Terveydenhuolto

Robotti vähentää lääkityksen tarvetta

EU:n lääketieteelliseksi apuvälineeksi hyväksytty hyljerobotti Paro soveltuu monenlaisiin sairauksiin.

Ulla Ora

Paro on hyljerobotti, jonka tehtävänä on herätellä ihmistä vuorovaikutukseen. Suomessa Paroja on käytössä noin 200 kappaletta muun muassa ammattikorkeakouluissa ja hyvinvointialueilla.

Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialue on tänä vuonna ostanut yhdeksän Paroa. Hyljerobotin kappalehinta on noin 5400 euroa.

Paro on japanilaisen professorin Takanori Shibatan vuonna 1993 kehittämä korkeaa teknologiaa sisältävä robotti, jossa on runsaasti sensoreita ja muistia. Robotti reagoi ääniin ja kosketukseen, ja vastaa niihin liikehtien tai äännellen.

– Paro pystyy vaihtamaan persoonallisuuttaan omistajansa mukaan. Jos sille esimerkiksi antaa uuden nimen, se alkaa ymmärtää sitä. Japanissa Paro on hankittu seuralaiseksi myös moniin yksityiskoteihin, kertoo Shibata, joka vieraili Helsingissä maanantaina.

Turvallisuussyistä Paroa ei ole yhdistetty internetiin, eikä siinä ole kameraa.

Guinness World Records on valinnut Paron kahdesti maailman terapeuttisimmaksi robotiksi. Paro on terveydenhuollon apuvälineenä noin 30 maassa. Euroopassa Paro on käytössä ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Saksassa. Robokeskus aloitti sen maahantuonnin vuonna 2012. Robokeskus hoitaa myös Paron koulutuksen ja huollon Suomessa.

Robotista apua monenlaisissa sairauksissa

Paro soveltuu apuvälineeksi monenlaisiin sairauksiin. Sitä on käytetty muistisairaiden ja vanhusten hoidossa erityyppisissä hoitokodeissa ja -laitoksissa. Parosta on kokemuksia myös sairaalassa olevien lasten, autististen tai psyykkisistä sairauksista kärsivien tukemisessa.

Shibatan mukaan Paron vaikutuksia on tutkittu ja sen on todettu muun muassa vähentävän muistisairaiden potilaiden lääkityksen tarvetta, ja esimerkiksi Ranskassa lääkitystä on Paron vuoksi vähennetty.

Paron on todettu auttavan myös lieviin kiputiloihin. Se on myös lieventänyt masennusoireita ja mahdollistanut masennuslääkkeiden käytön vähentämistä. 

Eläinterapia auttoi robotin kehittämisessä

Paro sai EU:n lääkinnällinen laitteen statuksen 2021. Robottihylkeen terveydellisistä vaikutuksista on tehty kymmeniä tutkimuksia. Suomessakin Paroon liittyviä opinnäytetöitä on tehty ainakin viisi.

– Kontaktia Paron kanssa voi verrata lemmikkieläimeen. Kosketuksessa erittyy dopamiinia ja oksitosiinia, mikä vähentää stressiä.

Shibata puhuu eläinterapiasta, mikä auttoi häntä kehittämään 30 vuotta sitten robotin, joka on hyvä ihmisille.

– Halusin kehittää lemmikkiä muistuttavan laitteen, sellaisen, jonka ei oleteta olevan hyödyllinen, mutta jota ihmiset rakastavat. Japanissa en saanut siihen rahoitusta, mutta opiskellessani MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology) Yhdysvalloissa ideani otettiin vakavasti ja aloin saada rahoitusta hankkeelle.

Paro on Shibatan mukaan palkittu useita kertoja lääkinnällisenä laitteena. Se on myös saanut julkisuutta osallistuttuaan katastrofiuhrien auttamiseen. Paro on tuonut lohtua muun muassa Japanin maanjäristyksen uhreille sekä Ukrainan sotaa paenneille.

Juttuun on korjattu (25.10. klo 7.30) hyljerobotin kappalehinta, joka on 5400 euroa.

Lue lisää: Tekoälyn pullonkaulat

https://www.laakarilehti.fi/tyossa/laakinnalliset-laitteet-ndash-mita-laakarin-tulee-tietaa

Kirjoittaja

Ulla Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030