys johtuu?

Ensimmäinen yhteyttä selittävä mekanismi liittyy alkoholin suurkuluttajiin, jotka kärsivät merkittävän osan monista vaikeimmista alkoholinkäytön haitoista. Alkoholin kokonaiskulutuksen muuttuessa koko kulutusjakauma muuttuu samaan suuntaan. Tämä pätee sekä maissa, joissa kulutus on pääosin lisääntynyt että maissa, joissa se on pääosin vähentynyt (20). Toisin sanoen, juomiskulttuurit ovat kollektiivisia sillä tavoin, että alkoholin kuluttajat vaikuttavat toisiinsa ja epäsuorasti koko kulutusjakauman muuttumiseen. Suurkuluttajien määrä ei siis ole vakio, vaan se on tiiviissä kytköksessä alkoholin kokonaiskulutukseen ja muuttuu sen muuttuessa.

Toinen selittävä mekanismi liittyy niin kutsuttuun ehkäisyn paradoksiin: myös suurkulutusta vähäisempi alkoholinkulutus on yhteydessä haittoihin. Koska tällaisten alkoholinkäyttäjien lukumäärä on huomattavasti suurempi kuin suurkuluttajien lukumäärää, voivat he ryhmänä kokea jopa enemmän haittoja kuin suurkuluttajat ryhmänä siitä huolimatta, että yksittäisen suurkuluttajan riski on paljon suurempi kuin muiden (21). Tämä koskee erityisesti sellaisia haittoja, kuten tapaturmia ja syöpiä, joiden riski on lineaarisesti nouseva.

Alkoholin kokonaiskulutuksen ja alkoholihaittojen välinen suhde ei ole luonnonlaki. Esimerkiksi Etelä-Euroopan maissa on todettu alkoholin kokonaiskulutuksen ja alkoholin aiheuttaman kuolleisuuden välillä selvä, mutta heikompi yhteys kuin Pohjois-Euroopassa (19). Periaatteessa muuttamalla juomatapoja vähemmän humalaa suosivaan suuntaan voitaisiin alkoholihaittoja vähentää kokonaiskulutusta vähentämättä. Tällainen "unelma paremmasta yhteiskunnasta" on ollut monien maiden päättäjiä yhdistävä toive niin Pohjoismaissa kuin Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Venäjälläkin (22). Suomessa se oli johtoajatuksena Alkon 1960-luvulla korostamassa niin kutsutussa mietojen linjassa, jonka osana suosittiin viinien kulutusta ja tuotiin keskiolut ruokakauppoihin (23). Toiveena oli vähentää alkoholihaittoja siirtämällä viinan kulutusta viinien ja keskioluen kulutukseksi. Mutta kuten kuvio 3 osoittaa, lopputulos ei vastannut toiveita, vaikka mietojen alkoholijuomien kulutuksen osuutta alkoholin kokonaiskulutuksesta onnistuttiinkin lisäämään (kuvio 2). Uusien juomatapojen tuominen vanhojen juomatapojen rinnalle näyttää olevan selvästi helpompaa kuin houkutella väestö luopumaan vanhoista juomatavoistaan. Ylipäätään juomatapojen muutoksia on äärimmäisen vaikea saada aikaan keskusjohtoisesti alkoholipoliittisten toimien avulla, vaikka yhteiskunnalliset muutokset ja erilaiset kulttuuriset virtaukset voivat johtaa siihen omaehtoisesti ajan myötä.

Vastaavasti politiikanteon näkökulmasta voisi periaatteessa kuvitella, että suurkuluttajien ja ongelmakäyttäjien määrää voitaisiin vähentää vaikuttamalla vain suurkuluttajien juomiseen tai ohjaamalla heidät hoitoon. Tällainen kulutusjakauman muodon muuttaminen vaatii kuitenkin hyvin radikaaleja toimenpiteitä, josta tutkimuskirjallisuudessa on lähinnä raportoitu Ruotsin niin kutsutun vastakirjan (motbok) eli alkoholin kiintiöosto-oikeuden vaikutus suurkuluttajien alkoholin käyttöön 1950-luvulla (24). Lääkärikunnan järjestelmällisesti toteuttama mini-interventiotoiminta voisi potentiaalisesti vaikuttaa tämän suuntaisesti.

Hoidon lisääminen siinä mitassa, että sillä olisi olennaista vaikutusta koko väestön alkoholinkäytön jakaumaan ja haittoja kokevien määrään vaatisi kovin suuria taloudellisia resursseja ja se on todettu kustannustehokkuudeltaan selvästi huonommaksi vaihtoehdoksi kuin turvautuminen ennaltaehkäiseviin keinoihin (25). Lisäksi, jos kokonaiskulutuksen taso on korkea, tulee uusia ongelmatapauksia jatkuvasti lisää, vaikka kaikki vanhat tapaukset saataisiin hoidon avulla parannettua. Kokonaiskulutukseen vaikuttamalla voidaan sen sijaan hidastaa sitä virtausta, joka elinkaaren aikana vie väestössä monet kohtuukulutuksesta ongelmakäyttöön. Lisähaaste pyrittäessä vaikuttamaan yksinomaan ongelmakäyttäjiin on, että ongelmakäyttäjistäkin suurin osa pitää itseään kohtuukäyttäjinä (26).

Yllä olevan perusteella alkoholipolitiikan kivijalkana on jatkossakin syytä pitää alkoholin kokonaiskulutuksen säätelyä koko väestöön vaikuttavien alkoholipoliittisten toimien avulla siten, että taloudellisen kasvun aikanakaan alkoholinkulutuksen taso ja sen myötä haitat eivät lisäänny. Suotuisaa alkoholinkulutuksen ja alkoholihaittojen kehitystä tukemaan tarvitaan myös jatkossa pitkäjänteistä, tutkimusnäyttöön pohjaavaa alkoholipolitiikkaa.

Alkoholipolitiikan harjoittamisessa Pohjoismaat olivat pitkään melko yksin. Nyttemmin ymmärrys ja hyväksyntä rajoittavan alkoholipolitiikan tavoitteista ja keinoista on levinnyt varsin laajalle. Maailman terveysjärjestön (WHO) jäsenmaiden vuonna 2010 yksimielisesti hyväksymä maailmanlaajuinen strategia alkoholihaittojen vähentämiseksi painottaa kustannustehokkaita tutkimusnäyttöön perustuvia alkoholipolitiikan keinoja (27,28).

WHO:n puitteissa alkoholi yhdistetään nykyisin entistä tiukemmin keskeisten kansantautien ehkäisyyn. Näillä tarkoitetaan sydän- ja verisuonitauteja, syöpiä, hengityselinten sairauksia ja diabetesta. Näiden tautien merkittävimpiä riskitekijöitä ovat tupakointi, alkoholinkäyttö, vähäinen liikuntaa ja epäterveellinen ruokavalio. Kun WHO tiivistää kansantautien riskitekijöiden säätelyn parhaat väestötason keinot "best buys" -listaksi, on alkoholille omistettu kolme suositusta kymmenestä. Ne ovat alkoholijuomien hintojen korottaminen, alkoholin saatavuuden rajoittaminen ja alkoholijuomien mainonnan kieltäminen (29). Humalajuomisen vähentämisessä WHO painottaa anniskelukäytäntöihin vaikuttamista. Lisäksi WHO:n mukaan tulee tukea sellaisia kulttuurisia muutoksia, jotka vähentävät alkoholinkäytöstä myös muille kuin alkoholin käyttäjille itselleen, kuten esimerkiksi lapsille, aiheutuvia haittoja.

Viimeisimmän lisän alkoholipoliittiseen keskusteluun kansainvälisellä tasolla on tuonut OECD:n eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön keväällä 2015 julkaisema alkoholiraportti (30). OECD:n tutkimus suosittaa sekä ongelmakäyttöön että koko väestön alkoholinkäyttöön puuttumista. OECD:n mukaan alkoholin ongelmakäyttöön puuttumisessa on käytössä vain vähän keinoja ja ne ovat kalliita, kun taas koko väestöön kohdistuvat keinot ovat kustannustehokkaita ja vaikuttavat myös suurkulutukseen. Valistusta OECD pitää yksinään tehottomana mutta laajempien toimenpidekokonaisuuksien tärkeänä osana.